Mummoa saateltiin lähtöön koko perheen voimin
Mummoa saateltiin lähtöön koko perheen voimin. Kukaan ei peitellyt tunteitaan; he kertoivat suoraan, kuinka he olivat kyllästyneet hänen läsnäoloonsa. He puhuivat siitäkin, että kevät oli viimein saapunut, ja nyt hän voisi lähteä Mäntsälän mökille aina myöhäiseen syksyyn saakka. Lapsenlapset olivat kylmiä häntä kohtaan, miniä ei välittänyt. Ja poika, joka oli jatkuvasti työmatkoilla, ei ollut yhtään parempi äitinsä suhteen silloin kun kävi kotona.
Mummo oli heille taakka. Hän ymmärsi kaiken, ja viimeisillä voimillaan hän kesti ahdinkonsa, vuodesta toiseen odottaen kevättä kuin jotain parasta. Jotain varmaa. Jotain todellista.
Sinä vuonna kevät saapui aikaisin. Mummo istui usein ulko-oven edessä, katseli haikeana kirkkaita kevään pilviä, lämpeni auringossa. Hän näytti surkealta, kuin rääkätty varpunen. Laiha, vanhoissa, nuhruisissa vaatteissaan, kuluneissa huopikkaissa, joiden päälle vedetty kumisaappaat.
Oman perheen välinpitämättömyydestä huolimatta naapurit arvostivat häntä. He tervehtivät aina, kyselivät voinnista, auttoivat nousta rappuset neljänteen kerrokseen. Naapurin pojat kantoivat joskus ruokakassin kotiin, kun he tapasivat mummon kauppamatkalla koulusta.
Mummo, vaikka oli vanha, hoiti aina kaikki kotityöt. Hän keitti, pesi pyykkiä ja siivosi. Siinä oli hänen tehtävänsä. Miniä harvoin osallistui mihinkään näistä.
Kun kerran olet koko päivän kotona, tee sitten kaikki, hän tokaisi töykeästi tullessaan kotiin ja potki jalkineet eteisen nurkkaan.
Lapsenlapset eivät puhuneet mummon kanssa. Kun heidän kavereitaan tuli kylään, mummo pysyi omassa huoneessaan, koska eräs lapsenlapsista oli kerran sanonut että häpeää mummonsa ulkoista olemusta.
Mummo ei koskaan riidellyt; hän ennemminkin vaikeni. Iltaisin, kun kaikki olivat menneet nukkumaan, hän itki hiljaa yksin pienessä kamarissaan, suri kohtaloaan.
Mummo lähetettiin Mäntsälän asemalle taksilla ettei tarvitse käyttää bussien tungosta. Mukana oli vain vanha kangaskassi ja pieni nyssäkkä vaatteita.
Nojaen kävelykeppiinsä mummo käveli hiljaa asemalaiturilla. Hän pysähtyi penkille, istahti. Juna saapui, hän nousi vaunuun, katseli kotikaupungin katoamista haikealla mutta lempeällä katseella. Kun juna liikahti, hän otti laukustaan kuluneen valokuvan. Poika, lapsenlapset, miniä hymyilivät kuvassa. Viime aikoina hän oli nähnyt heidän hymynsä vain tässä kuvassa. Mummo suuteli valokuvaa ja asetti sen varovasti laukkuun.
Mäntsälän asemalla hän astui ulos ja lähti hiljakseen kohti mökkiä. Jonkun tuttavan kyyti kuljettikin hänet lähes perille asti. Hän avasi ränsistyneen portin ja kulki kosteaa polkua kohti vanhaa mökkiä. Täällä kaikki oli omaa. Täällä hän oli tarpeellinen vaikkapa ränsistyneille seinille, lahoavalle aidalle, kallistuneelle kuistille. Täällä häntä odotettiin.
Mökillä oli kaikki, mitä mummo rakasti. Täällä hän oli syntynyt. Täällä hänen lapsensa syntyivät, täällä hänen miehensä kuoli. Hän oli elänyt täällä lähes puolet elämästään. Hän oli myös menettänyt vanhimman poikansa. Elämä oli kuljettanut niin, ettei hän enää tänä keväänä ollut mukana.
Mummo avasi ikkunaluukut, sytytti vanhan puuhellan. Hän istui penkille ikkunan ääreen ja vaipui ajatuksiin. Tällä penkillä heidän lapsensa oli istuneet. Tämän pöydän ääressä syöneet, niillä sängyillä nukkuneet. Lattialla juosseet, katsoneet samoista ikkunoista kevään valoa. Hänen korvissaan soi lasten äänet. Silloin hän oli äiti se kaikkein tärkein, läheisin ja rakkaimman. Aurinko paistoi silloinkin samoin, oli monia keväitä, onnellisia ja huolettomia, täällä näiden seinien suojassa. Mummo hymyili lempeälle keväälle maaseudulla
***
Aamulla hän ei enää herännyt. Hän jäi ikuisesti omalle maalleen. Pöydällä oli paljon vanhoja valokuvia ja yksi painunut, eilinen, se, josta omat hymyilivät mummolle.
Niin kauan kuin olemme elossa, voimme ehdiä moneen. Pyytää anteeksi, kiittää, tunnustaa tunteemme. Niin kauan kuin elämme, meillä ei ole oikeutta siirtää näitä asioita huomiselle. Sillä kun ihminen lähtee, hän ei enää palaa sydämiimme jää kiviä, joita on raskas kantaa.
Pitää elää luottamuksella, totuudella ja tehdä hyvää sydämestään. Rakastaa ja odottaa, arvostaa toisten tunteita, muistaa niitä jotka antoivat sinulle elämän ja nostivat jaloillesi.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
