Arjen pikkumurut
Kukaan ei oikein uskonut vanhempien neuvoihin, kun Aulikki meni naimisiin rakkaan Jari-Pekan kanssa, vakavan oloisen nuoren miehen. Jari-Pekka oli kasvanut isoäiti Martta-Liisansa mummo Martta hoivissa, kuten häntä oli lapsena kutsuttu. Hänen vanhempansa menehtyivät, kun hän oli vain kahden vuoden ikäinen, eivätkä kasvot jääneet mieleen.
Kun Aulikki esitteli Jari-Pekan omille vanhemmilleen Helsingissä, äiti Sirkka-Liisa vetäytyi heti vastahankaan, mutta vasta sitten, kun sulhanen oli lähtenyt.
Aulikki, emme kasvattaneet sinua Jari-Pekkaa varten! Opiskelet jo kolmatta vuotta yliopistossa, mitä avioliitto, mitä häät! En halua häntä vävyksi, työskentelee autokorjaamolla pelkkä työmies En tule auttamaan, jos päätät ryhtyä tähän.
Äiti, menen silti hänen kanssaan naimisiin, tiedät millainen olen, isä Juha pysyi vaiti, tasapainotteli aina äidin ja tyttären välillä. Eikä siinä kaikki: odotan lasta…
Häät eivät olleet erityisen näyttävät, vaikka Aulikin vanhemmilla oli rahaa. Sirkka-Liisa ei halunnut järjestää isoja juhlia jos tytär olisi mennyt naimisiin ystävänsä pojan kanssa, mutta Aulikki oli liian itsepäinen.
Antaa nyt asua automekaanikon kanssa köyhyydessä; pian palaa kotiin, nyt pää täynnä rakkautta ja romantiikkaa, sanoi Sirkka-Liisa miehelleen. Ja lähtikin jo pois, mummolle, kun ei halunnut että minä häpäisen vävyn. Aulikki suoraan ilmoitti sen. Ei äitiä liikuttanut, että tytär odotti lasta.
Aulikin vanhemmat asuivat Helsingissä isossa kerrostaloasunnossa, tyttären elämä oli totuttu mukavuuteen ja rahaan, ainoana lapsena. Mutta hän lähti Jari-Pekan kanssa Martta-Liisan luokse, joka asui omakotitalossa pienessä kylässä seitsemän kilometrin päässä kaupungista.
Aika kului, ja Aulikki synnytti tyttären, Sanni. Mummo Martta auttoi, opetti nuorta äitiä kaikkeen, nousi öisin hoitamaan pikku Sanniakin. Samaan aikaan Aulikki palasi yliopistoon, pyrki olemaan hyvä vaimo ja äiti välillä heikot onnistui, sillä väsytti kovasti. Joka aamu nousi varhain, juoksi pysäkille ja matkusti bussilla Helsinkiin, josta vielä toinen linja yliopistolle.
Palatessaan kotiin, Aulikki oli täysin uupunut, mummo Martta odotti portilla Sannin kanssa, lapsi kaipasi äitiään. Myöhemmin Jari-Pekka saapui, työskenteli myöhään. Otti tyttären syliin ja pyöritti, rakasti omiaan. Aulikki halusi huomioida aviomiehen, mutta tämä palasi viimeisellä bussilla, nälkäisenä ja väsyneenä.
Ja pian tulikin gradu Aulikin eteen. Ajatus mukavasta vanhempien asunnosta Helsingissä sai yhä enemmän houkutella matka kuluttaisi vähemmän aikaa. Sirkka-Liisa oli kuitenkin loukkaantunut, ei soittanut eikä halunnut tietää lapsenlapsesta.
Jari-Pekalla oli vanhempi veli, Antti, pitkään aviossa, asui vaimonsa ja poikansa kanssa omassa asunnossa Helsingissä, itse hankittu, reissutyötä. Perhe-elämä ei kuitenkaan tahtonut sujua, vaimo Eija vaati yhä enemmän.
Antti soitti, Jari-Pekka kertoi mummolle ja Aulikille, lähti Eijan luota, jatkuvat riidat, nyt vuokralla.
