Olen asunut vaimoni kanssa yhdessä jo kymmenen vuotta. Meillä on todella hyvä perhe, monet varmasti kadehtisivat menoamme. Viime aikoina arkeemme on kuitenkin hiipinyt konflikteja. Kun saimme lapset, jouduimme opettelemaan aivan uutta elämäntapaa.
Eräänä päivänä huomasin, että lasten leluja oli kadonnut. Eikä kyse ollut mistään rihkamasta kallista tavaraa oli hävinnyt. Ensin kyselin lapsilta, penosin koko asunnon läpi, mutta mistään ei löytynyt. Ihan kuin taikatemppu! Vaimonikin etsi niitä, mutta turhaan.
Vaimoni äiti, siis anoppini, käy meillä usein kylässä. Hän rakastaa leikkiä lastenlastensa kanssa. Yleensä juomme kahvit yhdessä, jonka jälkeen hän menee lastenhuoneeseen leikkimään. Tällä kertaa hän kuitenkin vain poikkesi lastenhuoneessa hetkeksi ja lähti pian kotiin.
Sen jälkeen huomasin taas yhden lelun puuttuvan. Kyselin taas kaikilta, mutta jokainen vakuutti leikkineensä jollain muulla. Yhtäkkiä poikani muisti, että mummo oli pitänyt sitä lelua kädessään ja laittanut sen sen jälkeen laukkuunsa lähtiessään. Vaimoni päätti keskustella asiasta äitinsä kanssa.
Parin päivän päästä meillä kävi vieraita, ja koko tapahtuma unohtui hetkeksi. Muistimme asian vasta, kun vaimoni äiti lähti taas aikaisin kotiin, ja huomasin yhden lasten lelun kurkottavan hänen kassista.
Pyysin häneltä selitystä. Halusin vain pestä ne, hän sanoi.
Huomasin, että hän valehteli. Lopulta sain selvitettyä totuuden. Hän myönsi, että vei leluja sisarensa pojan iloksi kuulemma rahaa ei ollut lahjoihin, joten ilahdutti lasta näin.
Keskustelimme asiasta, ja hän lupasi jättää lelut rauhaan. Silti lelut jatkavat katoamistaan. Vaimollani on jo ollut iso riita äitinsä kanssa lelujen varastamisesta ja lahjoittamisesta pois.
Tilanne meni siihen pisteeseen, että lapsetkin ovat huomanneet asian. He pyysivät mummoa olemaan tulematta, koska hän vie heidän lelujaan Salosta Helsinkiin. Nyt kun anoppi haluaa tulla käymään, keksimme aina miljoona tekosyytä estääksemme vierailun.
Oma vika, sanon minä.
