Sanotaan, että häät ovat uuden elämän alku. Mutta minulle, Juho Ristolalle, se merkitsi pikemminkin hyvästien jättöä sille harhakuvitelmalle, jonka olin itselleni rakentanut.
**Kohtaus 1: Täydellisen morsiamen naamio**
Aino seisoi hiljaa peilin edessä. Lumivalkoinen pitsimekko, täydellinen meikki, huolellisesti aseteltu hymy mutta silmissä ei ollut lämmin säihke. Hän painoi puhelimen poskeaan vasten ja kuiskasi itsevarmasti:
Odota vain, että vihkiminen on ohi. Kun hänen nimensä on yhteisellä tilillä, voidaan viimeinkin muuttaa Turun rannikolle yhdessä.
**Kohtaus 2: Rakkauteni romahtaa**
Astuin ovesta sisään ruusukimppu käsissäni valkoiset ruusut, puhtaimman tunteen symboli. Hymy huulillani suli saman tien. Sanat, jotka kuulin Ainon suusta, viilsivät terävämmin kuin puukon terä.
Aino jatkoi:
Hän on niin helppo höynäyttää Kuvittelee tosissaan, että minua kiinnostaa hänen suvun perintö. Minua kiinnostaa vain raha.
**Kohtaus 3: Raivo ja hiljaisuus**
Puristin kukkia niin tiukasti, että varret katkesivat ja piikit upposivat ihooni, mutta kipua en tuntenut. Varjoni peitti Ainon kokonaan, aurinko jäi taakseen.
**Kohtaus 4: Totuuden hetki**
Aino käännähti tuolillaan. Kasvoilta katosi väri sekunnissa, hän oli valkeampi kuin hääkakkukin. Puhelin tipahti lattialle kolisten. Huoneesta tuli ahdistavan hiljainen.
**Kohtaus 5: Viimeinen nuotti**
Katsoin murskattua kukkakimppua kädessäni ja nostin sitten katseeni Ainon silmiin. Katseeni oli kolkko. Vakaa.
**Ainoa perintö, jonka sinä tästä saat, on vapaus jonka juuri heitit menemään** sanoin kylmästi.
Revin hunnun hänen päästään nopealla liikkeellä.
Aino jäi paikalleen, liikkumattomana. Hauras huntu jäi käteeni roikkumaan. En korottanut ääntä, vaan pysyin rauhallisena se pelotti Ainoa enemmän kuin mikään riidanpoikanen.
Juho, tämä ei ole sellaista kuin luulet… hän aloitti, ääni väristen. Minä vain
Sinä vain näytit vihdoin todellisen itsesi, keskeytin.
Heitin revityn hunnun jalkoihin, suoraan likaa vasten. Kaivoin taskusta samettisen rasian, jossa sormukset olivat, mutta en edes avannut sitä. Asetin sen pöydälle, puhelimen viereen.
Vieraat odottavat, Aino kuiskasi tarttuen viimeiseen toivoonsa. Mitä minä heille sanon?
Kävelin kohti ovea ja pysähdyin vielä hetkeksi.
Sano vaikka, että morsian myöhästyi junasta uuteen elämäänsä. Ja että sulhanen viimeinkin heräsi unestaan.
Suljin oven perässäni katsomatta taakse. Hetken päästä pihalla hörähti auton moottori käyntiin. Aino jäi yksin, elämänsä kalleimmassa mekossa joka nyt ei ollut minkään arvoinen. Häitä ei tullutkaan. Jäljelle jäi vain pitkä kotimatka, jonka päässä odotti enää vain omien kunnianhimojen sirpaleet.
**Miten sinä olisit toiminut minun paikallani? Olisitko antanut toisen mahdollisuuden, vai polttanut kaikki sillat lopullisesti? Kerro se kommenteissa!**Ulkona vapaus tuntui ensin kylmältä, mutta se tuoksui paremmalta kuin yhdenkään ruusun terälehdet. Kävelin kohti autoa miettimättä enää menneitä. Olin astumassa uuteen elämään, tällä kertaa ilman valheita ehkä myös ilman suuria suunnitelmia, mutta jokainen askel oli vihdoin oma.
Signaalitorvi kajahti kadunkulmassa, ja taivas valkeni sateen jälkeen. Joka askeleella olo keveni, ruusujen piikit vaihtuivat asfaltin vähittäiseen lämpöön. En tiennyt vielä, minne tie veisi, mutta tiesin ainakin tämän: joskus joutuu jättämään juhlasalit ja hunnut taakseen, jotta voisi viimein seisoa peilin edessä omana itsenään, pelkäämättä enää minkään särkymistä.
Ehkä joskus tulevaisuudessa, jonakin toisena hääpäivänä, voisin muistaa hymyni aitouden ja silloin, viimeistään silloin, ymmärtäisin, että tärkeintä oli valita vapaus silloin, kun sydän sitä vaati.
