Noora, jos kerran aloitit, niin kerro loppuun asti! Jari korotti ääntään Nooraa kohtaan Jos et tarkalleen tiedä, älä sitten turhia jaarittele…
Kyllä minä tiedän, Noora hymyili vinosti ja katsoi Jarille suoraan silmiin Meidän välillä ei ollut koskaan salaisuuksia…
Minä ja Sanni tapasimme oikeastaan aika arkisesti. Oli helmikuu, jäinen keli. Sanni liukastui aamulla työmatkalla ja kaatui pahasti, polvi satutettuna. Autoin hänet pystyyn ja saatoin terveyskeskukseen.
Röntgen paljasti, että ei ollut murtumaa, ja Sanni pääsi kotiin ohjeiden kanssa: lepoa ja joustoside polveen. Koko tämän ajan en malttanut jättää Sannia yksin, soitin jopa pomolleni ja pyysin vapaata puoleksi päiväksi. Rauhoituin vasta, kun Sanni istui taksissa kotimatkalla sain häneltä lupauksen, että hän soittaa perille päästyään.
Minuun teki suuren vaikutuksen Sannin hyvä sydän ja ystävällisyys. En ollut ennen tavannut tyttöä, joka hurmasi minut näin. Meistä tuli pari, ja alusta asti oli aivan erityistä lämpöä ja läheisyyttä ilmassa. Meillä oli jatkuvasti yhteyttä, puhelimet lauloivat ja viestit sinkoilivat. Sanni halusi tietää, miten päiväni meni, minä kyselin, oliko hän syönyt ja levännyt. Toivotettiin hyvät huomenet ja yöt, välitettiin pienistäkin asioista.
Minulle tällainen huolenpito oli lapsuudesta asti arkipäivää. Perheeni asui Espoossa, mutta minulle jäi Mummon asunto Helsinkiin, ja elin nyt siellä omillani. Isä ja äiti olivat läheisiä ja asuivat lähellä, he kävivät usein kylässä. Lapsuuden kodissa vallitsi hyvä, luottamuksellinen tunnelma. Kun Mummo nukkui pois ja minäkin olin aikuinen, muutin hänen asuntoonsa.
Ihmissuhteissa olin ehkä hieman vetäytyvä. En rohjennut lähestyä naisia sattumalta kadulla, enkä kulkenut baareissa, eikä kavereitakaan juuri ollut. Sannin kanssa kävi toisin: tilanne tuli eteen, apua tarvittiin ja minä olin paikalla. Ajattelin sen olevan kohtalon johdatusta.
Kaksi kuukautta myöhemmin menimme naimisiin. Koko juttu käynnistyi leikistä heitin puolihuolimattoman kosinnan vitsillä, johon Sanni heti vastasi:
Mennään vaan! Lähdetään saman tien maistraattiin!
Kävimme hakemassa vihkiajan, häät järjestettiin mahdollisimman nopeasti. Vanhempani hieman ihmettelivät kiirettä, mutta pitivät Sannista kovasti. Sannin äiti asui Tampereella, ja hänelle Sanni kertoi uutisen puhelimessa paikalle hän ei päässyt, kun Sannin mummu oli sairaana.
Meille syntyi hyvä, lämmin perhe-elämä. Rakastimme toisiamme, riitoja ei tullut, ja rakkaus tuntui vain vahvistuvan päivä päivältä. Saimme pojan, Joonaksen, ja olimme äärettömän onnellisia. Elämä toi mukanaan myös huolia. Yhtenä juhlapäivänä Sannin hyvä ystävä Noora oli nauttinut vähän liikaa, ja jouduin kutsumaan hänelle taksin kotiin.
Pelasimme häidemme vuosipäivää, olimme porukalla ravintolassa. Vanhempani, Ulla ja Veikko, viiden vanha Joonas, istui ylpeänä pöydässä ja nosti mehulasia muiden mukana. Sanni oli kutsunut mukaan Noorankin, joka oli ollut hänelle kuin sisko paremminkin. Heidän ystävyytensä oli kestänyt jo ala-asteelta asti. Nooralla ei oikein ollut tärpännyt ihmissuhteissa hän täytti kolmekymmentä, niin kuin Sannikin, mutta seurustelut jäivät aina lyhyiksi. Sanni oli ulkoisesti hurmaava, Noora aiemman elämän tuomaa ruuhkaa, lyhyenlainen, pyöreähkö ja lähes huomaamaton.
Jo kouluaikana kaikki pojat pyörivät Sannin ympärillä. Ystävyys Sannin kanssa toi kuitenkin myös Nooralle mukanaan etuja: Sannin äiti ei päästänyt tytärtään yksin ulos, mutta Nooran kanssa kyllä. Siksi harrastettiin isoja porukkia. Silti kukaan ei koskaan kosinut Nooraa, toisin kuin Sannia, jolle ehdotuksia alkoi tulla jo yläasteella. Sanni valitsi tarkkaan, eikä ollut kiire naimisiin. Kävi kuten kävi tapasi minut.
Nooraa oli vaikea saada alas portaita ravintolassa, kaatui melkein pari kertaa, ellen olisi tukenut. Ylhäällä odottivat Sanni, Joonas ja vanhempani alhaalla taksi, jonka Sanni oli ystävälleen tilannut. Noora horjui, en ollut koskaan nähnyt hänen olevan niin huonossa kunnossa.
