Lauri oli vasta 16-vuotias, kun hän toi Ainon kotiinsa. Tyttö oli jo pitkään selvästi raskaana ja häntä vuotta vanhempi. Aino kävi samaa ammattikoulua kuin Lauri, mutta eri vuosikurssilla. Muutaman päivän Lauri tarkkaili, kuinka tuntematon tyttö kyyhotti nurkassa ja itki hiljaa. Hän ei voinut olla huomaamatta pyöristyvää vatsaa, samoja vaatteita kahden viikon ajan sekä tyhjää, toivotonta katsetta.
Kuten selvisi, melkein kaikki tunsivat hänen tarinansa. Tunnetun helsinkiläisen yrittäjän pojanpoika oli seurustellut Ainon kanssa, mutta sitten vain katosi ja lähti kiireellisten asioiden vuoksi Tampereelle. Hänen vanhempansa eivät halunneet kuulla hänestä. He kertoivat sen suoraan hänelle. Hänen omat vanhempansa, ikään kuin eläisivät keskiajalla peläten häpeää, heittivät hänet ulos kodistaan ja lähtivät kesämökille. Jotkut säälivät Ainoa, toiset pilkkasivat häntä selän takana.
Hän on itse syypää tähän. Olisi pitänyt käyttää päätään!
Lauri ei voinut enää katsella. Hän mietti asiaa ja lähestyi tyttöä.
Helppoa ei tule olemaan, lopeta itku. Ehdotan, että muutat minun luokseni, voimme jopa mennä naimisiin. Mutta sanon suoraan en osaa valehdella enkä aio teeskennellä, että kaikki on hyvin. Olen vain tukenasi ja lupaan, että selviämme kyllä.
Aino kuivasi kyyneleensä ja katsoi poikaa. Mitäpä tähän sanoisi… Tavallinen poika ilman hienostelua. Hän oli unelmoinut aivan erilaisesta aviomiehestä! Hänen tilanteessaan ei kuitenkaan ollut valinnanvaraa, joten Aino lähti hänen mukaansa.
Vanhemmat olivat järkyttyneitä, äiti pyysi Lauria tulemaan järkiinsä, mutta tämä oli tiukka.
Äiti, älä liioittele, jotenkin pärjäämme. Minulla on kaksi stipendiä, tavallinen ja sosiaalinen. Teen ylimääräisiä töitä, selviämme!
Mutta sinä halusit opiskella yliopistossa!
Mitä sitten? Me elämme jotenkin. Isä on tehnyt töitä tehtaassa koko elämänsä, sinä kaupassa. Ilman korkeakoulutusta pärjäävät ihmisetkin. Äiti, tämä ei ole maailmanloppu!
Aino asettui Laurin huoneeseen. Hän luovutti sänkynsä tytölle ja itse siirtyi epämukavalle vuodesohvalle. Ensimmäiset päivät Aino oli hyvin hiljainen. Hän kulki kuin varjo käsi kädessä hänen kanssaan kouluun ja kotiin, kunnes lopulta räjähti.
Minulla on jo tarpeeksi! Miksi vanhempasi katsovat minua pahasti? En miellytä heitä! Ja miksi et vietä aikaa kanssani? Istut kirjojen parissa tai katoat jonnekin!
Lauri oli hämmästynyt.
Etkö usko, että se on normaalia? No et miellytä heitä, mutta he ovat ottaneet sinut vastaan eivätkä kiusaa sinua. Katsovat vinosti? Sinun omat vanhempasi eivät halua edes nähdä sinua. Entä lapsesi isän vanhemmat? Missä he ovat? Istun kirjojen kanssa, koska opiskelen enkä halua pudota pois ensimmäisen vuoden jälkeen. Stipendikin on hyödyllinen. Katoan? Siksi että teen lisätöitä enkä halua katsoa itkuisia televisiosarjoja kanssasi.
Aino puhkesi itkuun.
Miksi puhut noin?
Niin kuin? Sanoin jo, etten osaa valehdella. Ja muuten, milloin menemme maistraattiin?
En voi mennä näin, osta minulle kaunis mekko korkealla vyötäröllä, ettei vatsa näy.
