Äiti painoi pientä tytärtään syliinsä, suuteli ja mietti: “Keneenköhän hän tulee?” Hän huokaisi hiljaa. Sukulaiset ja ystävät ihmettelivät samaa, kysellen epävarmoina. Olisiko joku ystävistä saanut miehen epäilemään, vai oliko äiti itse huomannut jotain oudon oloista ehkä Matti vain itse putosi epävarmuuden syövereihin, mutta yhtenä iltana hän tuli töistä synkkänä ja hiljaisena.
Matti, mitä me tehdään nyt? Tämä tuli niin äkkiä. Matildallakin vain kaksi ja puoli vuotta, juuri oppi olemaan ilman vaippoja. Itsekin tarvitsisin vielä lepoa, huokaisi Riitta. Eteenpäin vain, suoraan toisesta äitiyslomasta toiseen. Matilda on vielä pieni, tahtoo syliin. Miten jaksan nostella häntä, kun maha kasvaa?
Meitä on kohta neljä, ja sinä olet ainoa töissä. Olisiko viisaampaa lykätä toista lasta? Riitta kysyi ja pelästyi, oliko sanonut liikaa.
Jätä tuo ajatus heti. Matti katsoi tiukasti. Anteeksi, minä olen syyllinen, mutta pärjätään kyllä, hän pehmeni. Otan lisätöitä.
Jos tulee tytär, ei ongelmaa. Vanhemmalta on vaatteita tallella, jopa rattaat säästävät. Pieni ikäero, tulevat toimeen keskenään. Jos poika Matti harkitsi hetken. Haen isompaa asuntoa, hän virnisti Riitalle.
Sitä myöten päätettiin jatkaa. Riitalle Matilda oli rakas ja usein hemmoteltu, esikoinen, kauan toivottu.
Hän ei voinut vastustaa haluaan ottaa Matildaa syliin, puristaa kainaloon ja suudella, vaikka vatsa pyöristyi. Syntinen ajatus joskus iski mieleen: ehkä ei jaksaisi kantaa toista, liian kiirehtinyt maailmaan lasta, mutta ei myöntänyt sitä edes itselleen.
Luonto päätti kuitenkin toisin. Kaikki sujui helposti, ja ajallaan suomalaisen Mäkisen perheeseen syntyi toinen tyttö.
Ensimmäisellä imetyskerralla Riittaa hieman kummastutti vaaleankeltainen haituva lapsen päässä; sekä Riitta että Matti olivat tummatukkaisia.
Matildallakin oli syntyessään musta tukka, joka kyllä vaaleni, ehkä tämä vaalenee ajan kanssa, hän ajatteli.
Kirkassilmäinen, vaaleaposkinen lapsi sai kaikkien ihastuneet huudahdukset osakseen. Nimi päätettiin ilman sen kummempaa pohdintaa: tyttöstä kutsuttiin Ainoksi.
Nimiäiset pidettiin maanläheisesti läheisille. Vanhemmilla oli oma logiikkansa, ehkä se, että kirjaimetkin sattuivat samaan Matilda ja Aino.
Kukaan ei osannut selittää, kuinka yhdessä perheessä syntyi kaksi näin erilaista tyttöä. Aino poikkesi sekä sisarestaan että vanhemmistaan.
Ja mitä vanhemmaksi Aino kasvoi, sitä selvemmin eron huomasi. Välillä tuntui kuin tuuli olisi tuonut hänet kotiin jostain kaukaa.
Lopulta Ainon tukka tummui hieman vaaleaksi, tuhkanväriseksi. Rauhallinen, pyöreäposkinen lapsi katseli ympärilleen sinisillä silmillään.
Äiti painoi häntä usein syliinsä, suuteli ja mietti: “Keneen se mahtaa tulla?” Ja huokaisi käsi poskella. Tututkin ihmettelivät Ainoa: niin valkoinen, niin erilainen.
Ehkä joku ystävistä oli kylvänyt epäilyksen siemenen, ehkä äiti oli vihjaissut, ehkä Mattikin syrjästä epäili Riittaa. Kerran Matti tuli töistä kotiin vakavana ja vaati selityksiä, niin että Riitta säikähti.
