Et ole minun Eino, vaikka oletkin
Vanhus istui miehensä sängyn vieressä ja pyyhki hänen hikistä otsaansa märällä rievulla.
Eino, nyt on aika tunnustaa, vaikka onkin pelottanut. Huijasin sinua, Eino, et sinä oikeasti ole minun aviomies!
Vanhus avasi syllään silmänsä ja tuijotti vaimoaan hämmästyneenä.
Älä nyt keskeytä, tämä on tärkeää. Jos vaikka lähdet tästä maailmasta, en ole ehtinyt tunnustaa mitään. Muistatko, kun sodan jälkeen päädyit meidän kylään sattumalta? Minä olin silloin ihan tyrmistynyt, sitten ryntäsin kaulaan. Kovasti olin iloinen kun niin muistutit miestäni! Minulle oli tullut suruviesti, mutta sinä siinä, ihan elävänä! Ajattelin tietysti, että paperit ovat menneet sekaisin ja mies on sittenkin palannut. Ryntäsin sinuun, mutta heti tajusin erehdykseni. Nolotti niin, eikä silmiin uskaltanut katsoa, mutta annoin sinulle kumminkin yöpaikan navetassa.
Sinä sitten aamulla päätit korjata navetan oven, ja kaponen tukki tipahti päälle. Melkein luulin, että joudun hautaamaan sinutkin, mutta huomasin pian, että hengität elossa siis. Soitin lääkärille, ja hän sanoi, että päähän tuli pieni kolhu ja muisti meni vähän sekaisin. Siitä tuli mieleen, että sanon sinut omaksi miehekseni, kun kerran kelpo mies olet ja sodan jälkeen en olisi yksin lasten kanssa pärjännyt. Sinä uskoit, eikä kukaan epäillyt. Sitten omatuntokin kolkutti, mutta oltiin jo tottuneet toisiimme ja rakastuttu, eikä mikään enää tuntunut väärältä. Vasta nyt tunnustan, että päätin puolestasi kaiken. Ehkä olisit voinut elää ihan toisenlaisen elämänkin
Eino katsoi vaimoaan hiljaa Ja yhtäkkiä nauroi ääneen, niin että viikset tärisi.
Olet sinä höpsö! Mihin minä muka muuta elämää kaipaisin? Rakastuin sinuun ensisilmäyksellä, kun sinut näin siellä kylässä. Olin silloin oikeastikin vähän eksyksissä, ja päätin auttaa vähän talossa jos vaikka huomaat ja pidät minut luonasi. Sitten tukki tipahti päähän ja kaikki meni mustaksi hetkeksi. Kun heräsin, oli lääkäri ja sinä häärit ympärillä. Pyysin lääkäriä vitsillä kertomaan, että muistini on mennyt, niin voin jäädä taloon pidemmäksi aikaa. Ja sinä yllätit, kun kutsuit minua mieheksi, eikä tarvinnut enää keksiä mitään.
Aika veijari, olet! vanhus hymyili. Olisit nyt aikaisemmin kertonut! Oltaisiin voitu nauraa yhdessä.
Pitäisi kai, mutta aina oli jotain: ensin lapset kasvoi, sitten kolme uutta tuli vielä lisää, mies virnisti partansa suojasta. Kannettiin kummallisia salaisuuksia sylissä elämämme ajan, vaikka eivät ne edes salaisuuksia olleet.
No nyt lopulta kaikki selvisi, eikä tarvitse enää narrata suojelusenkeleitä tarinoilla, vanhus sanoi. Mutta Eino, älä vain kuole. Älä jätä minua, en pärjää ilman sinua.
Älä nyt hätäänny, kaikki kyllä järjestyy, lohdutti mies. Riittää jo, mene nukkumaan. Aamu on viisaampi kuin ilta.
He kävivät nukkumaan, mutta nainen pyöri levottomana. Harmaat ajatukset tuntuivat pyörivän päässä, eikä lepo tullut. Aamulla hän heräsi varhain. Miehen sänky oli tyhjä. Sydän muljahti huolesta. Hän kurkisti pihalle siellä Eino istui verannalla tupakka hampaissa. Hän huokasi helpotuksesta. Tällä kertaa kuolema kulki ohi vielä hetken voidaan yhdessä narista ja nauraa, olkoonkin kuinka ränsistyneitä tahansa.
