Elämäni on muovautunut isäni poissaolon ympärille. Kasvaessani kaipuu löytää hänet ja saada vastauksia minua vaivanneisiin kysymyksiin voimistui vuosi vuodelta. Äitini odotti minua ollessaan raskaana, kun isäni päätti lähteä, jättäen hänet yksin kohtaamaan kaikki uuden elämän tuomat haasteet. Äitini sala t raskauden pitkään, peläten häpeää, jonka tilanne voisi tuoda mukanaan. Isäni päätti karata vastuustaan sen sijaan, että olisi hyväksynyt isän roolin.
Pidin aina arvokkaana muistoja topakasta äidistäni, joka teki pitkää päivää töissä ja huolehti minusta väsymättä. Hänen rakkautensa näkyi pienissä asioissa: tuomisissa, joilla hän ilahdutti minua työpäivän jälkeen, ja lempeissä suukoissa otsallani iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kun vartuin isommaksi, uteliaisuuteni isääni kohtaan kasvoi, mutta en rohjennut ottaa asiaa puheeksi äitini kanssa, koska en tahtonut satuttaa häntä.
Vuosien kuluttua päätin aloittaa oman etsintäni. Kaivellessani äitini laatikoita löysin papereita, joihin oli merkitty isäni koko nimi ja osoite. En tiennyt varmasti miten edetä, mutta yritin etsiä häntä internetistä kuitenkaan onnistumatta. Sattumalta tutustuin internetissä samanikäiseen tyttöön, Ainoon, joka asui samassa kaupungissa kuin missä isäni tiedon mukaan asui. Hän tarjoutui ystävällisesti auttamaan ja tartuin tilaisuuteen matkustamalla Helsingistä hänen luokseen Tampereelle.
Valitettavasti isäni ei ollut kotona, sillä hän oli matkalla uuden perheensä kanssa. Aino kuitenkin sinnikkäästi kyseli naapureilta, kunnes lopulta sai selville, että he olivat palanneet lomaltaan ja asuivat yhä samassa osoitteessa. Hän yritti uudelleen tavoittaa isääni puolestani.
Vastaus oli musertava. Isäni kieltäytyi tapaamasta minua. Hän kertoi rakentaneensa uuden elämän ja perheen, eikä halunnut riskeerata sitä vieraan takia vaikkei se vieras ollutkaan kuka tahansa, vaan hänen oma lapsensa. Isäni torjunta satutti, ja aloin ymmärtää äitini viisauden.
Ajattelin jälkeenpäin, miten erehdyin ryntäämällä etsimään jotakuta ottamatta huomioon, mihin se voisi johtaa. Isäni päätös olla kohtaamatta minua syvensi kaihoa, jota olin kantanut sisälläni koko elämäni. Ehkä nyt olisi aika hyväksyä totuus ja oppia arvostamaan kaikkea sitä rakkautta ja tukea, jota olen saanut aina äidiltäni. Elämä opetti minulle, että joskus onni löytyy niiden ihmisten läheisyydestä, jotka todella pysyvät rinnallamme ja että menneisyyden etsimisen sijaan on tärkeämpää arvostaa sitä, mikä on jo läsnä elämässämme.
