Noora, kuule, auta nyt! Tämä on elämästä ja kuolemasta. Oikeasti! Ei mulla oo ketään muuta, äiti on mökillä, paineet heittelee, en voi huolettaa häntä… Sinä oot mun paras käly, aina ymmärrät! Sanni puhui ihan kauheeta vauhtia, sanat vain soljui, ja Nooralle tarttui sieltä täältä fraasit kiireisistä jutuista, “ihan vaan iltaan asti” ja “pelasta nyt mut”.
Noora seisoi omassa ulko-ovessaan, toisessa kädessä pölyrätti, toisella koitti pitää hihnassa pomppivaa mäyräkoira Nuppua, joka riehui ja haukkui vieraat nähdessään. Oviin tupsahtivat Sanni ja hänen pojat: 7-vuotias Veikka ja 4-vuotias Akseli. Pojilla oli jo kengät täynnä kuraa ja he tunkivat likaisia sormiaan eteisen tapettiin.
Sanni, odota nyt hetki yritti Noora saada sanan väliin. Mikä ilta? Tänäänhän on perjantai. Meillä on Oton kanssa varaus kylpylään viikonlopuksi, kahteen kuukauteen eka vapaa yhdessä.
Sanni pyöritteli laukkujaan ja huokaisi dramaattisesti.
Mikä nyt semmoinen kylpylä! Te ootte nuoria, ehditte vielä! Mulla on nyt koko loppuelämän mahdollisuus käsillä! Sain haastattelun toiselle paikkakunnalle, oikeasti hyvä työ, vapaammat tunnit, palkka ihan eri luokkaa. Jos en nyt lähde, juna meni jo. Mähän tätä yritän lasteni takia isästä ei apua, elatusmaksut naurettavat, tiedät kyllä.
Hänen äänensä muuttui marttyyrimaiseksi äidin roolissa; Sanni osasi vedota.
Silloin keittiöstä tuli Otto, Nooran mies. Hän söi voileipää, mutta nähdessään siskon ja pojat, hän pysähtyi.
Sanni, mitä nyt? Mehän ollaan lähdössä tunnin päästä.
Otto! Voi veliseni, auta ny! Mulle tuli yllättävä haastattelu, oikeasti vaan vuorokausi. Huomenna lounasaikaan tuun hakemaan, ihan varmasti! Pojat pärjää kyllä, laitatte Pikku Kakkosen ja vähän keksejä no problem!
Otto antoi avuttoman katseen Nooralle. Tämä tunsi siinä samaa sääliä ja pakonomaista suostumista; Otto oli kiltti ja Sanni käytti sitä sumeilematta hyväkseen.
Noora, jos siirrettäis sitä kylpylää? hän yritti.
Se varaus on sitova, Noora sanoi matalasti. Ja mä olen väsynyt.
Mä korvaan, vannon! Sanni säesti. Kun saan ekan palkan, maksan kaiken ja vielä kahvit päälle. Mihin mä ne pojat veisin, laitanko viikonlopuksi lastenkotiin?
Akseli niisti nenän takkiinsa. Veikka oli jo mennyt olohuoneeseen ja pisti telkkarin täysille.
No, okei, Noora huokaisi, mielessään tympeys kasvoi. Huomiseen lounaaseen. Kahteen mennessä on nämä haettu. Jos et tuu, me viedään ne sun äidille mökille, ja painuuko siellä paineet tai ei, se ei enää kiinnosta.
Sä oot enkeli! Sanni suukotti Nooraa poskelle, jätti tahmean meikkijäljen, heitti lasten kamppeet Oton syliin ja vilahti ovesta, Mä oon tavoitettavissa, rakastan teitä!
Ovi paukahti kiinni. Talossa lankesi hiljaisuus, jonka rikkoi vain mainosten mölinä olohuoneesta.
No joo, Otto virnisti nolona. Siinä tais vapaat mennä.
Ihan sama, Noora lähti keittiöön. Jaksetaan nyt yksi vuorokausi. Kunhan talo jää pystyyn.