Hän muisti, että vielä ennen avioitumista Riittaa piiritti komea blondi. Ehkä jotain tapahtui silloin, mies mietti. Tai ehkä synnytyslaitoksella oli mennyt lapset sekaisin niinkin joskus käy.
En ole pettänyt sinua, tämä on meidän tyttäremme, kukaan ei ole vaihtanut häntä, Riitta itki, loukkaantuneena miehen syytöksistä.
Nyt kotona riideltiin päiviä, kaikki oli menossa kohti eroa. Riitta alkoi jo pakata tavaroitaan, vasta silloin Matti havahtui.
Matti tajusi rakastavansa vaimoaan, pelkäsi jäävänsä yksin ilman lapsiaan. Hän halusi vain varmuuden.
Oli noloa kuunnella ystävien oudoksuvia huomioita: “Onpa tyttö vaalea ei äitiinsä eikä isäänsä”
Matti oli varma, että kaikki näkivät hänen häpeänsä. Hän pyysi Riittaa jäämään ja sanoi aikovansa tehdä isyystestin. Taas Riitta purskahti itkuun.
Miten jäisin, jos et usko minuun? Tee testi sitten molemmista tytöistä. Toisinkin voisi olla vialla. Parempi lähteä eri suuntiin, Riitta sanoi epätoivoisesti.
Matti keräsi omin käsin Ainon syljen ja Matildan hiuksen ja toimitti laboratoriolle.
Hän ahdisteli laboratoriohenkilökuntaa kysymyksillä, voisiko näyte sekoittua, tulla virhettä, voisiko kukaan vaihtaa tuloksia. Häntä rauhoiteltiin, että siinähän ei ollut vaaraa.
Tytöt kuulivat metelin. Aino oli neljä, mutta ymmärsi riitojen johtuvan hänestä.
Matilda sanoi suoraan:
Sinä et ole minun siskoni, sinut tuotiin meille vahingossa. Sinun syytä äiti ja isä riitelevät ja haluavat erota.
Aino purskahti itkuun, eikä äiti saanut häntä lohdutettua.
Matilda mietti, miten päästäisi pikkusiskosta eroon; jos häntä ei olisi, vanhemmat eivät riitelisi.
Yhtenä päivänä äiti oli kaupassa ja isä töissä. Matilda puki Ainon ja lähti kävelyttämään tätä yhä kauemmas kotoa.
Kun Riitta saapui kotiin, tyttöjä ei näkynyt pihassa. Alakerran naapuri oli nähnyt, minne tytöt menivät, muttei puuttunut televisiosta tuli lempisarja.
Hulluuntunut äiti juoksi kaduille. Matti liittyi etsintöihin. Ilta pimeni, tyttöjä ei löytynyt. Soitettiin poliisiin.
Tunti kului, kunnes löytyi itkevä Aino jonkun kerrostalon pihasta joku nainen oli soittanut poliisille. Pian löytyi myös Matilda eksyneenä, itkeneenä, pimeässä.
Vanhemmat iloitsivat niin, etteivät osanneet edes torua. Matilda ei tietenkään tunnustanut aikomuksiaan.
Taaskin vanhemmat riitelivät. Isä moitti äitiä, miksei ollut valvonut tyttöjä, äiti isää, kun tämä ei ikinä ollut kotona.
Entä jos tytöt olisivat jääneet auton alle? Tai jos joku olisi vienyt heidät?
Viimein Matti sai tulokset: hän oli isä molemmille, ei ollut pettämistä.
Lääkärit selittivät: joskus vanhat geenit nostavat päätään odottamatta. Vaaleista voi syntyä tummia ja päinvastoin. Se on luonnon leikkiä, eikä mikään salaisuus.
Vähitellen kotiin palasi rauha. Mutta Aino ei silti löytänyt paikkaansa.
Siskokset eivät ystävystyneet, eikä Matildan paheksuva asenne nuorempaan siskoonsa muuttunut. Riidoissa Matilda muistutti Ainoa siitä, ettei tämä ollut oikea sisar.
Minulle ostetaan uudet mekot, sinä kuljetat minun vanhojani koska et ole oikea sisko, hän sanoi painokkaasti.