Mitä ihmettä? Tuomme mukaan todistuksen raskaudesta, mitä mekkoa? Minun täytyy vielä säästää rahaa rattaisiin ja sänkyyn…
Äiti tarttui valeriaanaan, mutta tottui hiljalleen tilanteeseen ja katseli yhä useammin lastenvaatteita. Eihän siinä mitään pahaa ollut… Antaa heidän elää, mennä naimisiin, ja he auttavat isän kanssa niin paljon kuin pystyvät. Vain tyttö oli kiittämätön ja aina tyytymätön Lauriin, heihin ja ahtaaseen asuntoon. Ehkä synnytyksen jälkeen hän muuttuisi.
Mutta Aino ei aikonut muuttua. Kun Lauri palasi likaisena ja uupuneena autopesulasta tuoden mukanaan huoneeseen laihtuneen kissan, Aino raivostui.
Sinä typerys! Mitä me tarvitsemme tätä rähjäistä kissaa? Vie se pois! Heitä se ulos asunnosta!
Lauri vain hymyili.
Ei, se on raskaana. Se jää tänne, älä edes aloita. Parempi ole hiljaa ja lämmitä minulle ruoka.
No niin?! Aino melkein huudahti. Valitse! Joko se tai minä! Se otuskin katsoo minua vinosti!
Miksi? Lauri katsoi häntä epäillen. Tämä on minun kotini, enkä joudu valitsemaan. Se on minun kissani, ja jos se häiritsee, voit lähteä. Eikä äitini asettanut minulle tällaisia ehtoja. Ehkä on aika lopettaa ihmisten ylhäältä katsominen?
Aino hysteeristyi, itki ja kadehti laihaa, laiminlyötyä kissaa. Mistä Lauri oli päätellyt sen vatsan? Mutta vatsa ilmestyi kissa oli todellakin tiine.
Poika oli väsynyt, mutta kun suru alkoi vaivata, hän torjui ajatukset. Selviämme jotenkin. Aino synnyttää ja rauhoittuu, ja sitä ennen kissa ilahduttaa heitä. Pörröiset pennut parantavat tunnelmaa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti. Isoisä, tunnettu helsinkiläinen yrittäjä, palasi pitkältä työmatkalta ja kuuli kaiken. Hän etsi pojanpoikansa, nuhteli tätä ja ilmoitti katkaisvansa rahoituksen, jos lapsenlapsenlapsi kasvatetaan vieraassa perheessä. Poika pelkäsi kovasti menettävänsä tuon rahapussin.
Aino lähti hänen mukanaan samana päivänä ilman hyvästejä Laurille. Onneksi hänellä oli paperit mukanaan, sillä hän oli menossa lääkäriin oppituntien jälkeen. Hän jätti tavaransa, sillä he ostaisivat uudet! Eikä hän palaisi enää tuohon halpaan ammattikouluun!
Lauri oli särkynyt… Miten niin? Ei edes hyvästellyt, ei soittanut eikä sanonut sanaakaan. Hän heitti pois kaikki tytön tavarat ja istui pitkään yksin pimeässä syleillen omaa kissaa.
Kissa ymmärsi kaiken. Se painautui hiljaa häneen tuntien olevansa tarpeen. Se myötäeli, kehräsi ja lohdutti.
Lauri hoiti itse kissan synnytyksen estäen hermostunutta äitiä ja sekavaa isää pääsemästä lähelle. Hän istui vierellä, puhui lempeästi ja rauhoitteli. Hän valvoi prosessia ja piti puhelimen valmiina soittaakseen eläinlääkärille tarvittaessa.
