Etkö hyväksy, että haluan oman perheen? Pakenin teitä, aloin rakentaa omaa elämääni – ja te saavuitte taas ja jatkatte samaa vanhaa – Zina, älä nyt turhaan huoli! Ymmärrän, että kaupungista tulleelle on maalla aluksi hankalaa. Mutta autan kyllä! – rauhoitteli tyttöä Dmitri. – Tiedän kyllä, mitä teen. Selviän itse. Ole vain mun rinnalla! Tyttö oli ymmällään. Miksi ihmeessä rakastuin maalaispoikaan? Ja miten vahvasti – polvia myöten täristen! Zina oli jo 28-vuotias ja tehnyt menestyksekästä uraa, kun taas kolmikymppisellä Dimalla oli vain iso suku ja omakotitalo maalla, lähellä kaupunkia. He tutustuivat Linnanmäellä, jonne Dmitri eksyi sattumalta, kun hänen äitinsä lähti kauppoihin ja Zinan ystävät raahasivat tytön viettämään iltaa. He vaihtoivat numerot ja alkoivat pitää yhteyttä. Dima yritti yllättää Zinaa, saapui aina kaupunkiin asti, oli huomaavainen ja lempeä, ja Zina suli. Toisin kuin monet tuttavat pojat, Dimasta huokui aitous, vilpittömyys ja lämpö! Pian Dima kosi Zinaa — ja tyttö suostui. – No tyttäreni, kokeile nyt ihmeessä. Dmitri on maalaispoika, ahkera ja kiltti. – myöntyi äiti. – Ei se mitään, jos ei toimi – palaat sitten kotiin, kaupunkiin. Zinalla ei ollut mitään menetettävää. Työskentely onnistui etänä, ja sekin oli nykyään sallittua. Eikä ikäänkään ollut 18 – ja kyllähän maalla ilma on parempaa! Mutta… – Dmitri, millaisessa roolissa minun pitäisi sinne tulla? – varmisteli Zina. – Kihlattuna tietenkin. Ensi vuonna pidetään häät ja lähdetään häämatkalle. Siihen mennessä minulla on kaikki säästetty kasaan, ettei rahasta tarvitse stressata. – nuorukainen punastui. – Ymmärränhän minä, että olet tottunut parempaan. Kaikki tuntui olevan hyvin ja järkevää, mutta jokin arvelutti Zinaa. Hän ei saanut kiinni, mikä siihen jäi kaihertamaan, joten päätti heittäytyä kokeilemaan onneaan! Niinpä hän otti viikon loman, pakkasi matkalaukun, lukitsi kaupungin kaksionsa – jonka eteen oli urakoinut pitkään ja hartaasti – ja lähti autollaan kohti maaseutua. Dmitri odotti jo Zinaa perillä. Ensimmäinen ilta maalla oli onnistunut. Oli lämmin kesäilta, joten he yhdessä kastelivat kasvimaan ja laittoivat ruokaa. Yhdessä kaikki sujui sukkelasti. – Kulta, mun vanhemmat tulevat kylään! – ilmoitti Dima, kun palasi töistä perjantaina tavallista aikaisemmin. – Miksi? – hämmentyi Zina. – Tutustumaan ja auttamaan meitä vähän. Mukana tulee myös veli vaimonsa kanssa. – mies käveli hermostuneena ympäriinsä. – Kauanko he viipyvät? – Zina kysyi peloissaan. – Toivottavasti eivät pitkään! – Dima katseli tarkkaan rakastettuaan. – Mutta älä huoli, kyllä me selvitään tästä. Näiden sanojen jälkeen nainen meni täysin lukkoon. – Älä nyt hätäile, rakas. Ajattele tätä koettelemuksena. Jos et kestä, paluu on aina mahdollinen, – nauroi äiti puhelimessa. – Tee niin kuin sinulle sopii. He tottuvat. Tai sitten eivät. Se on jo Diman murhe. “No mikäs siinä? Enhän minä edes ole vielä vaimo!” – Zina rauhoittui. Eihän ne häntä sentään syö?! Nainen oli juuri kattamassa pöytää, kun kuuli pihalta auton äänen. – Ne tuli! – huikkasi Dima keittiöön. Pari meni tervehtimään vieraita. – No terve, miniä! – iso nainen juhlamekossa, lyhyillä tummilla hiuksilla ja tuuheapitkillä luonnonmustilla ripsillä, hymyili vinoa hymyä ja halasi poikaansa pitkään. Yhtä kookas, vatsakas mies tervehti poikaansa ja nyökkäsi Zinalla. Pitkä, hyväntuulinen nuorempi mies esittäytyi miniällensä, mutta hänen vaimonsa, nuori blondi, katseli pitkin hampain silmiinpistävää, nuorekasta