Aino itki, mutta ei valittanut äidille. Matilda usein lavasti tilanteita Ainon syyksi.
Mihin sinä oikein tulet? Ota Matildasta mallia, hän ei sotke eikä häiritse, Riitta huokaili.
Ainon mielessä kasvoi ajatus: turha valittaa, äiti rakastaa vain Matildaa.
Aino vetäytyi nurkkaan ja sulki silmänsä. Hän kuvitteli, että jos ei näe huonetta, ei itseäkään huomaa kukaan.
Niin hän piiloutui äidin moittivalta katseelta ja Matildan ivanumeroilta.
Matilda valmistui ensin koulusta, mutta ei hakenut korkeakouluun miksipä kaunis tyttö opiskelisi? Tansseissa hän kohtasi pojan ja meni pian naimisiin: pojalla oli oma kerrostaloasunto ja hän teki töitä isänsä kanssa, joka myi käytettyjä ulkomaisia autoja.
Riitta kyllä rakasti Ainoa, mutta tahtomattaankin asetti usein esikoisen esikuvaksi.
Aino tunsi koko ikänsä, ettei ollut koskaan riittävä. Siskon sanat jäivät takaraivoon. Hän todella käytti siskon kuluneita vaatteita.
Kyllä se Matilda osasi, nappasi hyvän miehenkin. Ota oppia. Sinä vain haaveilet ja piirtelet, pitäisit joskus hauskaa, äiti opasti.
Kun Ainoa, abiturienttia, lähestyi vihdoin poika, hän vastasi luottavaisesti tunteeseen: kuinka hän kaipasikaan rakkautta.
Vasta viiveellä Aino huomasi olevansa raskaana. Pelästyi ja kertoi pojalle.
Poika halusi puhua vanhemmilleen. Niin koko juttu paljastui kotona.
Pojan äiti tuli käymään, pyysi että Aino tekisi abortin ettei pilaisi hänen ainoan poikansa elämää.
Isä, Matti, asettui yllättäen puolustamaan tytärtään. Ehkä yrittää hyvittää menneitä, ehkä sääli lastaan.
Synnyttää saa, ei sotketa tämän lapsen elämää. Jos ette hyväksy, me kyllä huolehdimme, Matti sanoi päättäväisesti.
Poika lähetettiin sukulaisten luo eri kaupunkiin jatkamaan opintoja. Aino siirrettiin kotiopetukseen.
Koululla pyrittiin lakaista koko juttu maton alle, ettei juttu leviäisi viranomaisille. Syyttävä sormi olisi kohdistunut vain opettajiin. Jopa kokeet Aino suoritti kotona, opettajan valvonnassa. Muut eivät saaneet nähdä häntä.
Englanninopettaja auttoi Ainoa; hän sai kielen kokeesta kiitettävän. Mutta miksi sillä nyt väliä olisi, hänestä tulisi nyt äiti.
Sitten tapahtui jotain yllättävää: isä Matti menehtyi äkillisesti, sydän petti työn ja murheiden painosta. Pitkä työpäivä päättyi kotisohvalle eikä hän enää herännyt.
Asuntoon levisi huuto ja itku, ambulanssi tuli, ja samalla Aino alkoi synnyttää ennen aikojaan.
Sattui niin, että isän hautajaispäivänä Aino synnytti pojan kaltaiseensa, vaaleaan, sinisilmään pieneen Eeroon.
Eino jäi syntymänsä jälkeen ilman isänsä hautajaisia. Sairaalaan tummuneet, surusta murtuneet äiti ja sisko tulivat hakemaan häntä. Kotona äiti lipsautti: “Sinä ajoit isäsi hautaan.”
Mutta lapsenlapsi sulatti isoäidin sydämen.
Mitenpä ei olisi, kun lapsi oli kuin pienoisen enkelin kuva. Riittaa vain suretti, ettei kukaan ottaisi Ainoa enää vaimokseen.
Minä en tarvitse miestä. Jos oma isäkään epäili, voiko vieras koskaan rakastaa minun lastani, Aino totesi.
Eero kasvoi kilttinä ja järkevänä, viisi vuotta täytettyään alkoi Aino pyrkiä elämäänsä eteenpäin.