Alku sujui suht kivasti pojat tappeli telkkarista ja ahmi karkkia. Noora purki Sannin jättämän pahvilaatikon; sisällä oli vaihtovaatteet, yhdet sukkikset molemmille, tabletti rikkinäisellä näytöllä ja halpis-perunalastuja. Ei lääkkeitä, ei leluja, ei kunnon ruokaa.
Eipä Sanni edes yöpukuja muistanut, Noora mutisi. Ja hammasharjat puuttuu.
Mä käyn S-marketissa, Otto lupasi. Tuon maitot, murot, harjat. Pakko niiden aamulla jotain saada.
Ilta lipsahti huonommaksi, kun Akseli sokerihumalassa ei suostunut syömään.
En haluu keittoa! kiljui hän, levitti muussia pitkin pöytää. Nuggetteja! Äiti ostaa aina nuggetteja!
Ei oo nuggetteja, Noora koitti rauhoitella. Maista lihapullaa.
Yäk! ja lautanen lensi lattialle.
Nuppu koira sukelsi heti keräämään pullat, Noora hammasta purren haki rättiä. Veikka jo kieltäytyi ruoasta.
Mä en tätä syö. Otto-eno, tilaatko pitsan?
Veikka, pitsa ei oo terveellistä, Otto yritti. Syö nyt mitä Noora-täti on tehnyt.
Äiti sanoo, että ruoanlaitto on juntteja varten, tilattu on helpompaa, tokaisi seitsemänvuotias viisaudellaan.
Noora ja Otto kohtasivat katseet. Siitä oli tulossa pitkä ilta.
Kun lapset saatiin vihdoin sänkyyn (Oton vanhat t-paidat yöasuna, kun pyjamat puuttu), pariskunta rojahti vuoteeseen puolenyön tietämillä.
Huomenna kahdelta ne lähtee, Noora toisti. Mennään vaikka leffaan edes.
Tottakai, Otto halasi. Anteeksi tästä. Sanni vaan… on vähän toivoton.
Aamu alkoi Veikan kolistellessa keittiössä. Hän tiputti tattaripurkin lattialle, eikä jaksanut edes pyytää anteeksi.
Ei haittaa, Noora huohotti. Haet luudan, saat harjoitella siivousta.
En osaa totesi poika. Meillä äiti siivoaa. Tai mummi, jos käy kylässä. Mä oon mies.
Kahden aikaan kämppä muistutti sodan jäljiltä; tyynyt muuttui linnoituksiksi, aikakauslehdet leikattiin, kissa yritettiin kouluttaa kissa piiloutui vaatekaappiin.
Ruoka odotti, kamat oli pakattu. Noora vilkuili kelloa.
14:00. Ovi ei koputa. 14:30. Yhä hiljaista.
Soita sille, Noora sanoi Otolle.
Otto valitsi Sannin numeron. Pitkät hälytykset, automaattiviesti: “Tilaaja ei ole tavoitettavissa”.
Ehkä se on matkalla? Otto arveli. Voi olla kentättömiä pätkiä…
Ai haastattelu lauantaina? Noora risti kädet. Uskotko itsekään?
He odottivat iltaan saakka. Sannin puhelin pysyi pimeänä. Akseli alkoi itkeskellä ja kysyä äitiään. Veikka kiukutteli, vaati tablettia, joka oli akku loppu. Laturia ei ollut edes mukana.
Ei se tule tänään, totesi Noora vihdoin pimeässä. Otto, tää on törkeetä.
No älä nyt… Ehkä kännykkä on rikki? Tai bussi hajos?
Yö meni levottomasti. Akseli pissasi alleen, vaihdettiin lakanat, putsattiin vuodesohva. Veikka halusi pitää valoja, kun pelkäsi mörköjä. Noora tuskin nukkui sekuntiakaan.
Sunnuntaiaamuna kännykkä yhä mykkä.
Mä soitan sun äidille, Noora totesi aamupalalla.
Älä! Otto säikähti. Äidille tuli hypertoninen kriisi viime viikolla. Jos hän kuulee, että Sanni on hukassa, se menee varmaan shokkiin. Odotetaan iltaan. Ei se nyt omia lapsiaan hylkää.
