Aino makasi vuoteessaan jo monta päivää, eikä ollut voimaa nousta. Mikään ei varsinaisesti sattunut, mutta päässä pyöri, voimat olivat poissa ja halu nousta oli kadonnut.
Miksi nousta? mietti Aino. Kaikki tehtävät tässä elämässä on jo tehty: lapset kasvaneet, vanhemmat saatettu viimeiselle matkalle. Nyt olen kuin ulkopuolinen, irrallinen kaikesta. Vuosikymmenet olivat vilisseet ohi, eikä hän ollut huomannutkaan.
Mikään ei houkuttanut. Aino katseli huonettaan: katosta roikkui siellä täällä ohuita hämähäkinseittejä. Katse eksyi ikkunaan, jonka takana kasvimaa oli villiintynyt horsmista ja vuohenputkista. Ulkona alkoi jo sarastaa, Aino sulki silmänsä ja vaipui uneen.
Unessa hän näki äitinsä. Aino hämmästyi, sillä äiti oli näyttäytynyt unessa vain kerran, kolme vuotta sitten, hautajaisten jälkeen. Äiti katsoi lempeästi, ojensi kätensä, halusi selvästi halata ja silittää kuten silloin ennen, mutta jokin näkymätön muuri erotti heidät.
Rakas tyttäreni, puhui äiti, huomenna on sinun viimeinen päiväsi…
Jokin repäisi Ainon pois unesta. Hän ponkaisi istumaan, kädet tärisivät.
Viimeinen? Nytkö jo? Miksi näin aikaisin? Aino itki ääneen tyhjälle huoneelle.
Aino kuvitteli itsensä makuulle tuolle samalle sängylle, eloton. Lapset, sukulaiset, tuttavat tulisivat… Kaikkialla sekasotku, kasvimaalla rehotti eikä tiedä missä mikäkin kasvoi, ruokaa ei ollut. Aino kiirehti ympäri kotia, ei tiennyt mistä aloittaa.
Keittiössä hän sekoitti nopeasti pullataikinan: Nouskoon edes, illalla paistan pullia. Jos nyt kestän sinne asti.
Hän kaatoi vettä pesuvatiin, tarttui rättiin ja pyyhki pölyt nurkistakin. Kaikki, mikä lojui, keräsi talteen. Pestessään lattioita hän huokasi:
Noniin, talo on kunnossa!
Nyt kasvimaa. Aino juoksi kuin hullu, tuntien nälkää, väsymystä päässä pyöri vain: Viimeinen päivä! Viimeinen päivä!
Vasta kun viimeinen rikkaruoho lensi kompostiin, jalat alkoivat painaa ja humista.
Lepään myöhemmin. Ihan kohta. Nyt ei ehdi.
Aino muisti taikinan ja syöksyi takaisin sisään.
Tuoksuvat korvapuustit nousivat uunista kuin pilvet.
Lapset saapuvat huomenna, juovat teetä ja syövät äidin pullaa, muistavat minua, Aino sanoi kyynelsilmin ja maistoi yhden. Oi, miten pehmeitä!
Aino istui ikkunan ääreen.
Onpa elämä sittenkin ihanaa, kun oikein ajattelee!
Mutta oli aika valmistautua viimeiseen matkaan.
Hän rupesi penkomaan vaatekaappia. Lopulta valitsi uuden mekon, jonka säästi parempaa hetkeä varten.
Peilin edessä Aino laittoi kampausta ja vähäistä meikkiä. Sitten puki mekon ylleen. Katsoi itseään ja ihastui hetkeksi:
Nätti kuin mikä! Eikai tässä vielä kuolema odota, eiköhän voisi mennä naimisiinkin!
Mutta kohtaloa ei voi väistää… Aino painui pitkäkseen, mutta ei ehtinyt rauhoittua. Pihalta kuului auton ääni, joka pysähtyi aivan talon eteen. Tööttäys.