ja kurvikasta Zinaa ja kääntyi miehensä puoleen. – Mitä tuijotat? Tuu auttamaan! – tokaisi nainen ja marssi hakemaan tavaroita autosta. Zina kutsui kaikki pöytään toivoen, että tunnelma rentoutuisi. Osaahan hän sentään laittaa ruokaa! – Kylläpä teitte tosissanne – kiitteli Maria-Maija. Petteri nyökkäsi tyytyväisenä. – Mikäs tämä on? Broileria? Kuka tällaista tekee? – Oona tökki tyytymättömänä haarukalla. – En ymmärrä, miks tällaisia keksitään! – Hyvin maistuu! – puolusti ruokaa Vlad. – Sulle kelpaa ihan mikä vaan! – kuittasi nuori nainen ja paiskasi haarukan pöytään. Dima vilkaisi pahoitellen Zinaa. – Oona, arvostusta pöytään! Ja jätä kateus. Zina näki vaivaa, – puolusti hän rakastettuaan. – Ja kuka edes on keksinyt tuon nimen? Ihan kuin meidän lehmä. Se on myös Zina, – töksäytti blondi. Zina naurahti hiljaa. – Mitä nyt? – kuiskasi Dmitri. – Kaverin merisika on Oona, – kuiskasi nainen takaisin. Mutta kaikki kuulivat sen. Maria-Maija laski happamana katseensa miniään, miehet yrittivät olla nauramatta, mutta Oona leimahti heti. – Kuka sinä muka oikein olet? – Oona tuijotti Zinaa raivoissaan. – No jos kerran sinä voit, minäkin teen kuten sinulle sopii, – Zina kohautti olkapäitään. Vlad katseli vaikuttuneena veljensä kihlatun sanavalmiutta. – Minä olen Vladin laillinen vaimo! Ja sinä? Olet avokki! – Oona ponkaisi ylös pöydästä. Maria-Maija myhäili hyväksyvästi. – Minä sentään osaan käyttäytyä ja jos olen kyläilemässä, en töykkää, – vastasi Zina. – Enpä tullutkaan sun takiasi kylään! – Oona virnisti voitonriemuisena. – En kutsunutkaan sinua, – täräytti Dmitri tyytymättömänä tilanteeseen. – Kauanko aiotte viihtyä täällä? Tuli yllättävän hiljaista. Kaikki katsoivat hämmästyneinä isäntää. – Opetetaan sun kaupunkilaiselle oikeaa maalaiselämää ja sitten lähdetään, – ilmoitti Maria-Maija. – Äiti, älä nyt viitsi. Hyvin pärjättiin kahdestaan, pärjätään jatkossakin. – Niinpä niin, otit siinä itsellesi velttoilijan elätettäväksi ja nyt mietin, kauanko jaksat, – Oona jatkoi piikittelyä. – Meidän perheen velttoilija oletkin vain sinä. Zina ei ole laiska! – puolusti Dima. – Kiitos vain illallisesta, nyt saatte rentoutua. Dima ojensi kätensä Zinalla ja he yhdessä alkoivat kerätä tiskiä muiden tuijottaessa. Zina mietti, että hyvä tukiverkko on arvokasta – ja päätös pitää puoliaan oli selvä. Ja jos ei kestä – paluupaikka kaupunkiin on aina olemassa. Lauantaiaamuna ei kuitenkaan hymyilyttänyt. – Nukutaanko täällä vielä? Meillä maalla ollaan aikaisin ylhäällä! – anoppi tempaisi oven auki. – Ja aamupalaa voitaisiin tehdä jo! Zina katsoi epätoivoisena puhelintaan. Kahdeksan aamulla! – Maria-Maija, jääkaapissa on kaikki aamupalaa varten, – nainen vetäisi peiton ylemmäs. – Saisinko pukeutua ensin? – Voi että, mikä neiti tänne muutti! – anoppi huitoi käsillään. – Ruoat joutaa kyllä valmistaa. Nouse ylös vaan! Maria-Maija paiskasi oven kiinni, ja Zina laittautui valmiiksi ennen kuin meni keittiöön. – Kulta, ootko jo hereillä? – kysyi Dima, joka hääräsi hellan ääressä. – Ai, joo… Äiti ei jättänyt rauhaan, – puhahti hän. Zina narskutti kiukkuisesti hampaita. – Äiti, miksi tulit meidän huoneeseen? – Dima hämmästyi. – No eikö täällä olekin toinen velttoilija? – virnisti Oona. – Sinulle ei kuulukkaan mitään! – kuittasi Zina. – Maalaiselämä on tällaista! Varhaisia aamuja. Kun saatte oman lehmän, pitää herätä jo kuudelta lypsylle, – Oona huomautti. – Lehmää ei ole suunnitelmissa, – totesi Dima. – Miksi ei? Oma maito, kerma… Ai