Eero tunsi äitinsä vain siitä asti, kun oli ollut pelkkä rääpäle. Äiti oli aina ollut hänen vierellään, eikä Eerolla ollut ketään muuta. Isä oli jättänyt äidin jo ennen Eeron syntymää. Oli ilta. Pikku-Eero lupasi itselleen urheasti, että odottaisi äidin paluuta reippaasti.
Eero oli viisi ja vannoi mielessään pysyvänsä rohkeana, kunnes äiti palaisi.
Tunti kului, sitten toinenkin, eikä äitiä näkynyt. Poika tyrskähti itkuun ja käveli tarkistamaan makuuhuoneen, jospa äiti olisi vilahtanut sinne. Tyhjää ei äitiä, eikä edes niitä kenkiä, joilla tämä oli lähtenyt. Kengätkin olivat kadonneet omille teilleen.
Pelko nosti päätään Eerossa, ja hän nyyhkytti hetken, kunnes uni voitti.
Aamulla aurinko kutitteli sänkyä, ja Eero havahtui uuteen päivään. Hän nousi ja lähti taas etsimään äitiään. Naapuriin poika ei suunnannut, sillä äiti oli aikoinaan todennut, että siellä asuu äreä setä, joka humaltuu vähän liiankin ahkerasti ja heiluu nyrkein. Eeroa setä pelotti.
Ulkona Eero toivoi bongaavansa äitinsä. Ohikulkijat painoivat kiireisinä ohi, eivätkä noteeranneet pikkuista poikaa lainkaan. Väsymyksen painaessa Eero istahti puistonpenkille. Penkillä istui vanha mummo, jonka vierelle Eero istahti hiljaa. Kyyneleet valuivat itsestään.
Mummo vilkaisi poikaa ja kysyi, mikä murhe painaa. “Mene kotiin,” mummo totesi, luullen Eeron olleen vain tavallinen vilkas nassikka, ja antoi Eerolle omenan kuin lohduksi. Poika jatkoi silti etsintää. Aikuiset olivat yhä omissa touhuissaan, kukaan ei ehtinyt pieniin huoliin pysähtyä.
Lopulta Eero oli kuolemanväsynyt ja nukahti puistoon. Ilta saapui, ilma viileni ja vatsa kipristeli nälästä. Joku lopulta hälytti poliisit. Niin Eero päätyi Helsingin poliisiasemalle. Sieltä hänet vietiin paikkaan, jossa eräs hoitotäti otti hänet vastaan.
Haluan mun äidin! parkui Eero taas, toivoen yhä saavansa nähdä hänet. Mutta huoneessa, johon Eero vietiin, ei ollut äitiä.
Toinen täti toi pojalle puhtaat vaatteet ja auttoi hänet pesulle. Sitten hän otti Eeroa kädestä ja vei huoneeseen, jossa oli monta muuta samanlaista lasta. Eero nojasi seinää vasten, hämmentyneenä ja kalpeana, eikä tiennyt mitä ajatella. Hän ymmärsi, että hänen äitinsä oli nyt jossain kaukana todella kaukana eikä ehkä tulisi enää takaisin.
P.S. Äitiä oli edellisenä iltana kohdannut onnettomuus: auto oli ajanut hänen ylitseen, eikä äiti koskaan palannut kotiin.
