7 vuotta kannoin ämpäreitä “halvaantuneen” anoppini perässä, kun vaimoni oli jatkuvasti töissä. Mutta eräänä päivänä asensin turvaksi piilokameran ja näin jotain, minkä jälkeen pyyhin nämä ihmiset elämästäni yhdessä yössä pysyvästi.
Sinä olet kyllä enkeli, Elviira. Ilman sinua äitini olisi ollut lepositeissä hoitokodissa jo aikoja sitten. Olen velkaa sinulle koko elämäni, sanoi Petri, kun hän suuteli vaimoaan päälaelle, heitti nahkasalkun olalleen ja lähti eteiseen. Ulko-ovi paukahti.
Elviira jäi seisomaan keskelle keittiötä. Hän oli 42-vuotias, mutta näytti ainakin viisikymppiseltä. Samea iho, krooniset silmäpussit, desinfiointiaineiden kuivattamat kädet ja alaselkä kuin tulessa. Seitsemän vuotta sitten Elviiran elämä pysähtyi. Hänen anoppinsa, Aune Mäkinen, sai massiivisen aivoinfarktin. Lääkärit totesivat: alavartalon ja oikean käden halvaus sekä puhevaikeudet.
Petri silloin itki polvillaan Elviiran edessä. Hän oli ainut lapsi. Hoitajien palkkaaminen olisi maksanut enemmän kuin insinöörin alkupalkka. Niinpä Elviira, lupaava vanhojen kirjojen entisöijä Kansallismuseosta, irtisanoutui. Hän myi isoäidin perintöyksiönsä, jonka rahoilla maksettiin Aunen ensimmäinen kuntoutusvuosi ja kalliit maahantuodut lääkkeet, ja muutti Aunen tunkkaiseen karpalolle ja vanhuudelle haisevaan kerrostaloasuntoon.
Elämä tauolla
Seitsemän vuotta Elviira eli kuin vankilassa. Herätys kuudelta. Vaipanvaihto. Anopin ryppyisen ihon hellävarainen pesu estämässä makuuhaavoilta. Ruokkiminen soseutetulla vellillä. Aune oli vaativin mahdollinen potilas: jos puuro oli liian suolatonta, hän sylki sen niskaan, kippasi yöastian tahallaan puhtaalle lakanalle ja saattoi ulvoa huomiota tunteja.
Elviira ei valittanut kohtaloaan piti sitä ristinään. Petri teki pitkää päivää, palasi kotiin vasta myöhään illalla harmaana väsymyksestä. Kaikki rahat menivät heidän yhteisen unelman, omakotitalon, rakentamiseen. Tontti ja rakennus oli kirjattu Aunen nimiin “verovähennysten vuoksi”, kuten Petri selitti Elviira ei jaksanut papereita lukea. Voimat eivät riittäneet.
Viime aikoina Aune tuntui tukehtuvan vesilasilliseenkin. Kerran jos toisenkin Elviira pelasti täpärästi hengen, kun vanhus meni siniseksi. Pelko siitä, että Aune kuolisi hänen ollessaan K-Marketissa, teki Elviirasta vainoharhaisen. Siksi hän hankki radiokirppikseltä halvan kiinalaisen wifi-kameran ja piilotti sen kirjahyllyyn vain voidakseen nähdä anopin reaaliajassa kännykästä, jos sattui asioilla.
Näytelmä päättyy
Oli sateinen marraskuun tiistai. Elviira seisoi supermarketin kassajonossa, hermostuneena. Hän vilkaisi kameraa puhelimestaan.
Kuva latautui hitaasti. Kun se vihdoin selkeni, Elviira lakkasi hengittämästä. Maitotölkki putosi hänen käsistään ja kolahti laattalattiaan.
Kuvassa hänen “halvaantunut” anoppinsa istui sängyn reunalla aivan itse. Sitten Aune nousi ylös, aivan ongelmitta, ja käveli reippaasti ikkunalle, kaivoi piilosta savukkeen ja sytytti sen tyytyväisenä.
Elviira tuijotti kuvaa. Silloin makuuhuoneeseen asteli Petri, jonka piti olla tärkeässä palaverissa toisaalla kaupungilla.
Elviira painoi mikrofoni-kuvaketta vapisevin sormin. Puhelimen kaiutin toisti kaiken.
Äiti, taas poltat täällä! Elviira kyllä huomaa, ärähti Petri istuutuen nojatuoliin.
Se on ihan yhtä tyhmä kuin ennenkin. Sanon, että kadulta tuli savu, naurahti Aune kirkkaalla, terveellä äänellä, jossa ei merkkiäkään puhevaikeudesta. Kuinka kauan vielä makaan tässä vaipoissa tämän hölmön edessä? Kaura vellistäkin tulee närästys.
Kyllä se kohta helpottaa, äiti. Kahden kuukauden päästä talo on valmis. Heti kun saadaan lainhuuto, haen eropaperit. Annukka on jo neljännellä kuulla, ei se kestä tätä stressiä. Me muutetaan talolle, ja tämän palvelijan voi heittää pellolle. Sillä ei ole asuntoa, ei työtä, ei rahaa. Pitäisi olla kiitollinen, että on saanut katon päälleen.
Totta, mutisi Aune ja pudotti tuhkan purkkiin. Säästettiinpähän hoitajissa ja siivoojissa. Ilmainen orja. No, makaan taas paikoillani, kohta se höperyys ilmestyy.
