“Eikö sinua miellytä, että haluan oman perheen? Pakenin teitä, aloin rakentaa elämääni – ja taas tulette ja kaikki alkaa alusta. – Älä nyt Zina stressaa! Ymmärrän, että kylässä, kun olet tottunut kaupunkielämään, voi olla vaikeaa. Mutta autan kyllä! – vakuutteli tyttöä Matti. – Minä pärjään. Tarvitsen vain sinun tukeasi! Tyttö oli ymmällään. Miksi ihmeessä rakastuin juuri maalaiseen! Ja vieläpä säkenöivästi – jalat alta! Zina on jo 28, ura etenee, Matti on kolmikymppinen, suuri suku ja oma talo maalla, vain lyhyen ajomatkan päässä kaupungista. He tapasivat Linnanmäellä, jonne Matti eksyi äitinsä shoppaillessa ja Zinan ystävät houkuttelivat hänet mukaan. Vaihdettin numerot ja siitä se sitten lähti. Matti yritti yllättää, ajeli kaupungissa Zinan perässä ja oli avoin ja huomaavainen – Zina ihastui. Toisin kuin muut kaverit, Matti oli rehti, aito ja ystävällinen! Sitten Matti kosi ja Zina suostui. – No kokeile nyt, tyttäreni. Matti on maalta, rehellinen ja ahkera. – äiti myöntyi. – Jos ei onnistu, palaat kotiin, kaupunkiin. Zinalla ei ollut mitään hävittävää, työ onnistui etänä ja ikääkin jo oli. Maalla ilma on sanottu olevan raikasta! Mutta… – Matti, millä statuksella minä sinne tulisin? – kysyi Zina. – Kihlattuna. Vuoden päästä on häät ja lomalle lähdetään. Siihen mennessä minulla on säästöt kunnossa, ettei tarvitse rahasta murehtia, – Matti punastui. – Tiedän, että olet tottunut hyviin oloihin. Kaikki kuulosti hyvältä, mutta jokin kuitenkin mietitytti Zinaa, joten hän päätti kokeilla! Näin Zina otti viikon loman, pakkasi laukkunsa, sulki Helsingissä pienen kaksionsa, johon oli tehnyt pitkään töitä, ja ajoi autolla kohti maaseutua, missä Matti jo odotti. Ensimmäinen ilta sujui hyvin, oli hellekesä, yhdessä kastelivat kasvimaata, tekivät illallista – kaikki kävi kätevästi kaksin. – Rakas, vanhempani ovat tulossa kylään! – Matti saapui tavallista aiemmin töistä perjantaina. – Miksi? – Zina hätkähti. – Haluavat tutustua, auttaa. Ja mukana tulee veli vaimoineen, – miehellä oli jännitys kasvoilla. – Kuinka pitkäksi aikaa? – Zina kysyi hermostuneena. – Toivottavasti eivät kauaa! – Matti katsoi rakastaan. – Älä huoli, selviämme kyllä. Tämän jälkeen Zina vasta hermostui. – Älä välitä, rakas, ota tämä koeajona. Jos ei toimi, palaat vain kotiin, sillä on paikka minne mennä! – nauroi äiti. – Elä omaan tahtiisi, he tottuvat. Tai eivät. Mutta se on Matin murhe. “Niinpä tietysti, mitä minä tässä jännitän? Ja sitä paitsi, en ole edes vielä vaimo!” – rauhoittui Zina. Eivät kai he syö minua elävältä? Nuori nainen kattoi pöytää, kun kuuli auton pihaan. – Tulivat! – Matti huhuili keittiöön. He menivät vastaanottamaan vieraita. – No terve, miniä! – isokokoinen nainen, juhlavassa mutta väljässä mekossa, lyhyet, tummat hiukset ja luonnostaan tummat ripset, hymyili vinosti ja rutisti poikaansa. Samankokoinen, hieman vatsakas mies tervehti poikaa ja nyökkäsi Zinaille. Pitkä nuori mies heitti vitsin ja tutustutti itsensä, mutta hänen vaimonsa, nuori vaalea nainen, katsoi tylysti iloista, nuorekasta ja muodokasta Zinaa ja kääntyi miehensä puoleen. – No auta nyt, älä tuijota! – tokaisi blondi ja meni hakemaan tavaroitaan. Zina kutsui kaikki pöytään ja toivoi tunnelman rauhoittuvan – ruoanlaitto sujui! – Oi että, oli teistä vaivaa! – kiitti Maria-Maija. Pentti-Seppo maiskutti hyväksyvästi. – Mitä tämä muka on? Kanaa? Kuka tuollaista ruokaa tekee? – nyrpisteli Helena haarukan kanssa. – Kuka näitä herkkuja keksi, tällä saa vain vatsan kipeäksi! – Hyvin hyvää, kasvattaisit makua, – Vlad paheksui vaimoaan. – Sinulle kelpaa kaikki, kunhan maha täyttyy! – Helena tuhahti ja paiskasi haarukan pöytään. Matti vilkaisi Zinaa pahoillaan. – Helena, voisitko käyttäytyä! Älä nyt aivan avoimesti kadehdi! Zina näki vaivaa, – hän puolusti rakastaan. – Ja kuka laittoi tuon nimeksi Zina? Meilläkin on lehmä nimeltä Zina! – tokaisi blondi ilkeästi. Zina hihitti hiljaa. – Mitä se nyt oli? – Matti kuiskasi Zinaille. – Yhdellä kaverilla on marsu, jonka nimi on Helena, – nainen vastasi hiljaa. Mutta kaikki kuulivat sen. Maria-Maija katsoi vävyään tuohtuneesti, miehet pidättelevät nauruaan, ja Helena lehahti punaiseksi. – Kuka kuvittelet olevasi? – hän