Ainoa poikamme yllätti meidät ilmoittamalla haluavansa mennä naimisiin hän on kuitenkin vasta 22-vuotias. Mutta emme mieheni kanssa halunneet laittaa vastaan, olimmehan itsekin avioituneet nuorina. Miehelläni oli juuri tullut 22 vuotta täyteen, minulla 19. Näin siis kohtalo tahtoi. Sitä paitsi morsian miellytti meitä: Kaarina opiskeli yhdessä poikamme kanssa samassa yliopiston ryhmässä. Kun totesimme, että päätös on tehty, aloimme valmistella juhlaa. Meillä kun ei ole muita lapsia, päätimme järjestää pojalle kunnon häät.
Niinhän se kuuluu, että lähetään miehen kanssa kylään tulevan miniän vanhempien luokse. Emme tienneet Kaarinasta juuri mitään muuta kuin mitä olimme hänet pariin otteeseen nähneet poikamme seurassa. Hän oli maininnut asuvansa äidin kanssa pienellä paikkakunnalla lähellä meidän kotikaupunkia, Jyväskylää. Niinpä lähdimme kosimaan. Ilmoitimme tietysti tulostamme etukäteen tulevalle anopille.
Mies osti kukkia, minä leivoin kakun ja matkasimme tutustumaan tulevaan, sanoisinko, sukuun. Saavuttuamme pihalle meitä hämmästytti ensimmäisenä pihan siisteys ja puhtaus.
Itse talokin, vaikkakin vanha, oli erittäin siisti ja hyvin pidetty. Ovella meitä oli jo vastassa tuleva anoppini, Marita. Hän vaikutti heti oikein mukavalta ja kauniilta naiselta. Marita pyysi meidät pöytään. Tarjoilut olivat todella maistuvia, huomasi että hän oli panostanut iltaan. Juttu kulki, Marita osoittautui mainioksi ihmiseksi. Hääsuunnitelmista emme kuitenkaan päässeet mihinkään. Homman nimi oli se, että Marita sanoi heti alkuun, ettei heillä ole varaa osallistua häihin. Näistä sanoista näki, miten epämukavalta Kaarinasta tuntui. Poikanikin oli pettynyt tähän käänteeseen. Häät eivät olleet niinkään itsensä vuoksi, vaan hän tiesi, kuinka paljon Kaarina oli niistä haaveillut. Päätimme mieheni kanssa, että häät pidetään meidän rahoilla, elämä näyttää, miten sitten menee.
Sanoin Maritalle, että hän kutsukoon oman puolensa tärkeät ihmiset. Sillä eiväthän ihmiset tule tyhjin käsin, ja se mitä tuodaan korteissa, kattaa ainakin osan heidän pöydistään ravintolassa. Marita empisi pitkään, voiko hyväksyä tarjouksemme, mutta saimme lopulta hänet suostumaan ja tukemaan nuoria.
Keskiviikkona, aivan juuri ennen häitä, oveemme soitettiin. Marita seisoi ovella. