No kuule, sun pitää kuulla tää tarina vähän niin kuin suoraan suomalaisesta draamasta, mutta ihan oikeasti tapahtunut juttu.
Eli Riikka oli ollut naimisissa pitkään Taunon kanssa. Tauno oli aika menestyvä bisnesmies Helsingistä, mutta avioliiton päättyessä se antoi Riikalle vain vanhan maatilan jossain Kainuun korvessa, keskellä ei-mitään. Sen oli tarkoitus olla ihan pilkka lahja, tyyliin tässä sulle, pärjäile. Mutta arvaa mitä vuosi myöhemmin Tauno ei voinut uskoa silmiään, miten kaikki oli kääntynyt.
Ero oli ollut aika karu. Riikka oli laittanut Taunolle tiukan katseen ja sanonut, ettei enää kaipaa sitä elämäänsä. Suuntaa takas Helsinkiin, hän sanoi päättäväisenä Taunolle, eikä äänessä ollut mitään epäselvää.
Siis mihin kaupunkiin mun pitäisi muka mennä? mutisi Tauno uupuneena. Se oli sellainen riita, missä kaikki oli jo sanottu sata kertaa varsinkin, kun Riikka tajusi olleensa aika yksin asioidensa kanssa. He olivat aloittaneet ihan nollasta myyneet yhteisen yksiön ja laittaneet kaikki säästöt pieneen yritykseen. Tauno toi siihen vain pieniä varoja, kun taas Riikka hoiti suurimman osan käytännön asioista ja laittoi paljon sydäntään peliin. He asuivat milloin missäkin vuokralla, mutta pikkuhiljaa alkoi mennä paremmin.
Mutta kun homma alkoi rullata, Tauno otti kaiken haltuun kuin joku kuningas; nimitti kaiken omaisuutensa omille nimilleen ja varmisti, ettei Riikka saisi eron jälkeen mitään. Ja kun paperit olivat kunnossa, se pisti eropaperit vetämään.
Onko tää mielestäsi reilua, Tauno? kysyi Riikka pettyneenä.
Tauno vain nosti olkapäitään: Älä aloita taas. Sä et ole enää tehnyt mitään aikoihin. Mä hoidan kaiken.
Riikka pysyi rauhallisena: Ethän sä antanut edes lupaa tehdä mitään olet sanonut, että lepään ja pidän vähän etäisyyttä.
Tauno tuhahti: Ei jaksa enää riidellä. Niin! Muistatko muuten sen vanhan maatilan, joka jäi mulle perinnöksi siltä entiseltä pomoltani, Koskiselta? Se kuoli ja jätti mulle sen tilan, eivätkä lapset halunneet sitä itselleen. Täysin arvoton läntti Sopii sulle. Jos et ota sitä, jäät ilman.
Riikka hymähti surullisesti. Kyllä hän tiesi, minkälaista peliä Tauno tässä pelasi: kahdentoista vuoden yhteiselämän jälkeen hän tajusi oikeasti eläneensä vieraan ihmisen kanssa.
Hyvä on, sanoi Riikka painokkaasti, kunhan se maatila siirretään virallisesti mun nimiin.
Ei ongelmaa, säästänpä veroissa, vastasi Tauno irvaillen ja näytti kuivaa hymyä.
Siinä vaiheessa Riikka ei enää sanonut mitään. Hän keräsi tavaransa ja varasi huoneen Kajaanista. Päätös oli tehty: aloittaa alusta, tulipa vastaan sitten autio maatila tai mikä tahansa tyhjä tontti katsotaan sitten, kannattaako sinne jäädä vai hakeeko uuden suunnan elämässä.
Hän pakkasi autoon vain tärkeimmät tavarat ja jätti loput Taunolle ja sen uudelle heilalle. Jos Tauno kuvitteli vielä joskus saavansa Riikan älystä ja kokemuksesta jotain irti, niin erehtyi pahasti. Uusi naisystävä vaikutti lähinnä ylimieliseltä ei ollut tulemassa mitään hyvää siitäkään.