kiihtyi. – Sähän keksit, ajattelin että tällainen jutustelu on sulle tuttua, – Zina kohautti olkapäitään. Vlad katsoi Zinaa ihaillen. – Olen laillinen vaimo! Entäs sinä? Olet vain elämänkumppani! – Helena nousi pöydästä. Maria-Maija hyväksyi tämän äänettömällä hymähdyksellä. – Ainakin minä osaan käyttäytyä ja yrittää olla kohtelias vierailulla, – Zina vastasi takaisin. – En tullutkaan sinun takiasi – blonde hymyili voitonriemuisesti. – En kyllä kutsunutkaan! – Matti täräytti. Tunnelma jäähtyi täysin. Matti otti Zinaa kädestä ja yhdessä alkoivat siivota pöytää vasten harmistuneiden katseiden. Zina ajatteli, että hyvä tukiverkosto on tärkeä, mutta hän ei aio jäädä jalkoihin! Ja hänellähän on paikka, mihin palata. Lauantaiaamu ei ollut hyvä. – Joko nyt nukutaan yli puolenpäivän? Meillä ei nuku kukaan noin pitkään! – anoppi ryntäsi huoneeseen. – Ja aamiainen pitäisi laittaa! Kello oli kahdeksan aamulla! – Maria-Maija, kaikki on jääkaapissa, – nainen vetäisi peittoa ylemmäs. – Saanko ensin pukeutua? – Kylläpäs nyt on neiti! – anoppi huudahti. – Sitä pitää myös tehdä eikä odottaa, että joku muu hoitaa! Maria-Maija paiskasi oven kiinni. Zina pukeutui ja siistiytyi keittiöön. – Kulta, heräsit jo? – Matti jo taikoi aamupalaa. – Aamulla olisi saanut nukkua, – tuhahti Maria-Maija. – Mamma, miksi tulit meidän huoneeseen? Minähän pyysin, ettet, – Matti hämmästyi. – Vai meillä on laiskottelija? – Helena hymyili. – Sinulta ei kysytty mitään, – Zina vastasi viileästi. – Niin se on, maalla elämä alkaa varhain! Kun saatte lehmän, pitää nousta viideltä lypsämään! – blondi irvisti. – Ei olla ostamassa lehmää, – Matti sanoi. – Ai miksikäs ei? Saisi oman maidon… Ah, ymmärrän – Zina ei osaa lypsää! Eikä varmasti herääkään! – Helena nauroi. – Tuskin sinäkään, mutta täällä olet, – Matti virnisti. – Matista on tullut kiukkuinen sen jälkeen, kun Zina tuli mukaan, – Maria-Maija puolusti Helenaa. – Matti, mä lähden kotiin. Kun tämä sirkus on ohi, soita jos haluat nähdä, – Zina päätti. – Mitä? – suuttui anoppi. – Poikani ei ole enää meidän perhettä! Unohdit meidät! Tuo nainen rikkoo meidän perheen! – Riittää! – Matti jyrähti. – Etkö muka tykkää, että haluan oman perheen? Pakenin teidät, rakensin elämääni – ja taas sama rumba! – Poika raukka, nainen vie sun rahat ja ajan! – Maria-Maija voivotteli. – Hän roikkuu sun harteilla! Yritämme suojella, koska välitämme! – Ei. Zina elättää itsensä, minä säästän häihin. Jos haluatte meille hyvää, lähtekää kotiin! Vain kutsusta saa tulla! Varsinkin Helena! Sanaakaan sanomatta perhe alkoi kerätä tavaroitaan. – Valitset. Minä vai tuo… – anoppi vielä vaati. – Helanan otitte perheeseen, – Matti katsoi pettyneenä. – Ei niitä voi verrata! – blondi tuhahti. Isä ja veli seurasivat sivusta. – No? – Maria-Maija hoputti. – Minä valitsen onneni! – Matti totesi. – Sitten minulla ei ole enää poikaa, – anoppi lähti ovet paukkuen. Helena seurasi perässä. – Matti, me ollaan sun puolella, – isä hymyili. – Hoidan kyllä äidin! Veli halasi Mattia. – Pidä kiinni onnesta! Meidän pitää muuttaa jotakin tässä perheessä! Niin perhe lähti. Zina oli hämillään, mutta näki, että Matti otti hänet tosissaan. He jatkoivat arkea yhdessä, tukivat toisiaan – ja perheessä riitti iloa. – Äiti, Helena! Ostettiin teille lehmä! – Vlad nauraa. – Mitä? – Maria-Maija pahastui. – Helena lypsää aamulla, ulos kuudelta, – Vlad oli vakava. – Vlad, ei vitsi! – Helena hermostui. – Kun te kerran opastitte Zinaa, ajattelimme, että sama sopii teille! – Pentti-Seppo virnisti. – Ja äiti, aamiaiset seitsemältä, ei leipiä vaan kunnon kotiruokaa – kuten maalla! Ja tästä alkoi anopin ja Helanan koulutus. Iloisia hetkiä riitti! Kaiken, mitä he sanoivat Zinaille, palautettiin nyt heidän omaan arkeensa. Kehotettiin myös tienaamaan kuten Zina, mutta sepä ei enää onnistunut. Maria-Maija teki sovinnon, muttei uskaltanut tulla kylään. Entä jos Zina vieläkin osaisi kaiken paremmin? Lopulta Matti kosii Zinaa. Häitä juhlittiin koko suvun voimin! Ei Maria-Maija ja Helena Zinaa oppineet rakastamaan, mutta yrittivät olla hiljaa – se oli turvallisempaa. Ja Zina oli onnellinen! Molemmat jatkoivat tekemistä yhdessä, tukivat toisiaan ja eivät enää pelänneet yllättäviä vieraita!

