Anni viettää koko päivän keittiössä. Ovessa soi kello. Lauri sukulaisineen saapuu ja istuvat ruokapöydän ääreen.
Missä on lihaa? kysyy Lauri täti.
Tuossa on täytetty hanhi, Anni vastaa ystävällisesti.
Täti nousee näyttävästi pöydästä:
Ei tätä voi syödä. Lähdetään kotiin!
Lauri nousee tädin perään:
No kyllä sinä Asu itseksesi, jos et osaa kokata!
Hän alkaa nousta ja pakata tavaroitaan kassiin.
Hei, Katri. Olen täällä, Anni. Mikä? Sanon että Anni tässä. Yhteys on aivan hirveä.
Miksi soitan? Katri, en tule teille tänä vuonna. En tule, sanon, jouluna enkä uutena vuotena. Miksi? Miksi tulisin? Sinä olet Viktorisi kanssa, tyttäresi miehineen ja lapsineen. Entä minä? Syön salaatteja ja otan taksin tuplahintaan? En oikein viihdy vieraassa talossa yötä, tiedäthän.
Mitä teen? En mitään, menen aikaisin nukkumaan, Anni puhuu puhelimeen ystävälleen Katri, jonka luona on viettänyt uudenvuoden viimeiset viisi vuotta eronsa jälkeen.
Mitä? Sinäkin meinasit soittaa? Olette lähdössä? Minne? Helsinkiin, Viktor-tädin luo? Hyvää matkaa ja mukavaa juhlaa teille. Mikä hätä? Kuka saapuu? Sanni? Mikä Sanni? Sisarentytärsi? Halo? Mitä ne siellä operaattorit oikein puuhaavat? Ottaisinko Sannin meille muutamaksi yöksi?
No, tiedät että en tyypillisesti vieraisiin niin lämpene. No olkoon, kyllä minä autan, tulkoon vaan. No eipä! Katkesi yhteys, Anni murahtaa ja laskee luurin.
Anni istuu ja miettii. Ehkä onkin hyvä, ettei jää juhliin yksin. Hän säntää valmistamaan ainakin jonkinlaista salaattia. Itsekseen hän söisi tyytyväisenä voileipiä, mutta vieraalle pitää laittaa jotain. Kattilaan menee perunoita ja porkkanoita, ruukkuun persiljat. Hän pysähtyy miettimään.
Ennen Laurin kanssa naimisissa ollessa Anni harvoin istuskeli näin. Joka vuosi jo joulukuun 30. päivänä Laurin maalaissuku saapui. Keittiö muuttui kaaokseksi. Höyryt, hajut, ikkuna auki ei auta. Sianlihaliemi, piirakoita, lihapullia paistumaan. Kaikki niin rasvaisia.
Anni juoksi ruokalautasten kanssa välillä sillit jäähtymään parvekkeelle, välillä perunat salaattia varten. Ruokien tekemiseen Annia ei laskettu. Ei sen jälkeen, kun hän teki avokadosalaatin.
Tuo on silkkaa roskaa! tuhahti Laurin täti, ja kaikki olivat samaa mieltä.
Heidän ruokansa eivät olleet roskaa, Anni ärisi mielessään. Mutta kaikki oli majoneesissa kauhan piti valua. Miehet heti pöytään, kotipolttoista maistamaan.
Juhlat kestivät juuri ja juuri keskiyöhön.
Toissapäivänä vieraat pakkasivat kaiken matkaansa, söivät ja joivat kaiken, mitä oli jäänyt.
Anni jäi yksin siivoamaan. Lauri jatkoi juhlia maalla.
Kun hän viimein palasi harmaana ja partaisena, alkoivat syytökset: mitä varten on muka naimisissa naisen kanssa, joka ei edes keittiössä suoriudu. Taas tuli riita, taas Anni kuuli, kuinka parempi se entinen vaimo kuitenkin oli. Anni kesti kaiken, koska tunsi syyllisyyttä ei hän ollut kasvanut niiden ruokien keskellä, joita Laurin mummo aina teki.
Ei muuta voinut kuin valittaa lapsuudenystävälleen Katrille.
Tämä kyllästyi, ja keksi suunnitelman.
Pakotti Annin ilmoittamaan sukulaisille, että nyt Anni järjestää juhlat, mutta kaikki on hänen vastuullaan.
Katrin kanssa he kokkasivat kevyempiä, mutta täyttäviä ruokia koko päivän.
Sukulaiset saapuivat ja istahtivat.
Missä liha? kysyi täti pettyneenä.
Tuossa on täytetty hanhi, Anni vastaa kohteliaasti.
Entä muusi? täti jankkaa.
Täti nousee näyttävästi pöydästä:
Olet laittanut vain rehua eteemme. No niin, Eero, viedään minut takaisin.
Kaikki ryntäävät, hakevat takit ja rojahtavat ovesta ulos.
No kyllä sinä, Lauri huokaa ja nostaa kätensä.
Odottakaa, minäkin tulen, hän huudahtaa sukulaisilleen.
Ota tavarasi, sanoo Anni ja ojentaa kassin.
Jää yksin, tosikko. En minä kuitenkaan yksin jää, mutta sinä? Lauri viskoo vaatteita kassiin ja lähtee.
Kun keittimestä alkaa kiehua yli, Anni havahtuu.
Hän avaa kannen ja juuri silloin ovikello soi. Se on varmaan Sanni, hän ajattelee ja avaa oven.
Hämillään hän kysyy:
Missä Sanni?
