No kuule, mun ja tulevan vaimoni, Henna, rakkaus on kyllä ihan valtavaa. Me ollaan molemmat 20-vuotiaita. Ollaan oltu kavereita jo nelosluokalta asti, ja kutosella alettiin seurustella. Meille syntyi poika tosi nuorena.
Tietenkin se oli vanhemmille vähän yllätys, ei ihan sellainen juttu mitä he kai odottivat meiltä. Mutta niin vain kävi. Meidän poika on kuin aarre, oikea kultakimpale! Tänään hän täyttää kolme. Meillä on oma asunto Helsingissä ja nyt päätin, että otan Hennan vaimokseni.
Kutsuttiin noin sata ihmistä häihin. Suurin osa oli sukua, ja osa kauempaa Joensuusta, Turusta, Oulusta. Monen kanssa ei olla ihan läheisiä, mutta harvoin on tällainen mahdollisuus kokoontua, niin ajattelin että nyt tai ei koskaan.
Kun kerroin kaikille tulevista häistä, mun äiti alkoi heti painottaa ettei lasta kannata tuoda mukaan, vaan että parempi olisi jättää hänet hoitajan luo.
Täytyy miettiä lapsen parasta, miltä hänestä tuntuu, eikä kukaan halua, että hääpäivänä tarvii huolehtia lapsesta. Kaikki haluaa nauttia ja ottaa ilon irti. Lapsen kanssa pitää koko ajan olla tarkkana. Ei ehdi itse olla läsnä, ja lapsi on vielä niin pieni ettei ymmärrä mitään juhlista.
Mutta sekä mun että Hennan mielestä pojan täytyy olla mukana onhan se meidän elämän tärkein hetki. Tällainen päivä ei tule koskaan takaisin. Mun täti, äidin sisko, lupasi pitää poikaa silmällä seremonian ajan, joten ei tarvii stressata. Koko perhekin on silloin rauhallisin mielin.
Vain mun äiti käyttäytyy oudosti, mutisee ja valittaa ettei meidän poika pitäisi olla häissä. Jossain vaiheessa tajusin, miksi hän ei halua nähdä lapsen juhlapäivänä.
No, kävi ilmi että vanhemmat oli päättäneet ettei kenellekään suvussa kerrottaisi meidän pojasta. Ja nyt olikin vaikea selittää muille, kun salaisuus oli tulossa ilmi. Heitä hävetti, kun asia paljastuu.
Äiti sanoi että olisi noloa jos kaikki tietää, että sain lapsen ennen avioliittoa. Hän arvelee, ettei monikaan saanut lasta noin nuorena, että porukka vaan naureskelisi. “Ei tarvii tätä paljastaa”, hän sanoi.
Todennäköisesti äiti pelkäsi eniten, mitä sukulaiset ajattelee hänestä. Hän soittelee aina jollekin, mutta kukaan ei myöntänyt tietävänsä mitään.
Olin tosi loukkaantunut. Ja äiti taas oli mullakin suuttunut.
Tuntui tosi hankalalta, kuin oltaisiin tehty jotain väärää kun tultiin nuorena vanhemmiksi. Puhuttiin tästä vanhempien kanssa monta kertaa. Mun kanta pysyi samana ja heidänkin.
Meidän läheisimmät ihmiset ei tukeneet ollenkaan. Äiti sanoi, että jos en kuuntele, en enää ole hänen poikansa. En olisi ikinä uskonut, että omalle kohdalle tulisi tällaista…