Mikä siinä harmittaa, että haluan oman perheen? Lähdin teidän luota, aloin rakentaa omaa elämää, ja taas te tulitte sotkemaan kaiken vanhaan malliin.
Eevi, älä ota niin raskaasti! Ymmärrän kyllä, että kylässä voi olla vaikeaa, kun olet tottunut kaupunkiin. Mutta minä autan! yritti rauhoitella tyttöä Antti. Minä pärjään kyllä. Sinun vain pitää olla rinnallani!

Eevi oli neuvoton.
Miksi ihmeessä rakastuin maalaispoikaan ja vielä näin kovaa, että polvissa asti tuntuu?

Eevi oli jo kaksikymmentäkahdeksan, tehnyt hyvää uraa kaupungissa, kun kolmekymppisellä Antilla oli iso suku ja oma talo kylässä, vain puolen tunnin matkan päässä kaupungista.

He tapasivat huvipuistossa Helsingissä täysin sattumalta Antti eksyi sinne kauppareissulla äitinsä kanssa, Eeviä taas kaverit houkuttelivat mukaan.
He tutustuivat, vaihtoivat puhelinnumeroita ja jatkoivat jutustelua puolin ja toisin. Antti pyrki yllättämään Eevin, kävi usein kaupungissa, oli huomaavainen ja lämmin pian Eevi heltyi.
Lisäksi, toisiin tuttuihin miehiin verrattuna Antti oli rehellinen, suorapuheinen, iloinen!