Voi sentään, Martta huolestui, omin asunnon osti ja nyt lähti siitä pois.
No, Antti toimi miehen lailla, jätti kaiken vaimolle ja pojalle, Jari-Pekka puolusti.
Eräänä päivänä Aulikki valitti miehelleen, ettei outo arjen rytmi kahden bussin matka yliopistolle ollut enää kestettävä. Ei voinut suoraan sanoa haluavansa muuttoa vanhempien luo, kun kerran itse oli suostunut elämään Jari-Pekan kanssa omillaan.
Olen väsynyt, sanoi Aulikki, aikataulut ahdistavat, matka on pitkä, pysäkkejä paljon. Ehdin tuskin
Jari-Pekka kuunteli hiljaa ja pussasi poskelle.
Ajatus minulla… kerron myöhemmin, sanoi salaperäisesti, yllätys tulossa. Aulikki ei jaksanut udella.
Muutaman päivän päästä, illalla, talon eteen pysähtyi auto.
Ehkä vanhemmat tulivat, Aulikki ajatteli, mutta auto oli tuntematon, vanha. Ei, eivät vanhemmat, ja auto rämä.
Hän kiirehti ulos ja näki Jari-Pekan nousevan korsusta. Yllättynyt, mies hymyili.
Miten meidän kaunokainen?
Tämä rämä, siis auto? Mistä sait sen?
Ostin, Jari-Pekka vastasi, niillä euroilla jotka säästimme asuntolainaa varten…
Aulikki katsoi autoa, harmitti rahat: ne oli tarkoitus asuntoon, nyt yhä pidempään kylässä.
Jari-Pekka kehui menopeliä.
Korjasin itse, kulkee hyvin, tule kyytiin. Otti kädestä ja istutti vaimon. Kun saan maalattua, ei tarvitse enää matkustaa busseilla, mies vakuutti. Melkein priimakuntoinen, ja halpa!
Auto kulki, vaikka Aulikki pelkäsi että hajoaa kesken matkan. Kotiin tullessa portilla odottivat mummo Martta ja tytär. Jari-Pekka pyöritti Sannia, Aulikki kiirehti sisään, astui kynnyksen yli ja kyyneleet virtasivat. Hän itki, kaikki patoutui ulos.
Aulikki, mitä nyt, kultaseni, mummo Martta huolestui. Mikä hätänä?
Hän käytti ne rahat, jotka säästimme asuntolainaa varten tähän rämään. Me haaveilimme asunnosta mutta
Rauhoitu, rakas, Martta halasi, sinä olet fiksuin ja ihanin tyttö, olet vain väsynyt. Kaikki nämä ovat arjen pikkumurut, pääasia että ollaan terveitä, ei kannata murehtia. Raha on vain rahaa, tärkeintä on rakkaus ja ymmärrys.
Aulikki kuunteli Martan viisaita sanoja ja rauhoittui. Ja vähän hävetti kohta. Nousi ja meni ulos kuistille, missä Jari-Pekka istui. Vieressä juoksi karvainen koira, Sanni pyrki häntä kiinni. Aulikki istahti hiljaa miehensä viereen.
Miksi et kysynyt minulta, Jari-Pekka, hän sanoi hiljaa.
Halusin yllättää no, ilahduttaa.
Aulikki katsoi ja näki miehen silmissä paljon sanomatonta tuskaa. Yhtäkkiä ymmärsi kaiken. Hän rakastaa, osti auton helpottaakseen Aulikin matkaa yliopistolle yrittää parhaansa. Ei tajunnut, että Aulikki tarkoitti jotain muuta.
Hyvä on, Jari-Pekka, auto kuin auto, sanoi sovittelevasti lupaa kuitenkin, että jatkossa kysyt minulta.
Tottakai, mies riemastui, tiedät, olen tottunut päättämään itse, anteeksi, jatkossa päätämme aina yhdessä.
Hyvä niin, nämä ovat arjen pikkumurut, Aulikki toisti Martan sanat pääasia, että olemme yhdessä, ja meillä on ihana tytär.