Matilda, toisin kuin Aino, ei voinut edes toivoa lasta aviomies oli alkanut katsella toisia, anoppi toivoi kiihkeästi lapsenlasta. Mies alkoi jäädä ulos, Matilda ei halunnut erota: mihin menisi, äidin luo? Eikä koti enää innostanut; siellä asui Aino lapsensa kanssa. Eero kävi päiväkodissa ja Aino oli päättänyt, parturi-kampaaja tutkinnollaan, tehdä töitä.
Matilda päätti taas hankkiutua siskosta eroon. Mutta Aino oli jo aikuinen, ei häntä voinut käsipuolesta viedä. Sitten hän päätti: etsitään Ainolle mies.
Heillä usein kävi nuori tietokonehuoltaja, mikäs siinä komea, vapaa ja miellyttävä.
Matilda itsekin olisi mielellään ollut tämän kanssa, ehkä kostoksi miehelleen. Mutta nuori mies torjui flirttailun töykeästi.
Siinäpä Matildalle kostosuunnitelma! Hän päätti järjestää ainutlaatuisen sokkotreffit: laittoi viestin pojalle, että pitää tavata kahvilassa, ja valehteli Ainolle, että tällä on mahdollisuus tutustua sopivaan poikaan: kyllä yksinolo saa jo riittää, lapsikin tarvitsee isän.
Matilda oli varma, ettei Aino miellyttäisi miestä hämmentyisi, vaikuttaisi kömpelöltä. Etenkin kun nuori mies odotti Matildaa, ei Ainoa. Kukaan mies ei pidä pyöreistä naisista yksinhuoltajana; hän palaa Matildan luo joka tapauksessa.
Aino puki parhaat päälleen, laittoi tukkansa, mutta ei käyttänyt meikkiä. Halusi näyttää itsensä sellaisena kuin on.
Kahvilassa hän tunnisti heti Juhanin, tietokoneasentajan, joka istui pöydässä.
Oletteko Juha? Aino kysyi.
Kyllä. Kuka te olette?
Olen Matildan sisko. Aino.
Juha katsoi yllättyneenä mutta tarjosi kahvia.
Täällä on hyvät leivonnaiset, otatteko?
Mistä tiedätte?
Olen täällä usein asiakastapaamisilla, Juha vastasi, selaten samalla puhelintaan, yritti soitella Matildalle.
Aino katseli miestä: syvät silmänaluset, parransänki, hieman villi tukka. Hän melkein purskahti ajatukseen, että haluaa leikata tämän tukan.
Häiritsenkö teitä? Aino kysyi lopulta.
En, en. Mutta tuleeko siskonne? hän kysyi.
Ei ole tietoa. Matilda sanoi, että te odotatte minua? Ehkä minun pitää lähteä
Juuri silloin saatiin kahvit pöytään.
Istutaan edes hetki. Maistakaa nyt, Juha kannusti.
En taida ottaa, Aino siirsi lautasen syrjään.
Pelkäätkö lihovasi? Sinä näytät hyvältä. Se sopii sinulle, Juha hymyili.
Mutta eiväthän miehet tykkää tällaisista, Aino mutisi.
Kukahan sinulle on niin sanonut? Mitä tiedät miehistä edes?
Enpä mitään, Aino myönsi. Minulla on poika. Eero on viisi. Eikö Matilda kertonut? hän jatkoi.
Miksi olisi pitänyt? ihmetteli Juha.
Aino aavisti Matildan juonen, mutta Juha kuitenkin saattoi hänet kotiin asti.
He kävelivät ja juttelivat. Juha puhui eniten, Aino kuunteli hiljaa. Oven edessä Juha pyysi Ainon numeroa.
Miksi? Aino pääsi yllättymään.
Haluan jatkaa tutustumista, Juha sanoi. Kerron itsestäni, mutta tiedän sinusta niin vähän. Minä soitan myöhemmin.
Mutta puhelu tuli vasta viikon kuluttua.
Anteeksi, työkiireitä. Tänään olisi aikaa, nähdäänkö kahvilla?
Ainoa hieman oudoksutti miehen päättäväisyys. Hänellä oli lapsi, elämä pyöri hänen ympärillään mutta päätti antaa mahdollisuuden.
