Meillä ei koskaan sujunut anoppini kanssa.
Aluksi yritimme asua yhdessä, mutta kesti vain kuukauden ennen kuin luovutimme.
Vävy-isäni kanssa tuli hyvin toimeen, löysimme helposti yhteisen sävelen. Hänen vaimonsa kanssa kaikki oli kuitenkin paljon työläämpää. Hän ei pitänyt minusta ensisilmäyksellä.
Otit väärän kattilan, hän huusi, et osaa keittää perunoita oikein…
Tällaiset moitteet satoivat niskaani joka päivä.
Muutimme vuokralle omaan kotiin, ja siellä sain tietää olevani raskaana. Miehen isä totesi anopille, ettei tämän pitäisi ärsyttää minua, tulevan lapsenlapsen hyvinvoinnin tähden.
Huhhuh, melkoinen akka, appi sanoi, nuorena silläkin oli melkoinen luonne, mutta vanhetessa meni ihan höperöksi. Menin naimisiin hänen kanssaan, kun hän odotti minua armeijasta, ja siihen vain tottui.
Raskaana ollessani anoppi oli yllättävän hiljainen. Heti kun tyttäremme syntyi, alkoi taas hankaluudet. Tyttömme tuli viisi viikkoa etuajassa maailmaan, mutta hän oli täysin terve.
Tämä ei ole sinun lapsesi, anoppi sanoi miehelleni.
Oletko sokea? Etkö ymmärrä miksi vauva syntyi liian aikaisin? Tämä lapsi on jonkun muun.
Onneksi mieheni piti puoliani ja puolusti minua tältä kaikelta. Viimeisellä kerralla hän jopa ajoi äitinsä ovesta ulos.
Anoppi ei halunnut tutustua lapsenlapseensa eikä suostunut sopimaan. Appi kävi kuitenkin usein kylässä ja toi lahjoja, vaikkei kotona saanutkaan siitä kiitosta.
En tiedä mitä ohjelmia ukko katseli, mutta kun tyttö oli kolme, hän otti lapsen mukaansa lenkille ja kävi tekemässä DNA-testin. Halusi kai opettaa vaimolleen jotakin.
Eikö poika ole kotona? appi seisoi hämmentyneenä kynnyksellä ihan hyvä, että ei ole. Sain DNA-testin tulokset. Kävi ilmi, että vaimoni oli oikeassa. Kenelle sinä oikein olet lapsen synnyttänyt? Meidän sukuun hän ei kuulu!
Olin järkyttynyt, koko testistä en tiennyt mitään. Olin täysin varma, että lapsi oli mieheni.
Teimme sitten mieheni kanssa testit, ja isyys varmistettiin. Kävi ilmi, ettei appi ollutkaan tyttäreni isoisä.
Niinpä odotteli minua silloin kun olin intissä! mies mutisi vihaisena.
He erosivatkin lopulta vanhuuden kynnyksellä, vaikka vaimo pitkään aneli anteeksiantoa.
Kannattaa siis katsoa peiliin, ennen kuin alkaa syyttää muita.
Mitä itse ajattelet tällaisesta?
