Äiti jäi kolmen lapsen kanssa kadulle! Isämme vei äitimme asunnon myyntirahat ja katosi.
Äiti ja isä eivät olleet saaneet lapsia yhteensä 38 ikävuoteensa mennessä. Lääkärit olivat nostaneet kätensä syytä ongelmaan ei löytynyt. Jossain vaiheessa äiti oli jo luopunut toivosta ja hyväksynyt elämänsä lapsettomana. Isääni koko asia ei tuntunut juuri liikuttavan. Hän toisteli vain: Älä nyt turhaan huolehdi, kaikki on hyvin. Selvästikään hän ei kaivannut lapsia.
Äitini oli vailla minkäänlaista toivoa mutta pyysi Jumalalta edes yhtä lasta. Ehkä se oli johdatusta, ehkä sattumaa minä synnyin.
Äitini onni oli rajaton. Siihen mennessä isäni oli kuitenkin jo muuttunut kylmäksi häntä kohtaan ja menetti hermonsa, jos itkin öisin. Vuoden päästä syntyivät kaksi kaksoisveljeäni. Äiti kiitti Jumalaa ääneen hän oli viimein saanut olla se kaikkein onnellisin: äiti. Mitä isälleni tapahtui? Lapsista, kuten arvaatte, ei ollut hänelle hyötyä. Hän päätti huijata.
Hän suostutteli äitini myymään heidän yhteisen asuntonsa Helsingissä. Hän sanoi, että tarvitsemme suuremman perheasunnon. Asunnosta saadut rahat käytettäisiin uuteen, suurempaan kotiin, ja osa summasta otettaisiin lainana. Äitini uskoi häntä. Mutta heti kun isäni sai rahat, hän katosi. Emme tiedä vieläkään minne hän meni.
Äiti jäi kolmen lapsen kanssa kadulle. Mihin äiti nyt voisi mennä? Hän muutti omien vanhempiensa luo. Niinpä me kaikki, neljä henkeä, asuimme yhdessä isovanhempiemme kanssa kahdessa pikkuruisessa huoneessa. Siinä vaiheessa äitini ei enää luottanut suhteisiin eikä miehiin. Hän joutui paiskimaan töitä yötä päivää. Kolmen lapsen ruokkiminen ja vaatettaminen ei ollut mikään vitsi.
Näin elämämme jatkui. Vuosien päästä mummo kuoli, pian myös vaari sitten meille tuli tilaa enemmän. Eräänä päivänä äiti lähti meidän kanssamme puistoon. Oli kesä ja leikkipuistossa paljon lapsia. Yhtenä päivänä äidin ikäinen mies tuli juttelemaan. Äiti kieltäytyi ensin tutustumisesta, mutta tämä kävi puistossa aina uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta äiti antoi hänelle puhelinnumeronsa. He alkoivat nähdä ja lähtivät treffeille.
Kaksi kuukautta myöhemmin muutimme suureen kolmehuoneiseen asuntoon hänen kanssaan hänen nimensä oli Jukka. Hänestä tuli meidän uusi isäpuolemme. On vähättelyä sanoa, että lapsuutemme muuttui siitä hetkestä lähtien onnelliseksi Jukka toi meille ihan uudenlaisen perheen. Hän täytti isän paikan yhdessä iloitsimme onnistumisista ja jaoimme surut. Nyt olemme aikuisia, ja kutsumme Jukkaa isäksi. Näin ollen nainen lasten kanssa ei ole aina taakka. On aina olemassa mahdollisuus onnellisuuteen. Oikea isämme jätti meidät ja äitimme, mutta isäpuolemme kuin oikea mies otti meidät luokseen ja teki meidät onnellisiksi.