Jäätävä rauhallisuus
Elokuvissa tällaisina hetkinä sankarittaret usein heittelevät astioita ja huutavat. Todellisuudessa tällainen petos tyhjentää ruumiin tunteista.
Elviira ei itkenyt. Hän tunsi itsensä raadelluksi elävältä ja heitetyksi avoveteen. Seitsemän vuotta nuoruus, ura, syntymättömät lapset, myyty asunto. Kaikki uhrattu kahdelle loiseläjälle, jotka ottivat häneltä vuosi vuodelta enemmän. Aivoinfarkti oli toki ollut, mutta Aune oli jo kolmantena vuonna täysin toipunut ja he olivat käyttäneet sitä hyväksi, jotta Petri saattoi säästää helpompaa elämää varten uuden naisen kanssa.
Elviira palasi kotiin tunnin päästä. Hän kulki keittiön kautta makuuhuoneeseen. Aune makasi sängyssä, teeskennellen halvaantunutta, ja voihkaisi heikolla äänellä:
Elviira… juotavaa…
Elviira toi huolellisesti vesilasin, kuivasi anopin leuan ja sanoi lempeästi:
Ole hyvä, Aune. Tarvitsethan voimia.
Ei ollut varaa riehua. Mitään ei ollut jäljellä talo anopin nimissä, asunto samoin. Myytyjen tavaroiden rahatkin menivät rakentamiseen. Jos Elviira nyt nostaisi metelin, hänet heitettäisiin ulos pelkän nyssykän kanssa.
Mutta hänellä oli vielä yksi valtti, jonka Aune oli unohtanut. Viisi vuotta aiemmin, silloin kun Aune todella oli liikkumaton, he tekivät valtakirjan: Elviiralla oli täysi edustusoikeus anopin kiinteistöihin ja tileihin, kymmeneksi vuodeksi. Anoppi luotti täysin miniäänsä eikä koskaan vaivautunut peruuttamaan paperia.
Vapauden hinta
Kolme päivää Elviira hoiti anoppiaan ja hymyili Petrille kuten ennen. Päivisin hän tuhosi heidän maailmansa harkiten: pankissa hän nosti kaikki yhteiset rahat, säästöistä talon pintatöihin, ja myi tontin sekä keskeneräisen talon pikaista käteiskauppaa tekevän välittäjän kautta. Kauppasumma, lähes sama kuin isoäidin yksiön hinta vuosia aiemmin, siirtyi Elviiran uudelle tilille toiseen pankkiin.
Laki oli hänen puolellaan: valtakirja oli pätevä ja Elviira virallinen edustaja. Todistaa rikos olisi lähes mahdotonta hän vain muunsi omaisuutta.
Perjantai-aamuna Petri lähti töihin. Elviira pakkasi pieneen matkalaukkuun omat vaatteensa, paperinsa ja vanhan läppärinsä ei muuta, ei mitään, minkä Petri oli ostanut.
Hän kävi viimeksi anopin makuuhuoneessa. Aune makasi silmät kiinni. Elviira nosti pöydälle muistitikun, jolle oli tallentanut kameran kuvat, sekä siirsi tupakkakupin lähemmäs.
Toivottavasti paranet, Aune, hän sanoi hiljaa. Nyt on pakko kävellä ihan itse. Vaipat loppuivat.
Sitten hän käveli ulos ovesta. Ikuisesti.
Elämä ilman harhakuvitelmia
Tässä tarinassa ei ole onnellista loppua. Elviiraa ei odottanut satuprinssi oven takana, vaan vuokrattu huone Varissuon laidalla, kädet kloorin hajuisina, yöt painajaisten vallassa. Kului kaksi vuotta terapiaa ja masennuslääkkeitä, ennen kuin hän kykeni katsomaan ihmisiä silmiin ja palaamaan kirjojen entisöinnin pariin. Osa rahoista meni lääkäreihin, osa peruselämiseen, uusiin taitoihin opetellessa. Parhaat vuodet oli mennyt eikä niitä takaisin saa.
Karma iski silti vahvemmin kuin mikään oikeus.
Petri yritti nostaa rikossyytteen, mutta poliisi hylkäsi valtakirja oli täysin laillinen. Kuultuaan talon ja rahojen hävinneen, raskaana oleva Annukka repi raivon vallassa Petrin pihalle ja haki elatusapuja.
Aunen oli pakko nousta sängystä, mutta kun vuosia valhetta ja vihaa on kylvetty, ruumis alkaa uskoa niihin. Vuoden päästä Elviiran lähdöstä Aune sai toisen, nyt vakavan, aivohalvauksen pysyvän ja aidon.
Petri jäi yksin lääkkeiden hajuiselle kaksioon, halvaantuneen äitinsä, velkavuoren ja toivottomuuden keskelle.
Opetus: Kaikkien hirviöiden ei tarvitse piillä pimeässä ne voivat asua samassa kodissa, suudella sinua aamulla ja hehkuttaa “enkelimäisyyttäsi”, kunnes olet taakkana. Hyvyys ja uhrautuvuus ovat arvokkaita, mutta ilman tervettä järkeä ja itsekunnioitusta niistä tulee vain muiden työväline. Älä koskaan uhraa elämääsi sellaisten puolesta, jotka eivät laita sinua etusijalle. Muuten huomaat palvelevasi jonkun toisen ruokapöydissä.
Itse olen oppinut: hyväntahtoisuutta pitää säästää niille, jotka sitä ansaitsevat ja joskus pahin petos löytyy läheltä.