Onnea vastavihityille! Heh! Jotkut ovat syntyneet onnekkaille, toiset eivät… Sanni on aina ollut onnen tyttö, ja minä no, minulla ei milloinkaan käy säkä! Noora huusi muiden vilkuillessa Meidän ystävyys alkoi jo silloin, ja siitä asti kaikki on valunut Sannista kuin vesi hanhen selästä! Miehet, työt, kaikki. Ja te, urpot pojat, te uskotte kaiken! Ajattelisit edes joskus päällä, jolla pitää! Sanni on nätti, muuta eivät miehet tarvitse
Pääsimme ulos, enää muutama metri taksille. Yhtäkkiä Noora irrottautui otteestani ja täysin selvin äänin lohkaisi kovaan ääneen:
Tiedätkö edes, kenen poikaa sinä kasvatat? Hän ei ole sinun omasi!
Mitä sinä hourit! pidättelin itseäni, jotten olisi paiskannut häntä tiehensä. Sanoista maailma tuntui pyörähtävän ympäri; suljin silmäni hetkiseksi, pidin kiinni Nooran käsivarresta, mutta hän jatkoi säälimättä:
Kylläpä kalpenit! Etkö muka tajunnut, Joonas syntyi liian aikaisin! Ja häätkin pidettiin kuin kiireessä, koska Sanni niin rakasti sinua, vai? Hah! Ja poika ei edes näytä sinulta! Sanni oli kyllä kihloissa ennen sinua. Siihen mieheen hurahti, mutta kaveri petti ja jätti. Kyllä sai mitä ansaitsikin!
Istutin Nooran taksiin, paiskasin oven kiinni. Kun auto katosi kulman taakse, Noora soitti minulle uudestaan en tiedä miksi vastasin.
Kysyppä vähän vaimoltasi! Heh! Miksi vain minä kärsisin teidän täydellisessä elämässänne nyt saa Sannikin vastata! Saa nähdä, kuinka hän selviää, kun alkaa totuus paljastua! Noora naurahti rumasti.
Se nauru soi päässäni koko illan. Yritin olla muistamatta, mutta sanat vaivasivat minua yhä. Olihan Joonas syntynyt ennen aikojaan; en tosin ollut ajatellut asiaa sen enempää keskoset ovat tavallisia. En laskenut kiloja, enkä miettinyt muutakaan olin vain onnellinen isä alusta asti.
Vanhempanikin olivat hulluna poikaan, ottivat hänet viikonlopuiksi, veivät Korkeasaareen, museoon. Pirun Noora! Hän tuntui myrkyttäneen kaiken ilon ja onnen… En saanut ajatusta mielestäni pois. Joonas oli vaaleatukkainen, hentorenkainen, kun taas minä olin tumma ja roteva. Äitini Ulla lohdutti, että lapsen hiukset kyllä muuttuvat, mutta Joonaksella oli kovin siro kroppa outoa, kun minä olen iso ja Sanni pitkä. Silmien väri poikkesikin. Seurasi viikko täynnä hiljaisuutta en kysynyt mitään. Kunnes en enää pystynyt minun oli pakko kysyä Sannilta.
Sanni katsoi kummallisesti, sitten…
Tiesinhän minä, että joskus otat tämän puheeksi. Mutta miksi odottelit viisi vuotta? Sanni sanoi ilkeästi Olisit sanonut heti! Oltais erottu! Silloin olisin saanut, mitä ilmeisesti ansaitsin! Huijasinhän minä sinua, petin luottamuksesi, eikö niin? Ole hyvä, huuda nyt minulle!
Väistyin Sannin luota. Miksi hän puhuu niin? Rakastan häntä jos olisi kertonut totuuden heti, olisin varmaan silti mennyt naimisiin! Nyt hän sanoo kaiken tyynesti, kuin olisi odottanut tätä viisi vuotta. Erossa? En ajattelekaan Joonas Rakas poika Olin rakastunut häneen ensi hetkestä, eikä mikään voisi muuttaa sitä nyt. Vanhempani? Miten kertoisin heille? Vai pitääkö kertoa? Rakastavatko he Joonasta yhtä paljon?
Sanni taisi epäillä rakkauttani. Riitelimme kovasti. Otin kamani ja muutin mummon asuntoon, joka juuri silloin oli tyhjänä. Olin siellä kaksi viikkoa. Ikävä kalvoi poikaa, vaimoa… Päädyin siihen, että palaisin. Noora halusi rikkoa perheeni onnen, mutta ei saanut sitä.
Palasin kotiin.
Anteeksi, Jari! Sanoin pahasti et ansainnut sitä, Sanni itki Pelkäsin, että lakkasit rakastamasta, kun kuulit. Tuntui, että parempi repäistä kaikki kerralla olen odottanut tätä hetkeä kaiken aikaa!
Voi Sanni! halasin häntä Viisi vuotta yhdessä, etkä tuntenut minua yhtään. En hylkäisi teitä koskaan. Rakastan sinua ja Joonasta, mikään ei muuta sitä. Ymmärrän sinua eikä minulla ole tuomittavaa Mitä silloin olisit voinut tehdä? Pelkäsit, että jätän, siksi et kertonut. Meillä on aito rakkaus, eikä Noora sitä riko, usko pois!
Niin varmaan, Sanni nyyhkäisi mutta en halua enää koskaan nähdä häntä!
Entä mitä sanotaan vanhemmilleni? kysyin He rakastavat Joonasta niin paljon Pitääkö kertoa heillekin?
…Me kerroimme vanhemmille puolentoista kuukauden kuluttua. Toisin. Sanottiin, että Sanni odottaa toista lasta ja pian heillä olisi kaksi lastenlasta.
