Ravintolailta, johon Ilkka kutsui minut toiselle tapaamiselle, huokui selkeää suomalaista hienostuneisuutta: pehmeät valot, hiljaiset tarjoilijat liukuivat pöytien väleissä kuin varjot, ja tunnelma oli yhdessä arvokas ja lämmin. Ilkka sopi tilaan erinomaisesti laadukas puku, silmäänpistävä rannekello ja se tuttu itsevarma virne, joka kertoo, että hän on tottunut olemaan huomion keskipisteenä.
Tilaa mitä haluat, ei sillä ole väliä hän totesi ohimennen ja jätti ruokalistan pöydälle, vilkaisematta sitä lainkaan. En arvosta sitä, kun nainen rajoittaa itseään turhaan.
Sanat kuulostivat kuin lainaukselta vanhasta sadusta, mutta minua kouraisi huolestunut tunne. Ehkä se johtui hänen uteliaasta katseestaan tai siitä, kuinka hän esitteli entisiä suhteitaan: monet heistä olivat hänen mukaansa nähneet hänessä pelkkää “lompakkoa”.
Valitsin ankkasalaatin ja lasillisen rieslingiä. Ilkka puolestaan satsasi isosti: pihviä, tartaria, pullollinen kallista punaviiniä. Hän puhui bisneksestä, valitti ihmisten pinnallisuutta ja pohti arvoja sekä henkistä yhteyttä. Kuuntelin, nyökyttelin, mutta olo oli erikoinen ikään kuin olisin tullut tenttiin, jossa odotin yllättävää kysymystä.
Yksinpuhelua
Kun tarjoilija toi laskun mustassa nahkakansiossa pöytään, Ilkka jatkoi puheitaan. Hän ojensi käden takin sisätaskuun, sitten toiseen, lopulta taputteli housujaan ja hetki muuttui: varmuus vaihtui teeskenneltyyn hämmentyneisyyteen.
Voihan hän sanoi, tuijottaen minua suoraan silmiin. Näyttää siltä, että unohdin lompakon joko toimistolle tai toiseen autoon.
Hän levitti kätensä kuin olisi oikeasti pulassa, mutta paniikkia ei ollut havaittavissa. Hän ei pyytänyt tarjoilijaa odottamaan, eikä tarttunut puhelimeen ratkaistakseen tilannetta MobilePayllä. Hän vain katsoi minua.
Kummallinen tilanne, eikö? hän jatkoi nojaten tuolinsa selkänojaan. Voisitko auttaa? Maksatko nyt, niin voin korvata myöhemmin. Tai vaikka ensi kerralla maksan, korkoineen.
Siitä hetkestä tiesin, ettei kyse ollut vahingosta. Se oli harkittu testi siitä hän olikin puhunut puoli tuntia aiemmin.
Olen lukenut tällaisista tarinoista keskustelupalstoilta ja nähnyt niitä huonoissa sarjoissa, mutta en ajatellut joutuvani kokemaan sellaista itse vieläpä aikuisen ja menestyvän oloisen miehen kanssa.
Hänen logiikkansa oli päähänpinttynyt: jos nainen maksaa mukisematta kahden ruokailut, hän on “hyvä”, mukava ja pelastava. Jos kieltäytyy, hän on rahaa metsästävä ja itsekäs. Edessäni istui hetkessä enää manipuloiva ihminen, joka halusi koetella.
Hän oli varma voitostaan. Hänen maailmansa mukaan mahdollisuus jatkoon tällaisen “halutun sulhasen” kanssa saisi minut kaivamaan kortin kassistani hiljaisuudessa.
Viileää harkintaa
Avasin laukkuni rauhallisesti. Ilkka näytti rentoutuvan hän kuvitteli suunnitelmansa onnistuneen.
Ilman muuta, ei tästä tarvitse stressata sanoin lempeästi ja kutsuin tarjoilijan.
Jakaisitteko laskun, kiitos? lausun selvästi. Maksa oma osuuteni. Pihvin, viinin ja jälkiruoan maksaa herrasmies.
Ilkan kasvoilta katosi hymy.
Mitä tarkoitat? hän kysyi hiljaa ja nojautui lähemmäs. Minulla ei ole lompakkoa.
Ymmärrän nyökkäsin, maksaen puhelimella mutta olemme juuri tutustuneet. On ihan normaalia, että maksan omani. Mutta miehen, joka itse kutsui minut kalliseen ravintolaan ja tilasi kalleimmat annokset, illallinen ei ole minun vastuullani. Olet aikuinen, kyllä löydät ratkaisun.
Tarjoilija pysähtyi hetkeksi, katse siirtyi minusta Ilkkaan. Ilkka alkoi punastua, ja hänen hienostuneisuutensa alkoi murentua, paljastaen tavanomaista töykeyttä.
Oletko tosissasi? hän kuiskasi. Jostain rahasta? Sanoinhan, että maksan takaisin. Halusin vain testata.
Testasit sanoin noustessani ylös ja huomaat, että en anna muiden manipuloida itseäni.
Kävelin kohti ulko-ovea, mutta tunsin, että jotain jäi sanomatta. Hän jäi istumaan pöydän ääressä, lasku maksamatta, kasvoillaan kiukku ja hämmennys, ilman “lompakkoa”.
Palasin pöydän luo, kaivoin kukkarosta muutaman rypistyneen euron ja kourallisen kolikoita, ne jotka yleensä lojuvat laukun pohjalla.
Niin muuten sanoin jos lompakko on toisessa autossa, niin tuskin rahaa on myöskään taksiin?
Laitoin rahat hänen viinilasiinsa viereen.
Tässä sinulle metrolipun verran. Älä huoli, pääset kotiin. Ajattele tätä panoksena “naisen sielun tutkimuksiin”.
Ympärillä olevat ihmiset vilkaisevat meitä. Ilkka näytti siltä kuin olisi saanut läimäyksen.
Astuin ulos Helsingin yöhön.
Se ilta maksoi minulle vain ankkasalaatin ja lasillisen viiniä pieni hinta siitä, että sain ajoissa nähdä millainen ihminen istui vastapäätäni ja säästin itseltäni vuosia. Toivottavasti Ilkka oppi jotain. Tosin juuri tämänkaltaiset ihmiset harvoin muuttuvat.
Miten sinä olisit toiminut tilanteessa? Olisitko rientänyt “unohtelijan” avuksi vai pitänyt kuten minä tiukan ja reilun linjan?
