Tämä tilanne tapahtuu viime kesänä, on perjantai, mieheni on töissä ja minä menen tyttäreni kanssa kauppatorille ostoksille.
Kun ostokset on tehty, suuntaamme kotiin.
Kotona alamme ahkeroida kotitöiden parissa tyttäreni siivoaa ja minä ryhdyn tekemään ruokaa.
Yhtäkkiä ulkoa kuuluu jarrujen kirskunta. Etäiset sukulaisemme ovat saapuneet. Serkkuni ja hänen miehensä sekä heidän 15-vuotias tyttärensä.
Kutsun heidät sisälle, katamme pöydän nopeasti. Kysyn heiltä, mitä on tapahtunut. Käy ilmi, että serkkuni täytti eilen vuosia ja he päättivät tulla kylään.
Minä en tietenkään ollut lainkaan varautunut tämmöisiin vieraisiin. Kun vieraat juovat teetä, soitan miehelleni ja kerron tilanteen. Mieheni ehdottaa, että tehdään grillivartaita; hän sanoo, että pakastimessa on juuri sopivaa possunlihaa niitä varten.
Menen kertomaan vieraille, etten ollut valmistautunut, ja että voisimme nyt marinoida lihaa vartaat ovat valmiit, kun mieheni palaa töistä.
Sukulaiset nyökkäävät, menevät olohuoneeseen ja rojahtavat sohvalle, laittavat television päälle ja alkavat katsella ohjelmaa.
Olen vähän hämmentynyt tilanteesta. Kysyn serkkuni mieheltä, voisiko hän auttaa lihan pilkkomisessa, mutta hän sanoo, että käsi on kipeä, ja hänen vaimonsa mutisee, että matkasta tuli niin huono olo, kääntyy vain toiselle kyljelle ja katsoo tv:tä.
Jään hiljaa yksin ja alan käsitellä ja marinoida lihaa. Lopulta minä ja tyttäreni hoidamme kaiken laitamme pöydänkin mutta he eivät kertaakaan tarjoudu auttamaan.
Kun mieheni saapuu, kerron rauhallisesti miten asiat ovat menneet. Hän on ihmeissään, toteaa, että sukulaiseni ovat julkeita ja kutsuu kaikki pöytään.
Ruokailun aikana on vaivaantunut hiljaisuus, kaikki syövät ääneti, serkkuni miehen tytär ottaa heti kolme vartaat ja alkaa hotkia niitä ahnaasti. Näen mieheni kasvoilta, ettei tilanne miellytä häntä lainkaan.
Kun lopetamme syömisen, kysyn kaikilta, auttaisivatko astioiden kanssa, jospa nyt omaatunto heräisi mutta ei. Serkkuni sanoo, ettei voi koskea veteen kun hänellä on uusi manikyyri, eikä heidän tyttärensä koskaan pese astioita.
Sitten sukulaiset tuumaavat, että on jo liian myöhäistä lähteä ja aikovat yöpytä meillä vieläpä nimenomaan minun ja mieheni sängyssä, koska serkkuni mies väittää selkänsä vaativan kovaa sänkyä.
Silloin mieheni ei enää jaksa, vaan ärähtää:
Luuletteko, että tämä on hotelli ja me olemme palvelijoita? Nyt äkkiä tavarat kasaan ja kotiin mars!
Jähmetyn hetkeksi. Koitan rauhoittaa tilannetta, mutta sukulaiset vilahtavat jo ulos, hyppäävät autoon ja kaasuttavat pihasta pois.
