Anoppini syntymäpäivä on 1. tammikuuta – menimme kylään, ja hän kysyi yllättäen: “Victoria, oletko raskaana?” Minulla on lämmin suhde anoppiini Mariaan. Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa 17 vuotta ja meillä on kaksi poikaa. Viime vuoden lopulla sain tietää odottavani kolmatta lasta. Olin ajatellut kertoa asiasta anopille hänen syntymäpäivänään, mutta olin huolissani – asuimme ahtaasti kaksiossa ja olin jo 38-vuotias. Pelkäsin, että Maria tuomitsisi minut. Mutta syntymäpäivänäni keräsin rohkeuteni. Heti perille tultuamme Maria vei minut keittiöön auttamaan, ja hän tuntui heti aavistavan tilanteen. Olin hämmästynyt hänen tarkkanäköisyydestään mutta vielä yllättyneempi reaktiosta – Maria ilahtui kovasti ja kertoi toivoneensa kovasti pientä tyttöä. Kesällä syntyi kauan odotettu tytär, jonka kanssa anopistani tuli suuri apu. Arvostan Mariaa kuin omaa äitiäni. Kun talvi ja uuden vuoden juhlat jälleen koittivat, menimme syntymäpäivillemme pienen prinsessamme kanssa. Koska Maria innostui leipomaan, päätimme antaa hänelle hyvän uunin lahjaksi. Kun juhlat päättyivät ja lähdimme kotiin, Maria pysäytti meidät. Hän halusi sanoa jotakin: kiitokseksi tyttärestä hän halusi antaa meille oman kaksionsa ja muuttaa luoksemme – olimme täysin sanattomia. Jälleen ymmärsin miten viisas ja lämminsydäminen anoppi minulla on, oikea ystävä, joka on harvinainen tässä elämässä. Elämme yhä onnellisina ja sopusoinnussa. Ihailen anoppiani ja toivon oppivani hänen elämänviisauttaan.

Anoppini syntymäpäivä on aina 1. tammikuuta. Niinpä menimme tervehtimään häntä vuoden ensimmäisenä päivänä, ja yllättäen hän heitti ilmoille kysymyksen:

“Satu, oletko raskaana?”

Minulla on mainio suhde anoppiini, Railaan. Olen ollut naimisissa jo 17 vuotta, ja meillä mieheni kanssa on kaksi poikaa. Viime vuoden lopulla sain tietää olevani raskaana kolmatta kertaa. Mietin pitkään, kertoisinko Railalle tästä juuri hänen syntymäpäivänään, mutta jännitin aika tavalla.

Meidän nelihenkinen perhe asuu kaksiossa, johon juuri ja juuri mahdumme. Olin silloin jo 38-vuotias, mikä ei ehkä ole Suomessa korkea ikä presidentiksi, mutta raskaana olo on asia erikseen. Lyhyesti: pelkäsin, että Raila ei ehkä katsoisi asiaa hyvällä.

Railan syntymäpäivänä oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä.

Menimme hänen luokseen, ja ennen kuin ehdin ottaa takkia pois, Raila nykäisi minut keittiöön torttuja paistamaan. Hän on selvästi käynyt elämän koulua eihän minun tarvinnut sanoa sanaakaan, Raila kyllä tiesi heti, että jotain oli tekeillä.

Olin hämmästynyt hänen tarkkanäköisyydestään, mutta vielä järisyttävämpi oli hänen reaktionsa. Raila hihkui ilosta ja kertoi haaveilleensa tyttären tyttärestä jo vuosia!

Niinpä, anopin siunauksella, synnytin kesällä pienen tyttären. Kolmatta kertaa mummo Raila pelasti arjen: hän auttoi vauvassa ja pyöritti perheen tukirankana. Olen oppinut arvostamaan häntä kuin omaa äitiäni ja kohdellutkin niin.

Talvi tuli nopeasti, ja taas istuimme Railan kakkujen ääressä juhlimassa syntymäpäivää, tällä kertaa mukana pieni prinsessa. Koska leivontainnostus oli anopilla lähtenyt täysin lapasesta, päätimme ostaa hänelle kunnon uunin lahjaksi suomalaisen emännän unelma.

Juhlat päättyivät ja olimme jo vetämässä saappaita jalkaan, kun Raila pyysi kaikki olohuoneeseen kuuntelemaan ilmoitustaan.

Raila kiitti lapsiaan ja minua tyttärestään ja kertoi päättäneensä antaa meille kaksionsa hän muuttaisi meidän luoksemme ja ottaisi meille pienen huoneen. Olin sanaton. Tajusin taas, miten uskomattoman fiksu ja lämminsydäminen anoppi minulle on suotu harva saa sellaista ystävää omasta anopistaan.

Me jatkamme onnellisena elämää yhdessä. Ihailen Railaa ja toivon, että joskus vanhana olen edes puoliksi yhtä viisas kuin hän.