Jonkin ajan päästä Antti kosikin Eeviä, joka vastasi kyllä.

No, tytär? Kokeile nyt, Antti on ahkera ja sydämellinen mies, totesi Eevin äiti myönteisesti. Jos ei suju, tulet takaisin kaupunkiin.

Eevillä ei ollut mitään hävittävää. Työnsä hän pystyi hoitamaan etänä, nykyään se onnistui. Ikääkään ei ollut enää kahdeksaatoista, kylässä ilma oli kuulemma hyvää. Mutta

Antti, mitä minä siellä kylässä teen? varmisti Eevi epäluuloisena.

Olet morsian. Ja vuoden kuluttua pidetään häät, ja lähdetään vaikka reissuun. Olen siihen mennessä saanut säästettyä kaiken, että rahasta ei tarvitse murehtia, selitti Antti hiukan ujona.
Tiedänhän minä, että olet ollut parempaan tottunut.

Kaikki tuntui olevan kuten pitikin, mutta Eevillä oli silti outo tunne. Hän ei saanut siitä selvää, joten päätti rohkeasti kokeilla uutta elämää.

Viikon lomaa ja laukullinen vaatteita Eevi sulki pienen kaksionsa oven Helsingissä, jonka vuoksi oli tehnyt pitkää päivää, ja ajoi autollaan kohti maaseutua, missä Antti jo häntä odotti.

Ensimmäinen ilta kylässä oli ihana. Oikein heinäkuun helle, ja pariskunta kasteli yhdessä pienen kasvimaan ja laittoi iltaruoan. Kaikki kävi kivuttomasti, yhdessä oli mukavaa hoitaa arkea.

Rakas, vanhempani ovat tulossa kylään! ilmoitti Antti perjantai-iltana poikkeuksellisen aikaisin palattuaan töistä.

Miksi? Eevi hämmentyi.

Haluavat tavata sut ja auttaa vähän talossa. Ja tulevat vielä veljeni ja hänen vaimonsa. Antti pyöri hieman hermostuneena ympäri tupaa.

Kuinka pitkäksi aikaa? Eevi kysyi pelokkaasti.

Toivottavasti eivät jää pitkäksi, Antti vakuutti katsellen rakastettuaan. Älä huoli, ihan varmasti pärjätään.

Lohduttavista sanoista huolimatta Eevi ahdistui.

Ei huolta, Eevi. Tämä on koettelemus, naurahti äiti puhelimessa. Et jos et viihdy, tiedät minne palata! Tee kuten sinusta tuntuu. Kyllä hekin tottuvat tai sitten eivät, mutta se on jo Antin murhe.

Niin tosiaan! Miksi minä murehdin, enhän edes ole vielä heidän miniänsä! Eevi rauhoittui nopeasti. Eivät kai he sentään syö toista ihmistä?

Eevi sai juuri katettua pöydän, kun pihalle kaartoi auto.

Nyt ne tuli! ilmoitti Antti keittiöön saapuessaan.
Nuoret menivät yhdessä vastaanottamaan vieraita.

No hei, miniä! suuri nainen, juhlava mutta väljä mekko yllään ja lyhyet, tuuheat hiukset, syleili ensin poikaansa ja sitten hymyili karsaasti Eeville.

Samanlainen iso, vatsakas mies nyökkäsi tuliaisiksi ja tervehti nuorikkoa.

Antin nuorempi veli, pitkä ja nauravainen, esitteli leikkisästi itsensä ja vaimonsa, vaalea ja pyöreäkätinen Anni, loi Eevin vilkaistessaan jyrkän katseen ja kääntyi miehensä puoleen.

Älä jää tuijottamaan, tule nyt auttamaan! tokaisi Anni ja marssi autolle noutamaan tavaroitaan.

Eevi kutsui kaikki pöytään, toivoen tunnelman rentoutuvan. Hän osasi kuitenkin laittaa hyvää ruokaa!

No oletpa nähnyt vaivaa, kiitos, kiitti Pirjo Mattilainen.

Pekka Mattilainen murahti hyväksyvästi.

