Katri oli rakastajatar. Siinä sitä oli onnea ei ollut naimisiin päässyt, vaikka ikää oli jo kolmekymmentä. Pitkään hän ajatteli, että kyllä se oikea vielä vastaan tulee. Kun viimein päätti etsiä miestä itselleen, Jarkko tuli elämään ja kuinkas muuten, sehän oli naimisissa. Aluksi Katri ei tiennyt asiasta. Jarkko kyllä reilusti kertoi myöhemmin, kun huomasi Katrin jo kehittäneen tunteita.
Katri ei koskaan syyttänyt Jarkkoa. Ei hän sätti itseään: miksen ehtinyt aiemmin, miksi taas sorrun tällaiseen? Olo oli jotenkin vajavainen; ei ollut omia juhlia, aika vain kului. Ulkonäkö ei ollut vika ei mikään missi, mutta sievä ja lempeä. Vähän pyöreä, mikä toi iän tuomaa charmia, tai ainakin niin Katri itse uskoi.
Jarkon kanssa käytiin sitä samaa suuntaa: ei minnekään. Rakastajattaren osa ei houkutellut, mutta eipä ollut pokkaa jättääkään pelko yksinolosta piti otteessaan.
Eräänä päivänä Katrin luo pölähti serkku, Risto. Hän oli työmatkalla Helsingissä ja piipahti Katrin kaksioon Itä-Pasilassa. Ruokailivat keittiössä niin kuin joskus lapsena, höpöttivät niitä näitä elämästä. Katri otti riskin ja kertoi Ristolle kaiken jopa vähän kyynel vierähti.
Sitten naapuri, Irmeli, kurkisti ovesta: Käyppä Katri katsomassa ostokseni! Katri livahti naapurille tarkistamaan uudet kahvihuoneen verhot. Juuri tuolloin ovikello soi. Risto meni avaamaan: olettihan, että Katri palasi ovia ei täällä koskaan lukita. Oven takana seisoi Jarkko, kädessä Alepan muovikassi.
Jarkko kohtasi ison, verkkareissa ja t-paidassa olevan miehen jyrsimässä ruisleipää meetsvursti päällä.
Onko Katri kotona? oli ainoa, mitä Jarkko sai sanotuksi.
Katri on saunassa, vastasi Risto täysin pokkana.
Anteeksi, mutta kuka te oikein olette? Jarkko änkytti.
Katrin mies. Avoliitto. Toistaiseksi Mitäs asiaa sinulla? Risto siirtyi puoli metriä lähemmäs ja nappasi Jarkkoa rinnasta. Taidat olla se naimisissa oleva hulttio, josta Katri mulle puhui? Kuule, jos vielä kerran nään sun täällä, saat potkut rappusilta alas, tajuatko?
Jarkko irroittautui, syöksyi alas portaita kuin olisi Ilves perässä.
Hetken päästä Katri palasi. Risto kertoi vierailusta.
Mitä sinä menit tekemään?! Kenpä sua pyysi?! Kylläpä nyt meni, ei se varmaan ikinä palaa! Katri ulvahti ja rojahti sohvannurkkaan peittämään kasvot.
Niinpä eipä taida palata, ja hyvä niin. Itkekää nyt aikasi, minulla on sulle mies tiedossa, ja kunnollinen tämä! Meidän kylän leskimies, Arto. Emäntä kuoli pari vuotta sitten, naiset hyppii silmille, mutta ei huoli ketään oikein. Kunpa vähän saisi rauhaa. Kun palaan työmatkalta, vedän sut mukaan, mennään kylälle, esittelen teidät.
Mitä höpötät, Risto? En mitään miehiä tunne siellä, ja mitäpä nyt kylälle! Häpeä siinä juosta Ei, en pysty.
Häpeä on nukkua vieraissa sängyissä, ei vapaata miestä tavata. En mä ketään väkisin sulloon sun syliin. Ja Lubi, vaimollani, on synttärit tulet juhliin!
Muutama päivä myöhemmin Katri ja Risto olivatkin jo kylällä. Riston vaimo Liisa oli kattanut pihaan pöydän saunan viereen. Naapurit, ystävät ja Riston kaveri Arto, se leski, olivat juhlimassa. Koko kylä tunsi Katrin, mutta Artoa ei hän ollut ennen tavannut.
Kotiin palatessaan Katri mietti, että Arto vaikutti suorastaan säyseältä. Voi, vieläköhän murehtii vaimoaan? Harvoin näkee noin vilpittömiä. Katri hymähteli.
Seuraavana viikonloppuna Katri kuuli ovikellon soivan. Yllättäen ovella seisoi Arto, kainalossaan S-marketin kassi.
Sattumalta kävin kaupungissa kaupoilla, niin tuumasin tulla moikkaamaan, kun ollaan nyt tutut, Arto hapuili valmista repliikkiään.
Katri päästi miehen sisään, edelleen kummastellen: eihän mitään sattumaa ollut. Hengitettiin hetki, istuttiin keittiön pöydän ääreen ja puhuttiin säästä sekä torin kukkapuskan hinnoista.
Kaikki tarpeellinen löytyi? Katri kyseli.
Joo, autossa ne ovat, mutta tämä on sinulle. Arto ojensi pienen tulppaanikimpun.
Katri otti vastaan, silmissä pilkahteli ilo. Joivat teet, höpöteltiin, ja kun kupit oli pesty, Arto alkoi tehdä lähtöä. Eteisessä puki takkia ja kengät hitaasti, kunnes ovella äkkiä kääntyi:
Katri, sanon nyt suoraan, muuten kadun koko viikon. Koko viikko meni ajatellessa vain sua, ihan totta. En malttanut odottaa viikonloppua. Osoitteen sain Ristolta
Katri punastui ja laski katseensa.
Tunnetaanhan me vasta ihan vähän hän kuiskasi.
Sillä ei niin väliä, eihän mä sua inhoa? Voidaanko puhutella sinuna? Ymmärrän, että en ole mikään lottovoitto. Mulla on tytärkin, kahdeksan vuotta, mummolassa nyt.
Arton kädet jopa vähän vapisivat.
Tytär! Sehän on ihanaa, Katri sanoi unelmoivasti. Olenhan aina haaveillut omasta tytöstä.
Tämä rohkaisi Arton; hän tarttui Katrin käsiin, veti hellästi lähelle ja suuteli. Katrin silmiin nousivat kyyneleet.
Oonko sulle vastenmielinen? Arto kysyi.
Enpä olisi itsestäni uskonut Mutta tuntuu hyvältä, ja ihan erilaista. Ei tarvi varastaa kenenkään mieheltä
Tämän jälkeen he alkoivat nähdä joka viikonloppu. Ja kahden kuukauden päästä Katri ja Arto menivät maistraatissa naimisiin ja asettuivat kylälle. Katri sai töitä päiväkodista. Vuotta myöhemmin syntyi tytär. Ja niin heillä kasvoi kaksi tyttöä: molemmat rakkaita ja tasapuolisesti hemmoteltuja. Rakkautta ja aikaakin riitti molemmille, ja Arto ja Katri vain nuorentuivat onnesta rakkaus kypsyi kuin hyvä Koskenkorva limuvedellä laimennettuna.
Juhlien aikaan Risto usein iski leikkisästi silmää:
No niin Katri, olipa kyllä mies jonka sulle järjestin! Paranet vaan vuosi vuodelta. Usko jatkossakin serkkua!
