Häpeän viedä sinua juhliin, Petteri ei edes nostanut katsettaan puhelimesta. Siellä on ihmisiä. Tavallisia ihmisiä.
Katariina seisoo jääkaapin edessä maitotölkki kädessään. Kaksitoista vuotta avioliittoa, kaksi lasta. Ja nyt häpeä.
Puen mustan mekon, sen, jonka sinä itse ostit minulle.
Ei se ole kiinni mekosta, lopulta hän vilkaisee Katariinaa. Se on sinusta. Olet päästänyt itsesi ihan repsahtamaan. Hiukset, iho kaikki on rempallaan. Siellä on Jari ja hänen vaimonsa. Hän on stylisti. Sinä tiedät kyllä itsekin.
Sitten en mene sinne.
Hyvä niin. Sanon, että sinulla on kuume. Kukaan ei kysele enempää.
Petteri katoaa suihkuun ja Katariina seisoo edelleen keskellä keittiötä. Lastenhuoneessa Aapo, kymmenen, ja Elviira, kahdeksan, nukkuvat. Asuntolaina, laskuja, vanhempainillat. Hän on kadottanut itsensä tähän taloon ja mies häpeää häntä.
Onko se ukko tullut ihan hulluksi? Sanni, ystävä ja parturi-kampaaja, katsoo Katariinaa kuin maailmanloppu olisi alkanut.
Häpeää viedä vaimonsa juhliin? Mitä luulee olevansa?
Varastonhoitaja. Sai ylennyksen.
Ja nyt vaimo ei kelpaa? Sanni kaataa vettä vedenkeittimeen kiukkuisesti. Kuule, muistatko mitä teit ennen lapsia?
Olin opettajana.
En tarkoita työtä. Sinä teit koruja. Helmistä. Minulla on vieläkin se kaulakoru sinisellä kivellä. Aina kysytään, mistä sen olen ostanut.
Katariinaa alkaa hymyilyttää. Aventuriini. Hän askarteli koruja iltaisin, kun Petteri vielä katsoi häntä kiinnostuneena.
Siitä on aikaa.
Jos kerran teit, voit tehdä uudestaan, Sanni tulee lähemmäs. Milloin ne juhlat siis on?
Lauantaina.
Loistavaa. Huomenna tulet minulle, minä laitan hiukset ja meikin. Soitetaan Maijalle, hänellä on iltapukuja. Koruiksi laitat omat tekeleesi.
Sanni, Petteri sanoi selvästi
Sanokoon. Sinä menet juhliin. Ja se miehesi saa hävetä ihan urakalla.
Maija ilmestyy seuraavana päivänä tumma luumunvärinen, olkapäät paljastava mekko käsissään. Sovitetaan, nuppineuloja ja naurua.
Tällainen väri kaipaa erityiset korut, Maija pyörii mekko kädessään. Hopea ei käy, ei kultakaan.
Katariina avaa vanhan rasian. Pohjalla, käärittynä pehmeään kankaaseen, lepäävät kaulakoru ja korvakorut. Sinistä aventuriinia, itse tehtyä. Hän muistaa: kahdeksan vuotta sitten, erityistä iltaa varten, joka jäi tulematta.
Vau, mikä taidonnäyte, Maija henkäisee. Oletko sinä itse tehnyt?
Itse.
Sanni laittaa hiukset pehmeille laineille, meikki on hillitty muttä näyttävä. Katariina pukee mekon, korut. Kivi painaa viileästi kaulalla.
Mene peilin eteen, Maija kannustaa.
Katariina astuu lähemmäs. Näkee peilissä naisen, jonka on vuosia nähnyt vain kiireessä. Nyt hän tuntee itsensä: sellaiseksi kuin ennen.
Ravintola Esplanadilla. Sali on täynnä pöydät, puvut, iltapuvut, musiikkia. Katariina saapuu myöhään, kuten oli sopinut. Puheensorina vaimenee hetkeksi.
Petteri seisoo baarissa, virnistelee jonkun vitsin päätteeksi. Näkee hänet ja silmät pyöristyvät. Katariina kävelee ohi, istuu kauimmaiseen pöytään. Selkä suorana, kädet rauhallisesti sylissä.
Anteeksi, onko tässä vapaata?
Noin 45-vuotias mies harmaassa puvussa, älykkäät silmät.
On.
Oskari. Jarin bisneskumppani, pitää leipomoita. Ja sinä?
Katariina. Varastonhoitajan vaimo.
Oskari katsoo häntä tarkkaan, sitten koruihin.
Aventuriinia, ja käsintehtyä. Äitini keräsi jalokiviä. Tällaisia näkee harvoin.
Tein itse.
Oikeastiko? Oskari kumartuu lähemmäs ihailemaan yksityiskohtia. Tasoa. Myytkö niitä?
En. Olen kotiäiti.
Yllättävää. Tuollaisilla käsillä ei pysyttäisi kotona.