Meillä alkaa maanantaina työt. Mulla on tilinpäätös, kahdeksalta pitää olla töissä. Kuka hoitaa nämä pojat?
Mä otan lomaa, Otto yritti.
Päivällä tapahtui pahin. Akseli juoksi ja tönäisi lattiamaljakon lahja Nooran vanhemmilta. Särkyvän lasin ääni tuntui maailman vahvimmalta.
Se oli Akseli! Veikka huusi heti. Ei ollut minä!
Noora keräsi sirpaleet tyynesti. Sisällä kuohui, muttei tullut kyyneleitä, vaan jääkylmää raivoa. Siivottuaan hän meni makuuhuoneeseen, jossa Otto istui hiljaa.
Jos Sanni ei ilmoitu ennen huomista, mä soitan poliisille ja ilmoitan, että äiti on hylännyt alaikäiset lapset. Ja lastensuojeluun.
Noora! Otto säikähti. Sehän on mun sisko! Eihän nyt lapsia laiteta huostaan!
Haluan, että sun sisko kantaa vastuuta! Me ei olla palkattuja hoitajia. Meilläkin on oma elämä. Miksi meidän pitää aina joustaa hänen takia?
Eihän se juhli, se oli töissä!
Ai töissä vai? Noora nappasi omaa kännykkäänsä. Katoppa tätä.
Hän avasi sosiaalisen median, jossa yhteinen tuttava oli jakanut kuvan; Sanni poseerasi uimapuvussa, drinkki kädessä, kylpylän allas taustana. Kuvapäivitys: “Vihdoin ansaittu loma! Tytöt, me todellakin tarvittiin tämä!” Paikkatietona Naantali Spa.
Otto katsoi ruutua ja kalpeni.
Joskus noi kuvat on vanhoja, hän sopersi.
Päiväys on tuore, ja uimapuku uutta mallistoa näin sen viime viikolla keskustassa, Noora kuittasi. Se valehteli meille suoraan naamalle.
Otto lysähti alas ja peitti kasvonsa käsillä.
Mitä tehdään nyt?
Mä vein pojat huomenna mun toimistolle, istutan ne neuvotteluhuoneeseen. Sä soitat äidillesi. Tai haket pojat mökille. Mun osalta loppu.
Yöstä tuli vaikein. Akseli sai kuumeen, stressistä, oudosta ruoasta vai tuuletuksesta (ikkunaa tuuletettiin aika paljon). Kuumemittari näytti 38,5. Noora antoi Panadolia, vaihdoin kylmät pyyhkeet, juotti vettä. Ei nukkunut silmäystäkään. Otto käveli ympäri huonetta yöllä.
Seitsemän aikaan maanantaina Sanni ilmestyi taas linjoille.
Tilaaja on nyt tavoitettavissa, kilahti viesti.
Ottokin soitti heti.
Haloo? Sannin ääni oli kärttyinen.
MISTÄ SÄ OOT?! Otto karjui, niin että Veikka havahtui viereisessä huoneessa. Tajuutko mitä teet!?
Älä nyt rääky heti aamusta! Sanni murahti. Haastattelussa meni myöhään, siksi jäin yöksi. Tärkee juttu!
Mikä haastattelu Naantali Spassa?! Otto ärähti. NÄHTIIN NE KUVAT! Meidän Akseli on melkein 40 asteen kuumeessa!
Langalla hiljaisuus.
Seuraatteko mua vai? Eikö ihmisellä saa olla elämää? Sainko ehkä vihdoin treffit! Jos sillä lapsella on kuumetta, syytän teitä! Lähdin terveet lapset teille!
Tänne NYT. Tai mä vien ne lastensuojeluun, Oton ääni oli jäätävä.
Oon tulossa. Älkää olko hysteerisiä.
Sanni tuli kolmen tunnin päästä. Noora oli jo ilmoittanut töihin, että ottaa palkattoman vapaapäivän ei voisi jättää sairasta pientä.