niin! Zina ei edes osaa lypsää! Kuinka hän pärjäisi täällä? – Oona nauroi. – Sinä et kyllä lypsä yhtään sen enempää. Ihan hyvin selviät silti, – Dima virnisti. – Dima on ollut kiukkuinen siitä lähtien kun Zina tuli elämään! – Maria-Maija puolusti miniäänsä. – Dima, mä lähden kotiin. Kun tää show on ohi, soittele jos mietit uudestaan, – Zina ei enää jaksanut sietää käytöstä. – Mitä? Sillä hetkellä kun sä tulit, mun poika unohti koko perheen! Et käy täällä, ei autella toisiamme, ja sulle kyllä kelpaa kaikki! – äiti syytti. – Miten kuvittelet, että otamme sinut vastaan, kun hajotat meidän perheen? – Nyt riittää! – jyrähti Dima. Hiljaisuus laskeutui. – Etkö ymmärrä, että haluan omaa perhettä? Pakenin teitä, aloin rakentaa omaa elämääni, ja te palaatte ja jatkatte samaa kaavaa! – Poika, olet menettänyt järkesi! Kaikki rahat ja ajan syydät tuohon…! Tarvitsee vain rahaa sinulta! – Maria-Maija päivitteli. – Istuupi vain sun harteilla ja syytää huolia! Me vain yritämme pelastaa sut, koska haluamme sun olevan onnellinen! – Äiti, Zina elättää itsensä, minä säästän häämatkaan, – Dima pysäytti Zinan. – Jos toivotte meidän onnea, menkää kotiin. Tänne pääsee jatkossa vain kutsusta! Varsinkin Oona. Suku oli hetken mykistyneenä. Dima saattoi Zinan huoneeseen ja palasi takaisin, kun muut pakkasivat tavaroitaan. – Poikani, valitse: joko minä tai tuo nainen! – äiti vaati. – Otittehan te Oonankin vastaan… – Dima huokaisi. – Huono vertailu! – blondi tuhisi. Isä ja veli seurailivat syrjästä. – No? – Maria-Maija hoputti. – Valitsen onneni! – Dima ilmoitti lujasti. – Sitten sinulla ei ole enää äitiä! – äiti ryntäsi ulos, jätti tavarat isälle. Oona seurasi perässä. – Jos jotain – me ollaan sun tukena! – isä hymyili. – Minä huolehdin äidistä! Veli halasi Dimaa. – Pidä kiinni onnesta! Meidän pitää tehdä perheessä muutoksia! Niin perhe lähti. Zinaa nolotti, mutta samalla hän tiesi Diman olevan tosissaan hänen kanssaan. Taas he hoitivat kaikki arjen askareet ja Zina yritti tsempata miestään vaikeassa paikassa. Sillä aikaa Diman perheessä riitti iloa. – Äiti, Oona! Me ostettiin teille lehmä! – Vlad ilmoitti naisilleen. – Mitä? Oletko järjiltäsi? – Maria-Maija katsoi poikaansa epäuskoisena. – En ole. Oona lypsää lehmä aamulla ja vie laitumelle, – Vlad oli vakava. – Vlad, et kai tosissasi! – Oona panikoi. – Koska te vaaditte Zinalta samoja asioita, päätimme että juuri tätä teiltä puuttui! – Petteri levitti käsiään. – Ja vielä: äiti, aamuseitsemältä pitää olla lämmin aamiainen pöydässä! Eikä mitään voileipiä, kunnon maalaisruokaa. Maalla herätään aikaisin. Ja niin alkoi naisten uudelleenkoulutus! Hauskaa (tai vähemmän hauskaa) riitti! Kaikki, minkä naiset olivat Zinalle sanoneet, palautui nyt bumerangina. Äiti huomasi kohdelleensa Zinaa kovin ankarasti, kun nyt itseltäänkin vaadittiin samaa – eikä enää jaksanut. Eikä osaamisestakaan ollut hyötyä, kun talouskasvoi isoihin mittakaavoihin! Ei aikaakaan! Maria-Maija sopi riitansa poikansa kanssa, muttei uskaltanut enää kyläillä – ties vaikka Zina osaisi vielä enemmän. Dmitri kosi rakastaan uudelleen ja tällä kertaa Zina suostui onnellisena. Häät pidettiin iloisissa merkeissä, mukana koko suku! Ei sillä, että Maria-Maija tai Oona olisivat koskaan Zinaa rakastaneet, mutta osasivat nyt olla hiljaa. Oli nimittäin riski joutua takaisin lehmänlypsyyn. Ja Zina oli onnellinen! He jatkoivat arkea yhdessä, tukien ja auttaen toisiaan – eivätkä enää pelänneet, vaikka vieraita tulisi yllättäen!

