Kuule, mun täytyy kertoa sulle jotain, mitä on pyörinyt mun mielessä viime aikoina.
Mä ja mun morsian, Sanni, ollaan ihan hullaantuneita toisiimme. Kummatkin ollaan parikymppisiä, ja oikeastaan tunnettu toisemme jo ala-asteelta asti siitä nelosluokasta. Kuusluokalla meistä tuli pari, ja ollaan oltu yhtä siitä asti. Me saatiin poika nuorena, kyllä, tiedän se tuli yllätyksenä kaikille.
Ei se ollut ihan sitä, mitä meidän vanhemmat oli ajatelleet meidän tulevaisuudesta. Mutta niin siinä kävi. Meidän poika, Oskari, on meille ihan oikea aarre. Tänään hän täyttää jo kolme vuotta! Meillä on oma pikkukämppä Helsingissä, ja nyt mä oon päättänyt kosia Sannia.
Häitä varten me lähetettiin kutsut noin sadalle ihmiselle. Suurin osa on sukulaisia eri puolilta Suomea, jotkut ihan Lapista asti, toiset Turusta ja Joensuusta. Ei olla ehkä läheisiä kaikkien kanssa, mutta tällaisissa juhlissa sitä sattuu, onpa hyvä syy tavata vuosien jälkeen.
No, siitä hetkestä kun kerrottiin häistä, mun äiti rupesi hokeen, että Oskaria ei kannattaisi ottaa mukaan, vaan jättää hoitajalle siksi aikaa. Että lapsen hyvinvointi pitää ottaa huomioon eikä haluta häiriöitä juhliin. Kaikki kuulemma haluaa rentoutua ja pitää hauskaa ilman, että tarvitsee stressata lapsesta.
Mä ja Sanni ollaan kuitenkin ainoita, joiden mielestä Oskarin kuuluu olla mukana, koska tällainen hetki tapahtuu vain kerran elämässä. Mun täti, äidin sisko, lupasi katsoa Oskarin perään juhlien aikana, niin me saataisiin olla rauhassa seremonian ajan. Muiden ei tarvitse huolehtia ja kaikki voi nauttia juhlista.
Ainoa, joka laittaa vastaan, on mun äiti. Se kävelee ympäriinsä ja valittaa, että lapsen ei kuuluisi olla häissä mukana. Meni hetki, ennen kuin tajusin, miksi äiti vastustaa tätä niin kovasti.
Selvisi, että mun vanhemmat oli päättäneet olla kertomatta kenellekään Oskarista. Nyt ei tiedä, miten selittäisi kaikille sukulaisille, että niillä onkin lapsenlapsi, joka ei ole aiemmin tullut puheeksi. Ne pelkää sitä häpeää, kun totuus paljastuu.
Äiti omasta mielestään nolostuisi siitä, jos suvussa tiedettäisiin, että meillä oli lapsi ennen naimisiinmenoa. Kaikki tuijottavat ja alkaa ehkä naureskella Suomessa harva saa lapsen näin nuorena. Äitin mielestä pitäisi pitää tämä salaisuus piilossa.
Mun fiilis on vähän karsea. Tuntuu kuin olisin jotenkin tehnyt väärin, vaikka kyse on mun rakkaimmasta perheestä. Ollaan juteltu vanhempien kanssa tästä monta kertaa, mutta meidän päätökset ei vaan kohtaa. Me halutaan Oskari mukaan, vanhemmat ei, ja molemmat pitää tiukasti kiinni kannastaan.
Lopulta ne ihmiset, joiden tuen olisi luullut olevan vahvinta, ei oikeastaan tukea annakaan. Äiti sanoo mulle, että jos en tee niin kuin hän sanoo, niin se ei enää laske mua omaksi lapsekseen. En olis koskaan kuvitellut, että tommoinen hetki tulisi vastaan mun elämässä. Vähän järkyttävää, rehellisesti sanoen.
