Kaiken tämän olen aiheuttanut ihan itse! ystäväni sisko nyyhkyttää silmät kyynelissä kotini keittiössä. En olisi ikinä uskonut, että tällaista voisi edes tapahtua! Ja nyt en tiedä ollenkaan, miten tästä voisi enää päästä ulos niin, ettei menetä kasvojaan.
Siskoni meni naimisiin muutama vuosi sitten.
Häiden jälkeen päätettiin, että tuoreet avioparit asettuvat asumaan puolison äidin luokse. Anopilla on suuri kolmio Töölössä ja vain yksi lapsi.
Pidän yhden huoneen itselläni, loput ovat teidän! sanoi anoppi lempeästi. Me olemme kaikki fiksuja ihmisiä, uskon että tulemme toimeen. Aina voidaan muuttaa pois! totesi sulhanen silloiselle morsiamelleen. En näe mitään pahaa siinä, että kokeilemme äitini kanssa saman katon alla asumista. Jos ei suju, voimme milloin tahansa ottaa yksiön vuokralle
Näin tehtiin. Pian kuitenkin selvisi, että yhteisasuminen vaatii enemmän kuin hyvää tahtoa. Sekä miniä että anoppi yrittivät, mutta päivä päivältä tilanne kävi raskaammaksi. Pienet ärtymykset muuttuivat riidoiksi, jotka räjähtelivät arjessa yhä useammin.
Lupasit, että jos emme pärjää täällä, muutetaan heti vuokralle! vaimo itki epätoivoisena miehelleen. Ja eikö nyt muka pärjätä? puoliso hymähti alentuvasti. Tämmöiset pikkuasiat ihan hölmöä niiden takia laukata laukut kädessä pois.
Täsmälleen vuosi häiden jälkeen vaimo jäi äitiyslomalle ja synnytti kohta terveen pojan.
Pojan syntymä osui samaan aikaan, kun anoppi jäi työttömäksi harva työnantaja Helsingissä ottaa palvelukseen eläkeikää lähestyvää rouvaa. Miniä ja anoppi joutuivat istumaan sylikkäin saman kodin seinien sisällä 24 tuntia vuorokaudessa ilman pakoreittiä. Tunnelma kotona kiristyi päivä päivältä.
Mies vain kohautti olkiaan naisten kinaamiselle, sillä hän oli perheen ainoa elättäjä.
Eiväthän me voida jättää äitiä yksin nyt, kun sillä ei ole mitään tuloja. En voi hylätä häntä oman onnensa nojaan, eikä rahat riitä sekä vuokra-asuntoon että äidin auttamiseen. Kunhan äiti löytää töitä, sitten muutetaan!
Mutta nuoren vaimon pinna paloi loppuun ennen kuin anoppi löysi töitä. Hän pakkasi itsensä ja pojan tavarat ja muutti oman äitinsä luo Kallioon. Lähtiessään hän sanoi miehelleen, että ei astu enää koskaan anopin ovesta sisään jos perhe merkitsee tälle jotakin, niin miettiköön, miten asiat järjestetään.
Vaimo oli varma, että puoliso arvostaa perhettään ja alkaa heti yrittää saada heitä takaisin. Hän kuitenkin erehtyi pahasti.
Yli kolme kuukautta kului vaimon muutosta, eikä mies kertaakaan edes yrittänyt voittaa häntä takaisin. Mies asuu äitinsä kanssa, käy töissä ja arki-iltaisin soittelee vaimolleen ja lapselleen videoyhteydellä, viikonloppuisin käy ehkä vierailulla anopin luona.
Nuorella parilla on nyt vieraileva avioliitto.
Mies saa nauttia kahden naisen huomiosta ja huolesta, äiti puolustaa poikaansa jokaista kyyneltä myöten, eikä lapsesta tarvitse ottaa vastuuta. Puoliso on täysi voittaja! Anoppi taas elää entiseen malliin, sillä mikään ei ole häneltä pois.
Kun vaimo lähti, hän puri huulta ja kirosi päätöstään tämä ei tuntunut ollenkaan oikealta, sillä hän rakastaa puolisoaan yhä, vaikka tietääkin tämän toimivan väärin.
Mitä ajattelit, kun lähdit? mies sanoo kylmästi. Saat tulla takaisin jos haluat.
Eikä mies mitä ilmeisimmin aio jättää äitiään vuokra-asunnon vuoksi. Vaimo, joka elää äitiysrahalla, ei pystyisi yksin vuokraa maksamaan.
Päättyykö tämä perhe todella tähän?
Voiko vaimolla edes olla mahdollisuutta palata anopin luo kasvojaan menettämättä?