Mummo Martta kurkisti ikkunasta ja hymyili, ajatellen:
Perheriidat, ensimmäinen. Eihän ilman pärjää. Niitä tulee jatkossakin. Kunhan ymmärtävät ja rakastavat toisiaan. Siitä olen varma Katso nyt, kuin kaksi kyyhkyä lepyttivät, ja Martta teki pienen ristin merkiksi.
Jari-Pekka maalasi auton, mummo Martta ompeli uudet päälliset, vaikka ilo autosta oli suhteellisen pieni. Menopelillä oli monta tarinaa. Mutta jo pian Aulikki istui miehensä vieressä, ajoi kohti kaupunkia.
Aulikki ei halunnut pyytää apua vanhemmiltaan.
Aika kului. Sanni kasvoi, oli aika viedä tyttö päiväkotiin, mummo Martta vanheni, kaipasi rauhaa. Aulikki valmistui yliopistosta ja sai töitä kaupungista. Jari-Pekka jatkoi autokorjaamolla, teki pitkää päivää. Koti kaupungissa oli yhä haaveessa, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi aloitukseen. Vanhemmiltaan Aulikki ei halunnut pyytää, äiti ei jutellut tyttären ja lapsenlapsen kanssa.
Yllättäen apu tuli, mistä ei osannut odottaa. Eräänä viikonloppuna koira haukkui pihalla iloisesti. Aulikki ajatteli naapurin tulevan maitoa tuomaan.
Antti! huudahti Jari-Pekka nähdessään ikkunasta veljensä, syöksyi heti ulos. Terve, veli, mistä tulet?
Morjesta, Jari-Pekka, morjesta!
Veljekset halasivat, molemmat iloisia jälleennäkemisestä. Utelias Sanni raotti ovea ja seurasi.
Voi Sanni, oletpa sievä, Antti huudahti tule, toin lahjan.
Hän kaivoi kassista ison pupun, pitkine korvineen ja rusetilla. Sanni ilahtui, tutki pupua, silitti rusettia, ja riemuissaan juoksi näyttämään mummolle.
Mummo Martta ja Aulikki ottivat Antin lämpimästi vastaan.
Kauan olet ollut poissa, Antti, miten menee? Jari-Pekka kertoi että vuokraat asuntoa, Martta kyseli ja kaatoi teetä.
Hyvin menee, Antti kertoi iloisesti. Eija ja minä erosimme, hän löysi uuden ja muutti Kainuuseen. Elatusmaksut maksan. Tämä, hän kaivoi laukusta paksun kirjekuoren oikeastaan teille, häälahja, en ollut silloin paikalla, olin reissussa.
Mitä tämä on? Jari-Pekka ihmetteli.
Rahaa…
Millaista rahaa?
Asunnon aloitusmaksuun, Antti selitti, ja sujautti kuoren veljensä käsiin. Eija muutti pois, vapautui asunto, saan taas asua omassa kotona. Tätä säästin, mietin toista ostoa, mutta en voinut ottaa pois entiseltä vaimolta ja pojalta. Pitäkää häälahjana.
Hetki oli hiljainen, sitten kaikki nauroivat helpottuneina.
Kiitos, veli, kiitos Antti. Ajoitus oli täydellinen
Aulikki melkein liikuttui kyyneliin, mummo Martta halasi vanhempaa poikaansa. Veljekset halasivat hiljaa, kaikki tarpeellinen sanottiin katseella.
Syksyllä Jari-Pekka, Aulikki ja Sanni pääsivät muuttamaan uuteen kaksioon Helsingissä. Sanni meni päiväkotiin, koulu oli lähellä asunto ostettiin tulevaisuuden varalle, Sannin tulevaa koulumatkaa ajatellen.
Jari-Pekka jatkoi autokorjaamolla. Varjoja riitti, nuoren perheen kestävyyttä koeteltiin. Martta-Liisa oli oikeassa: kaikki nämä pikkumurut ovat arkea, tärkeintä on rakkaus, yhteinen onni ja terveys.
Kiitos kun luit, kiitos tilauksista ja tuesta. Onnea ja rauhaa kaikille!