Mitäs tämä on? Broileria? Kuka nyt näin tekee, Anni rutisi haarukkaansa pyörittäen. Kaikkea sitä keksivät, tuleeko tästä vatsa täyteen!

Turha olla niin ankara. On hyvää, Vilho mulkaisi vaimoaan tyytymättömänä.

Sinullehan kelpaa mikä tahansa, Anni mutisi ja laski haarukan sivuun tarkoituksella.

Antti katsoi surullisena Eeviä.
Anni, kaipaisin vähän käytöstapoja. Ei kateutta tähän pöytään! Eevi näki vaivaa.

Onko tuollaista nimeä oikeasti olemassa? Saman niminen kuin meidän lehmä, Eevi sekin, Anni töksäytti pahansuovasti.
Eevi naurahti hiljaa.

Mikä nyt naurattaa? Antti kysyi matalalla äänellä.

Yhdellä ystävällä on marsu nimeltä Anni, Eevi sanoi hiljaa.
Mutta kaikki kuulivat sen.

Pirjo Mattilainen katsoi miniäänsä epäilevästi, miehet pidättelivät nauruaan, mutta Anni suuttui välittömästi.

Kuka luulet olevasi? hän sylkäisi vihaisesti.

Ajattelin, että pidät suorasta puheesta. Sitä näyttää riittävän, Eevi kohautti olkiaan.

Vilho vilkaisi ihaillen veljensä morsianta.

Minä olen Vilhon vaimo, ihan virallisesti! Sinä olet vain avoliitossa! Anni nousi pöydästä. Pirjo Mattilainen myhäili suvaitsevasti.

Minä sentään yritän vieraana käyttäytyä, enkä puhu rumia, Eevi heitti takaisin.

En tullutkaan sinun takiasi! tuhahti Anni voitonriemuisena.

Ja en minä sinua pyytänytkään, Antti murahti, ärtyneenä tilanteesta. Ja soitinko kysyäkseni, kuinka kauan aiotte olla?

Pöytä hiljeni. Kaikki tuijottivat hämillään.

Opetamme urbanisoituneelle emännälle vähän maalaiselämää, sitten lähdetään kotiin, keksi Pirjo.

Äiti, ei tarvitse olemme pärjänneet hyvin, ja pärjätään kyllä jatkossakin.

Joo, istutat itsellesi laiskan muijan kaulaan, saat nähdä, kuinka kauan jaksat, Anni piikitteli.

Meillä laiskuri löytyy kyllä muualta, Antti napautti. Nyt, kiitos seurasta, voitte mennä vaikka lepäämään.

Antti tarjosi Eeville kättään, ja yhdessä he alkoivat kerätä astioita, suvun yllättyneiden katseiden alla.

Eevi mietti, kuinka hyvä on, että takana on oma elämä, johon tarvittaessa palata. Eikä täällä aio antaa periksi! Jos jotain kävisi, paluuovi kaupunkiin on aina auki.

Lauantaiaamu ei ollut hellä.

Vieläkö täällä nukutaan? Meillä on tapana nousta ennen puolta päivää! appi kolisteli oven auki. Ja aamupala pitäisi laittaa!

Eevi katsoi kelloa hämillään.
Kahdeksan aamulla!

Pirjo, kaikki aamupalaan tarvittava on jääkaapissa, Eevi veti peiton korviin. Voinko ensin pukea päälle?

Kylläpäs neiti on herkkä! Pirjo pyyhkäisi kättään. Raaka-aineista pitää laittaa ruoka. Ylös vaan!

Pirjo lähti ärsyyntyneenä, ovet paukkuen.
Eevi pukeutui ja meni keittiöön.

Ihana, sinä jo hereillä? Antti hääräsi hellalla.

Joo, olo on kuin unettomalla, Eevi mutisi.

Jos en olisi herättänyt, makaisi vieläkin, Pirjo tokaisi.

Eevi puri hampaitaan.
Äiti, miksi tulit meidän huoneeseen? Antti kysyi epäuskoisena. Sitä minä en halunnut.

Meillä täällä ei pelkästään taidottomia vaan laiskojakin? Anni virnisti.

Sinulta unohtui kysyä, Eevi vastasi.

Sellaista se maalla on! Herätään aikaisin ja lehmä pitää lypsää jo kuudelta, Anni ivasi.