Polish

Author Brooks MathewsViews 1

Eikö pidä siitä, että haluan oman perheen? Pakenin teiltä, aloin rakentaa omaa elämääni, ja taas te ilmestyitte ja jatkatte vanhaan malliin.
Kaisu, älä nyt hermostu! Ymmärrän hyvin, että kaupungista tulleelle maaseutu ei ole helppo paikka asua. Mutta autan sinua! yritti vakuuttaa tyttöä Matti. Kyllä minä tiedän, mitä pitää tehdä. Pärjään kyllä. Sinä vain pysy lähellä!

Kaisu oli ymmällään.
Miksi ihmeessä rakastuikaan maalaispoikaan ja vielä niin, että jalat vapisivat!

Hän oli jo kahdenkymmenen kahdeksan, ura hyvässä vauhdissa, ja kolmekymppisellä Matilla oli suuri suku ja oma talo kylässä, ei kaukana kaupungista.

He tapasivat sattumalta Linnanmäellä, jonne Matti oli eksynyt kuljeskellessaan äitinsä shoppaillessa keskustassa, ja Kaisun ystävät olivat houkutelleet tämän mukaan.

He vaihtoivat numerot, alkoivat jutella, ja Matti yritti yllättää Kaisua usein, kävi kaupungissa, oli huomaavainen ja lämmin. Kaisun sydän suli pian.
Toisin kuin tutut miehet, Matti oli rehti, suora ja hyvä!

Myöhemmin Matti kosikin Kaisua, ja tämä suostui.

No, tyttäreni? Kokeile nyt ainakin. Matti on maalainen, mutta ahkera ja kiltti, suostui äiti. Jos ei suju, tulet takaisin kotiin, kaupunkiin.

Kaisulla ei ollut mitään menetettävää. Hän saattoi tehdä töitä etänä, sillä heidän firmassaan sitä oli alettu suosia. Ikääkään ei ollut enää kahdeksaatoista, ja kylässähän ilma oli kuulemma vielä raikkaampaa! Mutta

Matti, millä lailla sinne menen? tarkensi Kaisu.

