Minä ja puolisoni tapasimme sattumalta, kun olimme opiskelukavereita ja jaoimme saman huoneen Helsingin yliopiston opiskelija-asuntolassa. Aluksi olimme pelkkiä ystäviä, mutta ajan myötä ystävyys syveni ja lopulta päädyimme yhteen. Vaikka asuntolassa olikin hauskaa asua opintojen aikana, tiesimme että oli aika siirtyä eteenpäin ja perustaa oma perhe.
Kun tulomme kasvoivat, päätimme hankkia oman asunnon Helsingissä. Se tarkoitti, että myimme molemmat vanhat asuntolahuoneet, jotka olivat olleet opiskelijayhteisön käytössä.
Pidimme suunnitelmamme salassa, koska halusimme yllättää sukulaiset järjestämällä iloisen tuparit uudessa kodissamme. Mutta puolisoni veli oli saanut vihiä myyntiaikeistamme ja tuli ehdottamaan:
“Voisittehan myydä huoneet minulle hieman halvemmalla, kun kerran olemme samaa perhettä”, hän sanoi vetoamalla siihen, että hänen olisi helpompi maksaa osissa, koska hänellä oli kaksi lasta. Hän väitti myös, että huoneilla ei oikeastaan ollut juuri arvoa, joten olisi vaikea perustella täyttä hintaa. Hän ei tiennyt, että olimme jo aikapäiviä sitten myyneet nämä asuntolahuoneet ja ostaneet niillä rahoilla oman kodin.
Puolisoni veli paljasti kirjeen kautta salaisuutemme, kertomalla hänelle uudesta asunnosta. Sen sijaan, että olisi ollut iloinen puolestamme, veli oli silminnähden harmissaan ja lähti sanomatta sanaakaan. Oli ilmeistä, että hän toivoi hyötyvänsä tilanteesta, mutta meidän nokkeluutemme voitti hänen oveluutensa.
Lopulta opin, että vaikka rehellisyys ja suunnitelmallisuus eivät aina miellytä kaikkia, on tärkeämpää tehdä päätöksiä, jotka vievät omaa elämää eteenpäin ja rakentaa itsenäisesti tulevaisuutta oli ympärillä millaisia odotuksia tahansa.