Kaikki sujui hyvin, ja kissa synnytti neljä pientä pentua. Lauri vaihtoi alustan, toi tuoretta vettä ja ruokaa. Hän varmisti vielä kerran kaiken olevan kunnossa ja uupuneena sulki silmänsä tuntiessaan pienimmän kissanpennun painautuvan käteensä. Tämä sai hänet ymmärtämään, että joskus eläimet osoittavat enemmän kiitollisuutta kuin ihmiset, mikä on tärkeä opetus elämässä.Lauri oli vasta 16-vuotias, kun hän toi Ainon kotiinsa. Tyttö oli jo pitkään selvästi raskaana ja häntä vuotta vanhempi. Aino kävi samaa ammattikoulua kuin Lauri, mutta eri vuosikurssilla. Muutaman päivän Lauri tarkkaili, kuinka tuntematon tyttö kyyhotti nurkassa ja itki hiljaa. Hän ei voinut olla huomaamatta pyöristyvää vatsaa, samoja vaatteita kahden viikon ajan sekä tyhjää, toivotonta katsetta.
Kuten selvisi, melkein kaikki tunsivat hänen tarinansa. Tunnetun helsinkiläisen yrittäjän pojanpoika oli seurustellut Ainon kanssa, mutta sitten vain katosi ja lähti kiireellisten asioiden vuoksi Tampereelle. Hänen vanhempansa eivät halunneet kuulla hänestä. He kertoivat sen suoraan hänelle. Hänen omat vanhempansa, ikään kuin eläisivät keskiajalla peläten häpeää, heittivät hänet ulos kodistaan ja lähtivät kesämökille. Jotkut säälivät Ainoa, toiset pilkkasivat häntä selän takana.
Hän on itse syypää tähän. Olisi pitänyt käyttää päätään!
Lauri ei voinut enää katsella. Hän mietti asiaa ja lähestyi tyttöä.
Helppoa ei tule olemaan, lopeta itku. Ehdotan, että muutat minun luokseni, voimme jopa mennä naimisiin. Mutta sanon suoraan en osaa valehdella enkä aio teeskennellä, että kaikki on hyvin. Olen vain tukenasi ja lupaan, että selviämme kyllä.
Aino kuivasi kyyneleensä ja katsoi poikaa. Mitäpä tähän sanoisi… Tavallinen poika ilman hienostelua. Hän oli unelmoinut aivan erilaisesta aviomiehestä! Hänen tilanteessaan ei kuitenkaan ollut valinnanvaraa, joten Aino lähti hänen mukaansa.
Vanhemmat olivat järkyttyneitä, äiti pyysi Lauria tulemaan järkiinsä, mutta tämä oli tiukka.
Äiti, älä liioittele, jotenkin pärjäämme. Minulla on kaksi stipendiä, tavallinen ja sosiaalinen. Teen ylimääräisiä töitä, selviämme!
Mutta sinä halusit opiskella yliopistossa!
Mitä sitten? Me elämme jotenkin. Isä on tehnyt töitä tehtaassa koko elämänsä, sinä kaupassa. Ilman korkeakoulutusta pärjäävät ihmisetkin. Äiti, tämä ei ole maailmanloppu!
Aino asettui Laurin huoneeseen. Hän luovutti sänkynsä tytölle ja itse siirtyi epämukavalle vuodesohvalle. Ensimmäiset päivät Aino oli hyvin hiljainen. Hän kulki kuin varjo käsi kädessä hänen kanssaan kouluun ja kotiin, kunnes lopulta räjähti.
Minulla on jo tarpeeksi! Miksi vanhempasi katsovat minua pahasti? En miellytä heitä! Ja miksi et vietä aikaa kanssani? Istut kirjojen parissa tai katoat jonnekin!
Lauri oli hämmästynyt.
Etkö usko, että se on normaalia? No et miellytä heitä, mutta he ovat ottaneet sinut vastaan eivätkä kiusaa sinua. Katsovat vinosti? Sinun omat vanhempasi eivät halua edes nähdä sinua. Entä lapsesi isän vanhemmat? Missä he ovat? Istun kirjojen kanssa, koska opiskelen enkä halua pudota pois ensimmäisen vuoden jälkeen. Stipendikin on hyödyllinen. Katoan? Siksi että teen lisätöitä enkä halua katsoa itkuisia televisiosarjoja kanssasi.
Aino puhkesi itkuun.
Miksi puhut noin?
Niin kuin? Sanoin jo, etten osaa valehdella. Ja muuten, milloin menemme maistraattiin?
En voi mennä näin, osta minulle kaunis mekko korkealla vyötäröllä, ettei vatsa näy.