Morsiamena. Ja vuoden päästä pidämme häät ja lähdemme lomalle. Siihen mennessä olen kerännyt rahaa kaikkeen, ettei tarvitse murehtia. Matti punasteli hieman.
Tiedänhän minä, että sinä olet tottunut parempaan.

Kaikki tuntui olevan niin kuin pitää, mutta jokin Kaisua hermostutti. Hän ei tiennyt mikä, joten päätti olla ajattelematta liikaa ja vain yrittää.

Niinpä Kaisu otti viikon loman, pakkasi laukkunsa ja sulki kaksiotaan, joka oli tulos vuosien sinnikkäästä työstä. Omalla autollaan hän ajoi kohti kylää, missä Matti jo odotti.

Ensimmäisenä iltana kylässä kaikki maistui uudelta. Oli keskikesä, kuumaa, ja yhdessä he kastelivat pientä kasvimaata, kokkasivat iltapalaa. Kaikki sujui käsikkäin, iloisesti ja joutuisasti.

Rakas, meidän vanhempani ovat tulossa käymään! Matti palasi töistä hieman aiemmin perjantaina.

Miksi? Kaisu säikähti.

Tulevat tutustumaan ja auttamaan myös. Ja heidän kanssaan tulee myös veljeni vaimonsa kanssa, Matti käveli huolestuneena ympäri kotia.

Kuinka pitkäksi aikaa? kysyi Kaisu arasti.

Toivottavasti eivät viivy kauan, Matti katsoi Kaisua silmiin. Älä murehdi, yhdessä selvitään.

Tästä huolimatta Kaisu hermostui kunnolla.

Älä suotta stressaa. Ajattele, että tämä on koetus. Jos et selviä, palaat kotiin. Tärkeintä, että sinulla on paikka minne mennä! äiti lohdutti puhelimessa. Tee niin kuin sinusta tuntuu. Kyllä he tottuvat. Tai sitten eivät mutta se on Matin murhe.

“Totisesti, miksipä minä murehtisin? En ole vielä edes vaimo!” rauhoittui Kaisu. Eivätköhän ne syö häntä suinkaan?

Hän ehti juuri kattaa pöydän, kun kuuli auton pihalla.

Nyt he tulivat! Matti astui keittiöön.
Nuoret menivät vastaan.

No terve, miniä! isokokoinen nainen, käytännöllisessä, mutta hienossa puvussa ja lyhyillä, tummilla hiuksilla sekä tummilla ripsillä, syleili poikaansa lämpimästi ja mutkattomasti.

Samankokoinen mahaansa taputteleva mies nyökkäsi Mattille ja Kaisulle.

Pitkä nuori mies esittäytyi rennosti ja pilke silmäkulmassa, mutta hänen vaimonsa, vaalea ja terhakka, katsoi Kaisua vähän happamasti ja kääntyi miehensä puoleen.

No, auta nyt äläkä vaan töllistele! tokaisi hän, ja lähti hakemaan laukkuja.

Kaisu pyysi vieraat pöytään, toivoen, että tunnelma siitä vähän helpottuisi. Onneksi Kaisu osasi kokata!

Oi, kylläpä teitä on hemmoteltu, totesi Maija-Maija (Mattin äiti) hyväksyvästi.

Pekka-Eino äännähti tyytyväisenä.

Mikä tämä on? Kanaako? Kuka nyt näin tekee? Olga tuikkasi ruokaa epäluuloisesti haarukalla. Kaikkea ne Helsingin ihmiset keksivät, ja sitten pitää purra alas.

No älä nyt, onhan tämä oikein hyvää! Ville puolusti vaimoaan.

Sinulle kunhan saa vain vatsan täyteen, ihan sama millä, Olga tuhahti ja laski näyttävästi haarukan.

Matti katsoi Kaisua murheissaan.
Olga, vähän kunnioitusta! Ja älä noita kateuden piikkejä viljele, Kaisu näki kuitenkin vaivaa, hän puolusti.

Ja kuka nyt tuollaisen nimen on keksinyt? Meillä on sama nimi lehmälläkin kotona. Sekin on Kaisu, Olga tokaisi pisteliäästi.
Kaisu tirskui hiljaa.

Mikä nyt noin naurattaa? Matti kysyi hiljaa.