Tauno ojensi avaimet ja paperit halveksivan näköisenä: Onnea vaan.
Samoin sulle, Riikka sanoi rauhallisesti.
Tauno vielä heitti perään: Laita joku kuva lehmistä, kun ehdit, naurahti ivallisesti.
Riikka ei jaksanut edes vastata sulki oven ja ajoi pois. Kun kaupunki jäi taakse ja tiet muuttuivat soraisiksi, kyynel nousi silmäkulmaan. Vasta, kun joku koputti auton ikkunaan, hän havahtui.
Ootko kunnossa, rakas? vanha nainen kysyi lempeästi. Me mieheni kanssa nähtiin, että oot tässä pysähtyneenä jo hetken.
Riikka katsoi vanhusta ja kurkkasi taustapeilistä siinä oli pysäkki. Hän hymyili varovasti.
Ihan hyvin, tuli vaan kova olo kaiken keskellä.
Me oltiin palaamassa terveyskeskuksesta. Yksi tuttu siellä, ei käy ketään katsomassa. Ootko menossa Suomussalmelle päin?
Silloin Riikka nosti kulmiaan yllättyneenä. Suomussalmelle? Sinne just, missä se tila on?
Niin, mutta vaikea enää maatilaksi sanoa Vain muutama eläin, ja nekin hoidetaan lähinnä talkootyönä.
Riikka nauroi: No mutta mikä sattuma, samaan suuntaan mennään. Hypätkää kyytiin.
Nainen istahti etupenkille, mies takapenkille. Matkalla Riikka sai kuulla kaikenlaista: kuka oli yrittänyt näpistellä viljaa, kuka sentään vielä ruokki eläimiä ja miten rapistunut paikka oli.
Kun he viimein saapuivat tilalle, näkymä oli kyllä aika lohduton: pelkkää pusikkoa, melkein romahtanut navetta, jossa oli parikymmentä lehmää. Mutta Riikkaa ei lannistanut hän päätti jäädä ja yrittää rakentaa uuden elämän.
Vuosi kului ja mitä tapahtui! Nyt Riikka seisoi pihallaan ja katseli ylpeänä, kun kahdeksankymmentä lehmää laidunsi vihreillä niityillä. Hän oli laittanut kaiken peliin: myynyt korunsa, käyttänyt viimeiset pennosensa ja tehnyt pitkää päivää. Nyt myynti veti, ja kotijuusto meni jakeluun myös naapurikaupunkeihin asti.
Kerran yksi nuori nainen Sini toi sanomalehden, jossa oli ilmoitus kylmäautoista, iso alennus. Riikka huomasi heti puhelinnumeron se oli Taunon firma. Hän virnisti ja pyysi Siniä soittamaan sekä korottamaan tarjousta viisi prosenttia, kunhan muita ostajia ei otettaisi katsomaan.
Kun Riikka sitten meni katsomaan autoja, Tauno jäi suu auki: Ai sä ostat nämä?
Joo, tarvitaan laajentuvalle tilalle sille samalle jonka annoit minulle. Nyt se pyörii hyvin ja kasvaa koko ajan, Riikka sanoi hymyillen.
Tauno oli täysin sanaton.
Kun Tauno veti elämäänsä kasaan, Riikka oli jättänyt menneet taakseen. Hän oli tavannut uuden rakkaan Eeron, paikallisen asentajan, joka oli auttanut tilan uudistamisessa. Lopulta he istuivat pirtissä juhlimassa tyttärensä ristiäisiä, nauraen ja laulaen, kun taas Tauno katseli menoa etäältä, ei enää osana mitään.
Kyllä, elämä yllättää ja joskus se antaa mahdollisuuden näyttää, mikä ihminen oikeasti on.