Naapuriin varmaan, mietti Aino, heidän luonaan kulki väkeä.
Hettiin koputettiin ovelle, sitten uudestaan.
Tulisiko lapset nyt jo? Aino kurkkasi ikkunasta. Ei, auto oli vieras.
Onpa hieno kiesi! lipsahti suusta, ja hän astui ovelle. Avasi oven. Oven takana seisoi mies, siisti, kohtalaisen komea.
Onpa puku päällä kuin häissä! Aino tuumi.
Oletteko Aino? mies kysyi.
Olen…
Minä olen tulossa juuri Teidän luoksenne. Anteeksi että viivyin matkalla…
Tarvitsetteko jotain? Aino kysyi ymmällään.
No, mies empien, oikeastaan tulin vain tapaamaan Teitä.
Olette varmasti erehtynyt.
En ole, ette usko miten etsin teitä. Olen Sampo. Lisäsin teidät Skypessä ystäväksi, mutten saanut yhteyttä. Etsin osoitteen ja päätin lähteä.
Aino ajatteli, että olisi tänään kyllä toisenlaisille asioille tilaa.
Mistä Te minut oikein tunnette?
Selitän, jos sallitte. Halusin vain tavata. En vaadi mitään.
Mitä nyt teen tämän Sampoon kanssa? Aino ajatteli.
Sampo, kuulkaa, en halua tutustua, enkä muuttaa mitään. Palatkaa kotiinne.
Ehkä olette oikeassa, minun olisi pitänyt soittaa ensin. Hyvästi, Aino.
Hän kiirehti autolleen, kääntyi puoleksi ja ojensi Ainalle rasian Fazermakeisia.
Suokaa anteeksi.
Sampo palasi autolleen.
Aino naurahti vaivaantuneena. Mies varmasti oli nälkäinen, pitkän matkan jälkeen.
Sampo, odottakaa. Tulkaa nyt sisään, juodaan teetä ainakin.
Sampo ilahtui, käveli ovelle kiireesti.
Mielelläni, Aino.
Sisällä Aino osoitti käsienpesun paikan.
Aino kaatoi teetä, asetti pöytään tuoreen pullan.
Maistuuko ruoka? hän hymyili.
Kovasti mielelläni maistuisin.
Syökäähän vain.
Aino huomasi olevan itsekin nälkäinen. Pian pöytä katettiin täyteen.
Hyvää ruokahalua! he sanoivat yhteen ääneen ja nauroivat.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Aino söi ilolla. Häntä rauhoitti ja ilahdutti tämän outo, uusi seuralainen. Miehen kanssa juttu luisti. Hetken päästä tuntui kuin olisivat tunteneet ikänsä.
Aino, jos tarvitset jotain apua, sanot vain.
Aino vilkaisi miehen siistejä vaatteita ja hymyili.
Apua? Kyllä sitä tarvitaankin. Navetta vinossa, pihaportti ihan laho…
Sampo mietti hetken.
Minä autan, kaikki hoituu.
Hän rupesi jo kokoamaan tavaroitaan.
Kiitos… siis, sinulle. Oli hyvää. En pyydä jäämään yöksi, ymmärtänet, se ei sovi. Hyvästi, Aino.
Hyvästi, Sampo, hyvää matkaa!
Aino siivosi pöydän, mietti hetken ja meni nukkumaan. Tai kuten hän sanoi: kuolemaan.
Uni tuli pian. Koko päivä oli ollut täynnä touhua.
Lapseni, miksi sinä eilen pakenit, et kuullut loppuun? Äiti odotti häntä unessa. Tänään oli viimeinen päiväsi yksin. Me saimme tarpeeksemme siitä, että sinun täytyi elää yksin. Siksi lähetimme yhden suojelijan luoksesi. Älä torju häntä. Hän pitää sinusta huolta, ja niin sinäkin hänestä.
Kenestä, äiti? Se teidän enkelinne jo karkasi, kun hommaa oli liikaa.