Koko illan Oskari on läsnä. Juttelevat kivistä, luovuudesta, ihmisten taipumuksesta unohtaa itsensä arkiseen aherrukseen. Oskari pyytää tanssimaan, tarjoaa kuohuviiniä, nauraa mukana. Katariina huomaa Petterin katselevan heitä. Petterin ilme synkkenee hetki hetkeltä.
Lopulta Oskari saattaa hänet autolle.
Katariina, jos päätät vielä tehdä koruja, soita, hän antaa käyntikortin. Tunnen ihmisiä, jotka juuri nyt etsivät tällaisia töitä.
Katariina ottaa kortin vastaan ja nyökkää.
Kotonakin Petteri ei kestä viittä minuuttia.
Mitä sinä siellä oikein järjestit? Koko illan Oskarin kanssa! Kaikki huomasivat. Kaikki näkivät, kuinka vaimoni roikkuu toisen miehen seurassa!
En minä roikkunut. Juttelin.
Juttelit! Tanssit hänen kanssaan kolme kertaa! Jari kyseli, mitä tapahtuu. Minua hävetti!
Sinua hävettää aina, Katariina riisuu kengät eteisessä. Hävettää tuoda minut, hävettää, kun joku katsoo minua. Häpeätkö mitään muuta?
Lopeta. Kuvitteletko edes, että mekko päällä sinusta tuli jotain? Olet ei-kukaan. Kotiäiti. Elät minun varoillani, nyt vielä keikistelet kuin kuningatar.
Ennen hän olisi itkenyt, paennut makuuhuoneeseen kasvot seinään. Mutta nyt jokin sisällä muuttuu tai asettuu kohdalleen.
Heikot miehet pelkäävät vahvoja vaimoja, hän sanoo hiljaa, tyynesti. Sinä, Petteri, pelkäät, että huomaan kuinka pieni oikein olet.
Lähde sitten.
Haen avioeron.
Petteri jää hiljaiseksi. Katse löysi uuden, epävarman sävyn.
Ja minne sinä lasten kanssa menet? Helmikoruilla ei pitkälle pötkitä.
Pötkitään kyllä.
Aamulla Katariina ottaa käyntikortin ja soittaa Oskarille.
Oskari ei kiirehdi. Tapaavat kahviloissa puhumassa töistä. Hän kertoo tutusta, jolla on käsityögalleria. Kertoo, että käsintehty on nyt kysyttyä, ihmiset eivät enää jaksa bulkkitavaraa.
Sinulla on lahjoja, Katariina. Harvinaista, että on sekä taitoa että makua.
Katariina alkaa tehdä öisin töitä: aventuriinia, jaspista, karneolia. Kaulakoruja, rannekoruja, korvakoruja. Oskari käy hakemassa valmiit, vie galleriaan. Viikon päästä soittaa kaikki myyty. Tilausten määrä kasvaa.
Tietääkö Petteri?
Ei puhu enää kanssani.
Avioero?
Löysin lakimiehen. Aloitetaan paperityöt.
Oskari auttaa arkisesti: vinkkaa asunnosta, tuntee lakimiehen, auttaa löytämään vuokraluukusta. Muuttoa pakatessa Petteri nauraa ovella.
Tulet ryömien takaisin viikon päästä.
Katariina sulkee matkalaukun ja lähtee. Ei sano mitään.
Puoli vuotta. Kaksio kaupungin laidalla, lapset, työtä. Tilaus toisensa perään. Galleria ehdottaa näyttelyä. Katariina tekee oman some-tilin, laittaa kuvia. Seuraajia tulee lisää.
Oskari pistäytyy, tuo lapsille kirjoja, soittaa kuulumisia. Ei tunge päälle, ei kysele. On vain tukena.
Äiti, tykkäätkö tuosta Oskarista? kysyy eräänä päivänä Elviira.
Tykkään.
Me myös. Se ei huuda koskaan.
Vuoden päästä Oskari kosii. Ei polvillaan, ei ruusujen kanssa. Illallisella vain toteaa:
Haluan, että me olemme yhdessä. Kaikki kolme.
Katariina on valmis.
Kaksi vuotta eteenpäin.
Petteri vaeltaa kauppakeskuksessa. Erotettiin töistä, on nyt muuttomiehenä Jari kuuli hänen käytöksestään vaimoa kohtaan ja heitti ulos. Vuokrayksiö, velat, yksinäisyys.
Näkee heidät koruliikkeen edessä.
Katariina vaaleassa takissa, hiukset huolellisesti laitettuna, kaulalla sama aventuriinikaulakoru. Oskari pitää häntä kädestä. Aapo ja Elviira nauravat, kertovat innoissaan tarinoita.
Petteri pysähtyy näyteikkunan taakse. Näkee heidän nousevan autoon. Näkee, kuinka Oskari avaa oven Katariinalle. Näkee, kuinka hän hymyilee.
Kääntää katseen omaan kuvajaiseensa. Nuhrunut takki, harmaa naama, väsyneet silmät.
Hän menetti kuningattarensa. Ja tämä oppi elämään ilman häntä.
Siinä on hänen suurin rangaistuksensa: ymmärtää liian myöhään, mitä hänellä oli.
