Asun miehen kanssa, joka väittää, että raha on matalataajuista energiaa. Olemme olleet yhdessä melkein kaksi vuotta, ja vielä kolme kuukautta sitten arkemme oli aivan tavallista. Hän kävi töissä, osallistui yhteisiin asioihin ja eli rytmissä. Mutta sitten eräänä iltana hän tuli kotiin ja puhui kokeneensa henkisen heräämisen, eikä hänen työnsä enää kuulemma ollut linjassa hänen elämäntehtävänsä kanssa. Seuraavalla viikolla hän irtisanoutui.
Aluksi tunsin empatiaa ja tukea. Hän sanoi tarvitsevansa aikaa löytää itsensä, että nykysysteemi väsyttää, ja hän haluaa elää tietoisuudesta käsin. Minä jatkoin entiseen malliin heräsin aikaisin, lähdin töihin kiireessä ja palasin uupuneena kotiin. Hän jäi kotiin meditoi, katseli youtube-videoita itsensä kehittämisestä, poltti suitsukkeita. Hän kertoi parantavansa itseään.
Kului pari viikkoa, eikä hän vieläkään osallistunut edes vuokraan. Kun kysyin asiasta, hän totesi, ettei minun tarvitsisi huolehtia Universumi pitää aina huolen. Mutta kyseinen universumi olin minä. Minä maksoin ruoat, sähköt, vedet, kaiken myös hänen bussilippunsa. Hän söi, käytti nettiä, valoa ja lämpöä, mutta sanoi, ettei usko laskuihin, sillä se on elämää pelossa.
Eräänä päivänä palasin töistä aivan poikki ja löysin hänet makuuhuoneesta kuuntelemasta jotakin runsaudesta kertovaa äänitettä. Pyysin keskustelemaan rahasta. Hän sanoi, että elän puutteen kierteessä, että stressini vetää puoleeni huonoa energiaa ja että minun pitäisi vain päästää irti kontrollista. Suutahdin. Selitin, että kyse ei ole kontrollista, vaan vastuusta. Hän katsoi minua surullisen ymmärtävästi ja sanoi, etten vielä ole herännyt.
Hän lupasi, että alkaisi pian ansaita elantonsa jakamalla tietoa: pitämällä ohjaustuokioita tai jotain muuta. Viikkoja kului, mitään ei tapahtunut, paitsi se, että hän ryhtyi korjailemaan minua miten puhun, ajattelen, reagoin. Jos valitin väsymystä, hän totesi minun värähtelevän matalalla. Huonolla tuulella ollessani olin kuulemma tukossa tunnetasolla.
Yksi hetki jäi mieleeni: tulin kaupasta kassien kanssa, jätin ne pöydälle ja pyysin häntä auttamaan tavaroiden laittamisessa. Hän sanoi olevansa syvässä meditaatiossa eikä voivansa katkaista energiavirtaa. Olin hetken hiljaa. Laitoin tavarat yksin ja mietin, etten tässä oikeastaan elä kumppanin kanssa vaan ihmisen, joka kieltäytyy ottamasta vastuuta omasta elämästään.
Pyysin häntä hiljattain hakemaan vaikka jotain pientä työtä. Hän sanoi, ettei aio alistua uudelleen sellaiseen, mikä sairastuttaa vain siksi, että maksetaan laskut. Että minun pitäisi tietoisen kumppanina ymmärtää ja tukea. Sanoin, että tukeminen on eri asia kuin elättää aikuista, joka ei tee mitään. Hän loukkaantui ja sanoi minun menettäneen uskoni häneen.
Nyt tämä kaikki tuntuu kaukaiselta mutta yhä elävältä. Minä käyn edelleen töissä, maksan kaiken ja pohdin, missä kohtaa poikaystävästä tuli oma kotini henkinen harjoittelija, jolle maksan kaiken. Olenko hänen kumppaninsa vai henkinen mesenaatti? Väsymys on todellista eikä laskut pala suitsukkeilla vaikka kuinka haluaisi.
Miten tästä mennään eteenpäin?