Sanni tuiskasi sisään tuoksuen uudelta hajuvedeltä ja lomafiilikseltä, rusketusta ja kaikkia päälle. Syöksyi Akselin viereen.
Voi pieni kultamuru! Oletko nälissäsi? Ootteko hoitaneet hyvin? Mä tiesin, ettei sua voi uskoa lasten kanssa, kun ei oo omia!
Nooralla pimeni silmissä. Kolme vuotta he olivat Oton kanssa yrittäneet lasta ja Sanni tiesi sen.
Ulos Noora sanoi hiljaa.
Mitä? Sanni hämmentyi.
Ulos mun talosta. Pojat mukaan ja hyvästi. Tänne enää et tule.
Ihan sama! Sanni alkoi kasata lasten vaatteita. Mennään Veikka, Akseli! Äiti ostaa teille leluja ja jäätelöä…
Sulla on velkoja, Otto sanoi.
Mitä velkoja?
Rikkoutunut maljakko, viisi sataa euroa. Ruoka, kolmesataa. Lääkkeet, sata. Henkinen korvaus: sitä ei voi laskea, sen annan anteeksi. Yhteensä kahdeksansataa. Siirrä heti.
Oletko hullu? Oman siskonko nyysit rahat? Sanni huusi. Ei oo just nyt!
Spahan riitti. Tähänkin riittää. Tai soitan äidille ja näytän kaikki: kuvat, paikkatieto, “haastattelu”. Katsotaan sitten, miten hän suhtautuu.
Sanni mulkaisi vihaisesti, kaivoi puhelimen ja näpytteli IBANin. Oton puhelin piippasi.
Saat pitää tunkkis! tiuskaisi Sanni. Ette tuu meille enää ikinä! Me ei tarvita apua.
Hän nappasi Akselin kainaloon (tämä protestoi) ja komensi Veikan ovesta pihalle. Ovi paukahti perässä.
Noora lysähti sohvalle. Kämppä lemusi lääkkeille ja lapsen hielle, karkkipaperit pitkin poikin ja seinässä lihapullasta tullut rasvatahra, jota ei ehditty pyyhkiä.
Otto tuli viereen, tarttui kädestä.
Anteeksi hän mumisi hiljaa. Mä olin tyhmä.
Et kokenut, Noora painoi päänsä Oton olkapäälle. Nyt tiedät, mitä Sannin avunpyyntö oikeasti maksaa.
En tahdo tätä enää uudestaan.
He istuivat hetken hiljaa. Sitten nousivat, siivosivat kämpän. Pestiin lakanat, luututtiin lattiat, tuuletettiin huoneet. Samalla helpotti, kun hullun viikonlopun taakka poistui.
Illalla soitti anoppi, Raija.
Noora, hei heikko ääni. Sanni itki. Kertoi, että ajoitte pois, ette hoitaneet, vaaditte rahaa… Onko se totta? Miten te nyt noin…
Noora huokaisi syvään. Ennen olisi puolustellut. Nyt hänen sisällä oli jotain muuttunut.
Raija, sanoi hän rauhallisesti. Sanni ei sanonut kaikkea. Kysykää itse, mikä se kylpylä oli, missä haastateltavana käytiin uimapuvussa. Tai tulkaa kylään, nähkää video Veikasta sanomassa, että “äiti ei tee ruokaa, se on juntteja varten”. Mulla on kyllä kaikenlaista kerrottavaa.
Luuri hiljeni hetkeksi.
Voi Noora… Nyt ymmärrän. Ehkä spoilin Sanni piloille.
Ei tässä olla vihaisia. Me vain opittiin tästä.
Noora sulki puhelimen.
Otetaan pitsa ja viiniä. Ansaittiin se.
Entä kylpylä? Otto kysyi.
Me mennään ensi viikolla. Ja puhelimet äänettömälle. Molemmat.
Niin tehtiin. Kun viikon päästä puhelimeen ilmestyi Sannin nimi, Otto painoi mykistyksen. Rajat oli vihdoin vedetty sukulaisuussuhteetkin pysyvät paremmassa kunnossa, kun niissä tietää oman reviirinsä.
Kiitti kun jaksoit kuunnella.