Kahvilassa Aino alkoi ujosti kertoilla elämästään lapsuudesta lähtien, jännityksestä vanhempien riitoihin asti.
Oman tarinansa kertoessaan Aino ymmärsi monta asiaa itsekin, kuin olisi katsonut peiliin toisella silmillä.
Kun he lähtivät ulos, heidän mukaan lyöttäytyi kulkukoiran näköinen räppänä. He kävivät kaupassa, Juha osti koiralle makkaraa ja pullan.
Kassalla vanha nainen laski senttejä, että saisi pienet ostoksensa maksettua. Juha maksoi hänenkin kauppansa, lisäsi mukaan suklaalevyn, makkaran ja jäätelön.
Jäätelönkin, miksi? ihmetteli Aino.
Minulla oli mummo, joka rakasti jäätelöä, mutta harvoin raaski ostaa. Juha hymyili.
Kohtelitko minuakin kuin mummoa ja kulkukoiraa? Säälistä?
Enhän! Sinä olet valoisa, aito. Eläimiä ja vanhoja pitää auttaa, mutta sinua arvostan. Onhan minulla rahaa, miksi en auttaisi?
Koiru söi kaiken ja lähti matkoihinsa.
No, miten meni? Matilda soitti illalla.
Hyvin meni, Aino totesi.
Mikä siinä oli hyvää?
Tapaamme Juhanin kanssa jatkossakin. Kiitos kun tutustutit meidät.
Oi vai niin? Siihenkö se päättyi?
Hän on hyvä mies, ja hänen kanssaan on helppo olla. Hän sanoi pitävänsä minusta oikeasti.
Matilda mutisi jotain ja yhteys katkesi. Pian Matilda tuli poikkeamaan äidin ja Ainon luokse.
Aino laittoi Eeron nukkumaan, kuuli keittiöstä keskustelua, jäi oven taakse kuuntelemaan.
Tuo pönttö on aina niin onnekas. Yritin nolata Juhanin, mutta hän ihastui siihen lampaan silmiin.
Ethän noin voi puhua, Riitta paheksui.
Mieheni etsii minulle jo seuraajaa, ero on vain ajan kysymys. Mihin minä menen? Kaikki kaatuu päälle.
Oletko nyt varma?
Olen. Miksi näin? Olen kaunein, mutta se saa kaiken. Poikaakin. Minulta puuttuu kaikki.
Olisinpa heittänyt tuon joskus kaivoon, Matilda puhisi.
Mitä sinä Riitta ei ehtinyt kysyä loppuun. Hän painoi kättä rintakehälle, silmät pyörivät. Aino syöksyi keittiöön ja soitti heti ensihoitoon.
Lääkärit tulivat nopeasti; aivoinfarkti jäi lieväksi.
Kahden kuukauden kuluttua Aino meni naimisiin Juhanin kanssa ja muutti Eeron kanssa tämän luokse.
Mutta äitiä hän kävi katsomassa lähes päivittäin. Matilda riiteli kaikkien kanssa ja katosi omille teilleen etsimään onnea…
*
Vanhemmat ajattelevat, etteivät lapset ymmärrä, että riidat eivät kuulu pienten korviin mutta lapset kyllä kuulevat. He muistavat ja tekevät omat johtopäätöksensä.
Sisarusten välinen kilpailu rakkaudesta ja hyväksynnästä voi olla katkeraa. Lopulta kostonhalu kääntyy aina itseä vastaan.
Sanotaan, että “lapset eivät aina kuuntele, mutta eivät koskaan erehdy matkimaan”.
Ja kun tyttäret kuulevat vanhempiensa sanat olivatpa ne tukevia tai haavoittavia ne juurtuvat syvälle. Jokainen sana, katse tai teko alkaa rakentaa käsitystä itsestä ja muista, aivan kuin arktisen metsän puut juurtuvat syvälle, selviytyäkseen.
Elämän opetus piilee siinä, että kannattaa arvostaa erilaisuutta ja uskoa, että jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi omana itsenään. Nautitaan läheisten ilosta ja tuesta, sillä jokaisella meistä on paikkamme tässä tarinassa.