Yhdellä kaverilla on marsu nimeltä Olga, Kaisu vastasi hiljaa.
Mutta kaikki kuulivat.

Maija-Maija katsoi miniäänsä nyreästi, miehet yrittivät pidätellä nauruaan, mutta Olga punastui suuttumuksesta.

Kuka sinä muka luulet olevasi? Mikä rohkeus! hän sihahti.

No, sinähän sitä tapaa näytit, päätin jatkaa keskustelua sun tyyliin, Kaisu kohautti olkapäitään.

Ville katsoi Matin morsiantaan ihaillen.

Olen Villen laillinen puoliso! Sinä olet lainsuojaton! Olga nousi pöydästä, Maija-Maija nyökkäsi hyväksyvästi.

Minä sentään osaan olla kohtelias, kun vierailen jossakin, Kaisu kuittasi.

En minä tullutkaan sinua katsomaan! Olga virnisti voitokkaasti.

En minä kutsunutkaan sinua, Matti hymyili kuivasti. Moniko teistä ajatteli viipyä kauan?

Pöydässä tuli yllättävän hiljaista. Kaikki katselivat isäntää suu auki.

Opetetaan tuolle kaupungin friidulle maaseudun tavat, ja sitten lähdetään kotiin, äiti keksi.

Älä nyt, äiti. Meillä on mennyt hyvin tähänkin asti, jatketaan niin, Matti sanoi rauhallisesti.

Joko nyt tulee laiska taloon, jonka sinä elätät, vai? Kauan kestät? Olga piikitteli, eikä aikonut vaieta.

Laiska meillä on perheessä vain yksi, eikä se ole Kaisu, Matti vastasi. Nyt, hyvät vieraat, kiitos illallisesta, ja muistakaa levätä.

Matti ojensi kätensä Kaisulle, ja yhdessä he alkoivat siivota pöytää sukulaisten hämmentyneiden katseiden alla.

Kaisu ajatteli, että hyvä tukiverkko selän takana oli tärkeä asia antoi rauhaa ja turvaa. Eikä hän aikonut antaa itseään polkea! Ja jos jotain sattuu, aina oli paikka, jonne palata.

Lauantaiaamu ei alkanut kovin lempeästi.

Miten täällä vielä nukutaan? Meillä noustaan ennen puolta päivää! anoppi ryntäsi huoneeseen. Ja aamupala pitää laittaa!

Kaisu vilkaisi hämmästyneenä puhelinta.
Kello oli kahdeksan.

Maija-Maija, jääkaapissa on aamiaistarpeet, hän veti peittoa ylemmäs. Voinko pukeutua ensin?

Hohhoijaa, mikä neiti hienohelma! nainen huitoi käsillään. Jääkaapissa oleva ruoka ei itsestään muutu aamiaikseksi. Nouse nyt!

Maija-Maija marssi ärtyneesti ulos huoneesta, paiskasi ovea.

Kaisu pukeutui, siisti itsensä ja laskeutui keittiöön.

Oi, rakas, jo hereillä? Matti hymyili, hääräsi lieden ääressä.

No, jos minä en olisi herättänyt, hän olisi nukkunut vieläkin, äiti huomautti.

Kaisu kiristeli hampaitaan.
Miksi ylipäätään tulit huoneeseemme? Matti kysyi tyrmistyneenä.

Meillä on sittenkin tohelo ja laiska? Olga virnisti.

Eipä sulta mielipidettä kysytty! Kaisu vastasi.

Niin tämä maalaiselämä on, aamuvarhain liikkeelle. Kun saatte lehmän, sitä pitää lypsää jo kuudelta, Olga vinoili.

Lehmää ei ole tulossa, Matti vastasi tyynesti.

Miksi ei? Oma maito, kerma vai niin, te ette osaa lypsää! Kaisa varmaan ei jaksa nousta aamulla edes sänkyyn, Olga nauroi.

Et sinäkään osaa, mutta sinä olet ihan elossa, Matti virnisti.

Silloin kun Kaisu astui elämääsi, sinä muutit, Matti, äiti puolusti Olgaa.