Äiti siunasi hänet ja haihtui.
Aamunkoitteessa Aino heräsi auton jylinään. Iso kuorma-autollinen rakennustarpeita pysähtyi pihaan. Miehet kantoivat lautoja ulos.
Mitäs tämä nyt on? En ole tilannut mitään!
Aino olisi rynnännyt pihalle huutamaan, että pitäkää tavaranne, kunnes näki Sampon opastamassa, mihin mikäkin purettaisiin.
Päivän päätteeksi kaikki olivat lähteneet. Aino astui ulos.
Voi hyvät hyssykät. Tällähän tekisi vaikka uuden talon!
Iltapäivällä tuli toinen auto. Miehet purkivat sinkittyä peltiä.
Aita! Aino tajusi. Juuri sellaista naapurin Irma kehui.
Hommat etenivät. Sampon lisäksi miehet nikkaroivat vauhdikkaasti.
Aino harhaili pihalla.
Sampo, miksi? Aino yritti tivata.
Kaikki järjestyy, Aino. Eikö olisi mukavampi mennä sisälle, ulkona on kylmä.
Aino oli hämmentynyt. Hän oli oppinut olemaan pärjääjä. Kaksi miestään, mutta kenenkään kanssa ei tullut onnea. Oli tottunut selviytymään itse.
Nyt rakennus- ja korjaustyöt olivat päätöksessään. Uusi aita, uusi lato, lattiat vaihdettu, uuni korjattu. Mutta Aino piilotti epäilyksensä.
Mitähän tuo mies haluaa? Maksaa kai pitäisi…
Mutta markoissa ei olisi riittänyt.
Annan mitä on, loput joskus.
Kun Sampo tuli sisälle, Aino totesi:
Sampo, kiitos. En tiedä miksi autat minua näin…
Aino, älä nyt. Ei siitä mitään tarvitse maksaa.
Aino ojensi miehelle rahaa.
Ota, tämä vähä, ja joskus lisää.
Mitä sinä nyt… Ei tämä mitään maksa.
Sampo lähti. Hetken kuluttua auton ääni loittoni.
Aino juoksi ulos. Sampo oli poissa. Ei tullut huomenna, ei seuraavana, eikä viikon päästä.
Aino oli murheen murtama. Hän ei saanut Sampoakaan mielestään. Hän oli rakastunut.
Miksi loukkasin Sampoaa? Entä jos en enää näe häntä?
Surkeana hän tallusti kylätietä, kun naapurin Lempi pysäytti.
Aino, mitä sinä Sampon häätämisestä sait? Katso mitä kaikkea hän teki!
Poissi kyllä meni. Aino sanoi synkästi.
Höpö höpö, Sampon auto on seisonut tienristeyksessä yön yli.
Missä? Aino hätkähti.
Kylän risteyksessä…
Enempää Aino ei kuunnellut, vaan juoksi sinne. Mutta ei autoa, ei Sampoakaan.
Keksitty juttu, Hymähti Aino itsekseen ja käveli takaisin kotiinsa.
Yöllä Aino ei saanut unta. Hän kietoi villahuivin hartioilleen ja hiipi kuistiin. Oli kylmä, istui askelmille ja sanoi itsekseen:
Miksi olen näin surkea… ja näin hassu!
Kyyneleet valuivat, hän ei enää pidätellyt itkuaan.
Joku juoksi paikalle, nosti syliin ja suuteli kyynelistä poskea ja suuta.
Aino, älä itke! Sampo pyysi.
Missä olit niin kauan? Miksi lähdit pois?
Enhän lähtenyt. En osannutkaan, sillä rakastan sinua.
Ja minä sinua, enemmän kuin elämää.
Aino painautui enkelinsä kainaloon, joka oli lähetetty suoraan taivaasta.
Kiitos, äiti! hän kuiskasi ja itki uudestaan, nyt onnen vuoksi.