Lehmää ei aiota hankkia, vannoi Antti.

Miksi ei? Oma maito, kerma Eikö? Ai niin! Eevi ei varmaan lypsämään pysty! Anni nauroi.

Sinäkään et lypsä, mutta hyvinpä elät, Antti hymyili.

Antin elämässä kaikki muuttui, kun Eevi tuli, Pirjo puolusti miniää.

Antti, lähden nyt takaisin. Kun tämä show on ohi, soita jos tahdot jatkaa tätä, Eevi sanoi suoraan.

Että ota siitä, kun sinä tulit, poikani unohti kokonaan perheensä! Ei käy auttamassa, ei soita! Ja vielä haluaisit että hyväksymme sinut? Oletko hajottamassa meidän perhettä? Pirjo räjähti.

Nyt riittää! Antti korotti ääntään. Hiljaisuus lankesi.

Harmittaako, että haluan oman perheen? Lähdin teiltä, aloin rakentaa elämääni, ja taas te tulette sekoittamaan kaiken!

Poika, olet mennyt aivan sekaisin! Kaikki aikasi ja eurosi menevät tuohon naiseen! Hän vain imee sinusta kaiken, ja yritämme pelastaa sinut!

Eevi elättää itsensä ja minä säästän häihin, Antti pysäytti Eevin. Jos haluatte olla iloisia, lähtekää kotiin. Meille olette tervetulleet vain kutsusta! Etenkin Anni.

Suku seisoi sanattomana, Antti vei Eevin hellästi omaan huoneeseen.
Poikani, valitse minä vai tuo nainen, Pirjo vaati.

Mutta Anni kelpasi kyllä, Antti sanoi pettyneenä.

Löysitkö muka verrata? Anni tuhahti.

Isä ja veli katsoivat seuraten tilannetta hiljaa.

No? Pirjo painosti vielä.

Valitsen onnen, Antti sanoi hiljaisella uhmakkuudella.

Sitten minulla ei enää ole poikaa! Pirjo poistui, jättäen matkalaukun isälle, ja Anni seurasi.

Olemme sinun puolellasi, isä virnisti lempeästi. Minä hoidan äidin.

Veli rutisti Anttia.
Pidä hyvää kiinni! Meidänkin on opittava perheessä jotain!

He lähtivät. Eevi oli kiitollinen Antti piti puolensa.

He jatkoivat arkea yhdessä, Eevi tuki miestään, jonka oli ollut vaikeaa.

Antin perheen kotona puolestaan alkoi maalaiskoulutus.

Äiti, Anni! Ostettiin teille lehmä! iloitsi Vilho.

Mitä? Oletko seonnut? Pirjo jäi suu auki.

Annin pitää nyt lypsää joka aamu ja viedä laiduntamaan, Vilho oli todella tosissaan.

Eikö tämä vitsi jo riitä? Anni hermoili.

Itsehän neuvoit Eeviä. Nyt kokeilette itse, isä jatkoi. Ja aamiainen seitsemäksi! Ei voileipiä, vaan jotain lämmintä. Maalla noustaan varhain.

Niinpä alkoi emäntien kasvatus!
Kaikki, mitä Eeville valitettiin palautettiin heillekin.

Pirjo ymmärsi, että liioitteli kohtelussaan nuorta naista, varsinkin kun häneltä vaadittiin samoja asioita kuin Eeviltä.
Työt ja osaaminen eivät kuitenkaan enää riittäneet. Ei aikaakaan!
Pirjo sovitti välejään Anttiin, mutta arasteli yhä tulla heidän kotiinsa josko Eevi osaisi vielä jotakin yllättävää?

Lopulta Antti kosisi Eeviä uudelleen, eikä tällä kertaa mikään estänyt. Häitä juhlittiin oikein urakalla!

Pirjo ja Anni eivät koskaan täysin rakastaneet miniää, mutta oppivat olemaan hiljaa ja se oli turvallisempaa.

Eevi oli onnellinen! He hoitivat arkea yhdessä, auttoivat toisiaan ja eivät enää pelänneet yllättäviä vieraita.

Elämä opetti että omaa onnea pitää puolustaa rohkeasti eikä muiden odotuksia tarvitse aina täyttää. Onnellinen perhe rakennetaan yhdessä, omilla säännöillä.