Mitä ihmettä? Tuomme mukaan todistuksen raskaudesta, mitä mekkoa? Minun täytyy vielä säästää rahaa rattaisiin ja sänkyyn…
Äiti tarttui valeriaanaan, mutta tottui hiljalleen tilanteeseen ja katseli yhä useammin lastenvaatteita. Eihän siinä mitään pahaa ollut… Antaa heidän elää, mennä naimisiin, ja he auttavat isän kanssa niin paljon kuin pystyvät. Vain tyttö oli kiittämätön ja aina tyytymätön Lauriin, heihin ja ahtaaseen asuntoon. Ehkä synnytyksen jälkeen hän muuttuisi.
Mutta Aino ei aikonut muuttua. Kun Lauri palasi likaisena ja uupuneena autopesulasta tuoden mukanaan huoneeseen laihtuneen kissan, Aino raivostui.
Sinä typerys! Mitä me tarvitsemme tätä rähjäistä kissaa? Vie se pois! Heitä se ulos asunnosta!
Lauri vain hymyili.
Ei, se on raskaana. Se jää tänne, älä edes aloita. Parempi ole hiljaa ja lämmitä minulle ruoka.
No niin?! Aino melkein huudahti. Valitse! Joko se tai minä! Se otuskin katsoo minua vinosti!
Miksi? Lauri katsoi häntä epäillen. Tämä on minun kotini, enkä joudu valitsemaan. Se on minun kissani, ja jos se häiritsee, voit lähteä. Eikä äitini asettanut minulle tällaisia ehtoja. Ehkä on aika lopettaa ihmisten ylhäältä katsominen?
Aino hysteeristyi, itki ja kadehti laihaa, laiminlyötyä kissaa. Mistä Lauri oli päätellyt sen vatsan? Mutta vatsa ilmestyi kissa oli todellakin tiine.
Poika oli väsynyt, mutta kun suru alkoi vaivata, hän torjui ajatukset. Selviämme jotenkin. Aino synnyttää ja rauhoittuu, ja sitä ennen kissa ilahduttaa heitä. Pörröiset pennut parantavat tunnelmaa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti. Isoisä, tunnettu helsinkiläinen yrittäjä, palasi pitkältä työmatkalta ja kuuli kaiken. Hän etsi pojanpoikansa, nuhteli tätä ja ilmoitti katkaisvansa rahoituksen, jos lapsenlapsenlapsi kasvatetaan vieraassa perheessä. Poika pelkäsi kovasti menettävänsä tuon rahapussin.
Aino lähti hänen mukanaan samana päivänä ilman hyvästejä Laurille. Onneksi hänellä oli paperit mukanaan, sillä hän oli menossa lääkäriin oppituntien jälkeen. Hän jätti tavaransa, sillä he ostaisivat uudet! Eikä hän palaisi enää tuohon halpaan ammattikouluun!
Lauri oli särkynyt… Miten niin? Ei edes hyvästellyt, ei soittanut eikä sanonut sanaakaan. Hän heitti pois kaikki tytön tavarat ja istui pitkään yksin pimeässä syleillen omaa kissaa.
Kissa ymmärsi kaiken. Se painautui hiljaa häneen tuntien olevansa tarpeen. Se myötäeli, kehräsi ja lohdutti.
Lauri hoiti itse kissan synnytyksen estäen hermostunutta äitiä ja sekavaa isää pääsemästä lähelle. Hän istui vierellä, puhui lempeästi ja rauhoitteli. Hän valvoi prosessia ja piti puhelimen valmiina soittaakseen eläinlääkärille tarvittaessa.
Kaikki sujui hyvin, ja kissa synnytti neljä pientä pentua. Lauri vaihtoi alustan, toi tuoretta vettä ja ruokaa. Hän varmisti vielä kerran kaiken olevan kunnossa ja uupuneena sulki silmänsä tuntiessaan pienimmän kissanpennun painautuvan käteensä. Tämä sai hänet ymmärtämään, että joskus eläimet osoittavat enemmän kiitollisuutta kuin ihmiset, mikä on tärkeä opetus elämässä.
