En halua asua tyttäreni perheen kanssa! Kerron miksi. Tyttäreni ja hänen perheensä jäivät kodittomiksi tulvan jälkeen. Heidän asuntonsa oli asumiskelvoton ja tarvitsi remonttia, joten tuleva vävyni ja heidän perheensä muuttivat luokseni. Oli selvää, ettei heillä ollut muuta paikkaa minne mennä, joten otin heidät kotiini. Keskusteltuani tyttäreni ja vävyni kanssa päätimme kuitenkin, että tämä on vain väliaikainen ratkaisu ja että he muuttavat takaisin asuntoonsa mahdollisimman pian. Minulla on ihana tytär, eikä vävynikään ole mikään hölmö, joten he olivat täysin samaa mieltä kanssani: perhe on itsenäinen yksikkö, kaikki muut ihmiset ovat vieraita sen ulkopuolella. Olen tässä asiassa hyvin vakava ja selitän nyt tarkalleen, mihin näkemykseni perustuu. Minulla on oma elämänrytmini, joka poikkeaa huomattavasti tyttäreni ja vävyni tavasta elää. Esimerkiksi voin kyllä sietää tyttäreni läsnäoloa ympäristössäni, mutta vävyni on minulle täysin vieras, vaikka hänelläkin on oikeus omaan yksityisyyteensä. Ei ole järkeä riidellä siitä, että nukun telkkari päällä, tai siitä että tytär ja vävy haluavat kutsua vieraita kotiimme. Jokaisella on omat siisteyskäsityksensä, joten ei tarvitse riidellä tiskaamattomista astioista. Sellaiset pikkujutut voivat pilata parhaatkin välit. Lisäksi meillä on täysin erilaiset ruokatottumukset. Ja mitä tulee tilanteisiin, joissa vieraat ilmestyvät kotiin yllättäen – sekin voi olla ongelmallista, eikä lukon asentaminen jääkaappiin ratkaise asiaa. Eri lepoajat voivat sekin muodostua ongelmaksi, jos joutuu hiippailemaan varpaillaan koko ajan. Ihmiset eivät aina ota toisten unta huomioon, ja univaje voi johtaa ärtyneisyyteen ja päänsärkyyn – mikä voi räjäyttää tunnelman ihan pienestäkin syystä. En myöskään halua arvostella tyttäreni ja hänen miehensä elämää. Olen opettanut tyttäreni kaikessa, mutta nyt haluan nähdä vain sen, mitä he itse ovat valmiita minulle näyttämään – enkä halua tietää sen enempää. Se on mahdotonta, jos asuu saman katon alla. Tärkeintä on kuitenkin, että haluan itse päättää, miten ja milloin autan heitä – ja tehdä sen omasta halustani. Haluan myös aikaa itselleni.

En todellakaan halua asua tyttäreni perheen kanssa! Kerronpa miksi.

Tyttäreni kanssa perheineen jäi ilman kotia, kun heidän kerrostaloasuntonsa Helsingissä vaurioitui pahasti tulvan takia. Asunnossa ei pystynyt asumaan remontin aikana, joten heillä ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin tulla minun luokseni asumaan.

Totta kai otin heidät vastaan, ei siinä auttanut muu. Mutta kun istuimme alas tyttäreni Miian ja hänen miehensä Jukan kanssa kahvikupin ääressä, sovimme yhdessä, että tämä on vain tilapäinen järjestely. Heti kun heidän oma kotinsa on jälleen kunnossa, he muuttavat takaisin omaan rauhaansa.

Miia on aivan ihana tytär ja Jukka on kyllä fiksu mies, joten asiasta ei tarvinnut vääntää olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että perheellä pitää olla oma tila ja omat rajat. Siksi haluan nyt avata, miksi olen niin varma tästä kannastani.

Minulla on oma arkirytmini, joka on aivan erilainen kuin Miialla ja Jukalla. Vaikka pärjään kyllä Miian kanssa samassa talossa, Jukka tuntuu silti vähän vieraammalta omassa kodissa. Kaikilla on oikeus yksityisyyteen. Otetaan esimerkkinä vaikka minun tapani nukahtaa telkkari päällä siitä saattaa helposti tulla kitkaa, kun nuoret eivät sitä ymmärrä. Tai jos he haluavat kutsua ystäviä yllätysvierailulle, se voi tuntua oudolta minun olohuoneessani. Jokaisella on omat näkemykset siitä, mistä kodin siisteydessä joustetaan, ja miten astiat pestään. Tällaisten pikkuasioiden takia voi tulla turhaa kitkaa, vaikka kaikilla olisi hyvät välit.

Ruokamieltymyksistä nyt puhumattakaan. Syömme ihan eri tavalla ja tässä taloudessa jääkaappiriidat ovat hyvin mahdollisia en nyt sentään laita lukkoa oveen, mutta välillä houkutus muiden herkkuihin kasvaa. Näistä tilanteista tulee helposti epämukavia.

Myös erilaiset unirytmit aiheuttavat päänvaivaa. Täytyy hipsiä hiljaa käytävällä, kun toinen haluaa nukkua, ja suututtaa jos vahingossa herättää päivänvalossa toisen kesken unien. Kärsivällisyys on silloin koetuksella ja pienestäkin asiasta saattaa päästä ääneen, jos väsy painaa. Tässä mittakaavassa riidat voivat roihahtaa nollasta sataan minuuteissa.

En myöskään halua pysyä jatkuvasti perillä siitä, miten Miia ja Jukka elävät arkeaan. Olen jo kasvattanut tyttäreni omilleen ja toivon, että he näyttävät minulle vain sen verran kuin itse haluavat. Yhdessä asuessa ei voi siltä kuitenkaan välttyä näkee kaiken ihan liian läheltä.

Ja kaikkein tärkeintä: haluan auttaa omaehtoisesti, kun siltä tuntuu, en siksi, että sitä vaaditaan. Tarvitsen aikaa myös itselleni. On ihanaa olla isoäiti ja läheinen äiti, mutta myös oma rauha ja vapaus ovat minulle arvokkaita. Siksi toivon, että pääsemme kaikki takaisin omiin koteihimme mahdollisimman pian.