Oven takana hymyilee nelikymppinen mies:
Minä se olen. Sallittehan, olen Aleksanteri Viktorintytär Nieminen, Viktor-sedän sukulainen. Tulinkin yllätyksenä, mutta muut lähtevät Helsinkiin. Te lienette Anni?
Anni nyökkää ja tokaisee:
Mutta Katri mainitsi siskon tytöstä.
Aleksanteri hymyilee:
Ehkä ette kuullut oikein?
Anni muistelee katkennutta puhelua ja nyökkää:
Voi olla. No tervetuloa, kun kerran tulitte.
Älkää murehtiko. Minulla on junalippu ykköseksi illalla, joten en vaivaa teitä pitkään.
Anni menee jatkamaan salaattia ja nostaa vihannekset jäähtymään.
Aleksanteri kysyy pilke silmäkulmassa:
Aikooko Anni juhlistaa vain tällä yhdellä salaatilla?
Anni vastaa vähän kärkkäästi:
Tarvitsetteko täydet kattaukset, lihaa ja ison kulhon perunasalaattia?
Aleksanteri naurahtaa:
Huh, enpä kaipaa. Pidän enemmän kalasta.
Anni kohauttaa olkapäitään:
No, kalaa ei ole eikä taitoa sitä kokata.
Aleksanteri pukee takin päälleen:
Ei haittaa, sen järjestän! ja ennen kuin Anni ehtii kieltää, mies katoaa ovesta.
Tämä tilanne huvittaa Annia. Hän odotti keski-ikäistä naista, mutta ovelle tuli virkeä mies.
Aleksanteria ei kuulu puoleentoista tuntiin. Anni alkaa jo hermostua ulkopaikkakuntalainen, jos vaikka eksyi. Lopulta ovikello soi, Anni kiirehtii avaamaan.
Missä olit? Aloin olla huolissani, hän aloittaa, mutta hiljenee. Oven kynnyksellä on pörröinen pieni joulukuusi ja Aleksanteri täysien ostoskassien kanssa.
Miksi ihmeessä? Anni ehtii sanoa.
Aleksanteri asettaa joulukuusen nurkkaan ja virnistää:
Miten vietettäisiin uutta vuotta ilman joulukuusta?
Anni haistaa tuoreen männyntuoksun ja nauraa:
Vielä vain mandariinit puuttuvat.
Aleksanteri naurahtaa:
Totta kai ostin! Mandariinit, kuohuviini pyhin perinne! Nyt tuokaa kassit keittiöön, valmistellaan juhla yhdessä.
Niin he joutuvat yhdessä koristamaan kuusta ja laittamaan ruokaa, vitsikkäästi ja nauraen. Anni kuorii katkarapuja ja seuraa, kun Aleksanteri paistaa uunissa karpin.
Puolta ennen yhtätoista kaikki on valmista. Kuohuviini avataan, lasissa kuplat. Vuoden vaihtuessa he kilistävät:
Uuteen vuoteen, uuteen onneen!
He nauravat ja juttelevat.
Kun me mentiin naimisiin, Lauri oli toinen ihminen. Lempeämpi, inhimillisempi. Tai ehkä olin itse sokea? Eihän rakastunut näe vikoja, Anni hymyilee alakuloisesti. Sitten vain moitteita ja töykeyttä. Ei kelpaa mikään. Mutta puhutaan nyt sinusta oletko naimisissa? hän kysyy.
Aleksanteri huokaisee:
En enää. Se tavanomainen tarina olin merillä, hän löysi toisen. Ensi viikolla paperit vetämään. Mutta ei puhuta suruista, vaihdetaan vapaalle ja muistellaan lapsuuden tempauksia!
Pienenä kiipesin poikien kanssa korkean männyn latvaan alas en enää uskaltanut, itkukin pääsi, kunnes naapurin setä tuli pelastamaan.
Kotona seisoin illan nurkassa Anni nauraa muistolleen.
Minä taas liimasin rehtorin huoneessa tuolin lattiaan sai isä neuvoa vyöllään mikä on oikein, Aleksanteri sanoo ja hekottaa.
Aamuun asti he käyvät läpi elämänsä kummallisia sattumuksia. Lopulta Anni haukotellen toteaa:
Pitäisikö mennä nukkumaan, vai pitääkö vielä siivota?
Aleksanteri vastaa päättäväisesti:
Lepää vain minä hoidan kaiken!
Anni antaa periksi ja melkein nukahtaa heti, kun pää osuu tyynyyn.
Aamulla Aleksanteri herättää hellästi:
Anni, herää. Nyt minun on mentävä, sulje ovi perässäni.
Anni nousee:
Onko jo ilta? Miksi et herättänyt aiemmin?
Aleksanteri ottaa kasvoilta hiussuortuvan ja hymyilee:
Nukuit niin makeasti, ei raaskinut. Mutta nyt kyllä pitää mennä, että ehdin asemalle.
Anni saattaa Aleksanterin ovelle:
Hyvää matkaa. Kiitos juhlista, hän sanoo hiljaa.
Aleksanteri epäröi hetken, innostuu ja kysyy:
Saanko tulla kylään uudestaan, kun sopii?
Anni ilahtuu:
Tietenkin, tulen odottamaan
Aleksanteri suutelee Annia poskelle ja kuiskaa:
Siinä tapauksessa, näkemiin!
Anni jää pitkäksi aikaa seisomaan suljetun oven taakse ja koskettaa hymyillen poskeaan.
Voi niin, kyllä suomalaisessakin joulussa tapahtuu ihmeitä.
Koko elämä saattaa muuttua yhdessä yössä, uusi rakkaus, uusi alku.
