Tänä kesänä vaimoni rakas pikkusisko tuli meille käymään. Kutsuin häntä itsekseni perheen lemmikiksi, sillä aina kun sukua kokosi yhteen, äiti, isä ja ihan kaikki puhuivat vain hänestä olihan hän ollut huippuoppilas lukiossa, valmistunut yliopistosta ja löytänyt töitä omalta alaltaan. Eikö hän ollutkin täydellinen tytär?
Minä, vanhempi tytär, en puolestaan saanut koskaan opintojani loppuun, vaan menin naimisiin. Mutta se ei lopulta edes haitannut heitä olihan minulla ihan hyvin menestyvä yritys, oma asunto ja auto sekä varsin mukavat tulot. Siitä huolimatta pikkuinen sisko oli edelleen perheen ylpeyden aihe.
No, tänä kesänä vaimoni pikkusisko tuli siis kylään ja pyysi minulta lainaa, koska aikoi hakea asuntolainaa, mutta häneltä puuttui omarahoitusosuus. Minulle summa ei ollut mikään iso juttu, joten suostuin helposti auttamaan. Hän vakuutteli työskentelevänsä valtiolla ja lupasi maksaa lainan takaisin ajallaan.
Ei mennyt kuin viikko, kun hän lähtikin lomalle Turun saaristoon. Olin hämmentynyt hänellä ei ollut rahaa asuntolainaa varten, mutta kuitenkin varaa lomamatkaan. Hän kertoi säästäneensä koko vuoden tätä reissua varten, mutta outoa oli se, ettei hän ollut vieläkään hakenut minkäänlaista asuntolainaa.
Kysyin häneltä tästä, ja hän sanoi vain muuttaneensa mielensä asunnon suhteen. Pyysin häntä palauttamaan lainaamani rahat, jolloin hän totesi ettei ole enää rahaa, kun kaikki menivät kesälomaan. Silloin tajusin, ettei hän ollut koskaan aikonut ostaa asuntoa.
Pyysin kohteliaasti, että hän maksaisi velkansa takaisin mahdollisimman pian, koska olin kuitenkin lainannut rahat nimenomaan ensimmäisen kodin ostamista varten, en lomamatkaa varten. Hänen vastauksensa loukkasi minua: Tulen kyllä tienaamaan paljon, voit odottaa, nyt ei vaan rahaa ole.
Voitte varmaan arvata, mihin tämä päättyi. Hän meni kertomaan anopille, että vaadin rahoja takaisin aiemmin kuin mitä oli sovittu, ettei näin saisi sukua kohdella ja kas, jälleen hän oli koko perheen enkeli ja me taas ne rikkaat hirviöt!