Matti, minä lähden kotiin. Soita, kun nämä karavaanarit ovat lähteneet, jos haluat, Kaisu sanoi viileästi.

Mitä? Sinä! Kun sinä tulit, Matti unohti kokonaan oman perheensä! Ei auta, ei käy kylässä! Ja sinä vielä haluat, että me hyväksymme sinut? Hajotat meidän perheemme!

Nyt riittää! Matti ärähti. Hiljaisuus laskeutui.

Eikö pidä siitä, että haluan rakentaa oman perheen? Minä irrottauduin teistä, aloin rakentaa elämääni, mutta te tulette ja sekoitatte kaiken!

Poika, olet kadottanut järkesi! Kaikki aikasi ja rahasi menevät tuolle! Sille kelpaa vain rahasi! Maija-Maija parahti. Tuo on istunut niskaasi! Yritämme auttaa sinua onneen!

Äiti. Kaisu elättää itse itsensä, minä säästän meidän häihin, Matti tarttui Kaisua kädestä, kun tämä yritti lähteä. Jos onnea haluatte, menkää kotiin! Tänne vain kutsusta! Erityisesti Olga.

Sukulaisten etsiessä sanoja Matti vei Kaisun pehmeästi huoneeseen, ja palasi muiden luo, jotka kiireesti pakkasivat laukkujaan.

Valitse nyt. Joko minä tai tuo, äiti ilmoitti.

Mutta onhan Olga hyväksytty, Matti katsoi petyttyneenä.

Ei niitä verrata voi! Olga tuhahti.

Isä ja veli seurasivat tapahtumia mielenkiinnolla.

No? äiti hoputti.

Minä valitsen onneni, Matti sanoi ja katsoi äitiään suoraan silmiin.

Sitten minulla ei ole enää poikaa! nainen lähti ovet paukkuen, laukut jäi isän kannettavaksi. Olga seurasi esimerkkiä.

Kuule, meidän tuki on sinun, isä hymyili pojalleen. Äidin kanssa minä juttelen!

Veli halasi Mattia.
Pidä kiinni onnesta! Meilläkin on kotona muutoksen paikka!

Näin sukulaiset lähtivät.
Kaisua nolotti, mutta hän myös ymmärsi, että Matti ajatteli häntä vakavasti.

Yhdessä he jatkoivat askareitaan, Kaisu tuki Mattia, tietäen kuinka vaikeaa kaikille oli.

Mutta Mattin kotona riitti naurua.

Äiti, Olga! Ostettiin teille lehmä! Ville ilmoitti naisilleen.

Mitä? Oletko seonnut? Maija-Maija epäili.

Ei. Olga lypsää aamulla ja vie laitumelle, Ville oli vakava.

Ville, ei nyt vitsillä! Olga hermoili.

Tehän sitä Kaisulle neuvoitte, että elämä on sellaista! Nyt kokeilkaa itse, Pekka-Eino sanoi. Ja vielä, äiti, aamupalakin pitää olla ennen seitsemää, ja tuhdisti, eikä mitään voileipiä!

Siitä alkoi naisten koulutus!
Voi sitä hulvattomuutta!

Kaikki ohjeet, joita he Kaisulle latelivat, kääntyivät nyt heitä vastaan.
Maija-Maija huomasi, että oli tainnut olla liian ankara miniälleen, sillä nyt heiltä, laiskoilta, vaadittiin myös työntekoa kuten Kaisulta.
Mutta opit eivät nyt kantaneet. Ei koulutusta, eikä tahtoakaan!

Ei ollut aikaa!
Maija-Maija teki lopulta sovinnon poikansa kanssa, mutta kylään tuleminen pelotti yhä. Jos Kaisu osaisikin vielä jotain uutta?

Matti viimein kosi rakastaan onnestaan.
Häissä juhli koko kylä!

Ei voi sanoa, että Maija-Maija ja Olga olisivat koskaan rakastaneet miniää, mutta oppivat sentään olemaan hiljaa. Se oli turvallisempaa.

Kaisu oli onnellinen! He tekivät kaiken yhä yhdessä, auttoivat toisiaan ja vieraat eivät enää säikäyttäneet.