Vain poikamme yllätti meidät ilmoittamalla, että aikoo mennä naimisiin hän on vasta 22-vuotias. Minä ja vaimoni kuitenkin päätimme, ettemme ala vastustamaan, sillä menimmehän itsekin nuorina avioon. Minä olin hiljattain täyttänyt 22 ja vaimoni oli silloin 19. Ehkä se on vain meidän perheemme kohtalo. Ja pitäähän sanoa, että pidimme tulevasta miniästämme: Kaarina opiskeli samassa yliopistoryhmässä poikamme kanssa. Kun tajusimme, että aikomus oli vakava, aloimme valmistella häitä. Koska Lauri on ainut lapsemme, päätimme järjestää hänelle kunnolliset häät.
Kuten tapanamme on, minä ja vaimoni menimme tapaamaan Kaarinan vanhempia, tulevia appivanhempiamme. Eihän me Kaarinasta oikeastaan mitään tiedetty, olimme vain muutaman kerran nähneet hänet Laurin seurassa. Hän kertoi asuvansa äitinsä kanssa pienessä kylässä, aivan Tampereen lähellä. Siispä suuntasimme kosimaan. Olimme toki ilmoittaneet tulostamme etukäteen.
Ostin kukkakimpun, vaimoni leipoi täytekakun ja lähdimme kohti Kaarinan kotia tutustumaan paremmin heidän perheeseensä. Heti pihaan astuessa meitä ihastutti pihan siisteys ja kodikkuus.
Itse talo, vaikkakin vanha, oli kuitenkin todella puhdas ja kodikas. Meidän tuleva käly Salme otti meidät heti lämpimästi vastaan. Hän vaikutti heti mukavalta: kaunis ja sydämellinen nainen. Salme pyysi meidät suoraan pöytään. Tarjottavat olivat todella maukkaita näkyi selvästi, että häntä jännitti ja hän halusi tehdä vaikutuksen. Vietimme iltaa hyvässä tunnelmassa, Salme osoittautui todella mukavaksi ihmiseksi, mutta häistä emme sinä iltana päässeet vielä mihinkään sopuun. Salme nimittäin sanoi heti, ettei hänellä ole varaa järjestää häitä, ei edes puoliksi. Tuon kuultuaan Kaarinaa selvästi nolotti. Meidän Lauriakin harmitti tilanne paljon, sillä hän tiesi, kuinka paljon Kaarina oli hääpäivästä haaveillut. Me päätimme vaimon kanssa, ettemme jätä häitä väliin. Lupasimme pojallemme, että hoidamme juhlat omasta pussistamme, ja tulevaisuus näyttäköön mitä tapahtuu.
Sovimme Salmen kanssa, että hän saa kutsua haluamansa tärkeät vieraat omalta puoleltaan. Eivät ne ihmiset kuitenkaan tyhjin käsin häihin tule. Mitä he tuovatkin kirjekuoressa, sillä voi kattaa heidän osuuden pöytäkuluista ravintolassa. Vaikka Salme epäröi pitkään, lopulta hän suostui tarjoamaamme apuun ja halusi tukea nuoria.
Häitä edeltävänä keskiviikkona joku soitti meille ovikelloa. Ovella seisoi Salme. Olimme ihmeissämme ja kutsuimme hänet sisään teelle. Salme hetken empien kaivoi laukustaan valkoisen kirjekuoren, jossa oli rahaa. Kävi ilmi, että hän oli ottanut lainan pankista, koska ei halunnut jäädä vaille osuuttaan järjestelyissä. Kehotimme Salmea palauttamaan rahat pankkiin, sillä emmehän halunneet hänen joutuvan velkakierteeseen olimmehan nähneet, miten yksinkertaista ja vaatimatonta elämää hän vietti tyttärensä kanssa. Mutta Salme oli päättänyt pysyä päätöksessään. Häät olivat lopulta aivan ihanat.
Lapset olivat todella tyytyväisiä. Juhlan aikana Salme yllätti meidät vielä: näimme hänen olevan paitsi viisas, myös todella kaunis nainen. Vasta silloin tajusin hänen olevan vain 45-vuotias, pitkään eronnut ja kasvattanut tytärtään yksin. Häissä Salme aivan säteili kampaus, meikki ja juhlamekko muuttivat koko olemuksen. Eikä se jäänyt vain meidän huomioimme, vaan sen näkivät kaikki vieraat. Mukana oli myös veljeni Mikko, joka on nyt 46, eronnut ja asunut jo kymmenen vuotta Ruotsissa töissä. Tällä kertaa hän tuli varta vasten Laurin häihin. Koko illan Mikko ei pystynyt irrottamaan katsettaan Salmesta, ja juhlan jälkeen hän ilmoitti jäävänsä Suomeen vielä toviksi. Arvasinkin syyn Viikko häiden jälkeen matkustimme taas kylään, nyt kysymään Salmea vaimoksi Mikolle. Salmen ja Mikon välille roihahti nopeasti rakkaus, he menivät pian naimisiin ja muutaman kuukauden kuluttua Mikko vei vaimonsa mukanaan Ruotsiin. Näin minusta tuli Salmen kälyn lisäksi myös sukulainen. Hän ansaitsee kaiken onnensa ja on todellakin hyvä ihminen.
Niin sitä huomaa, että elämä yllättää ja että avuliaisuudella on tapana palata monin verroin takaisin.
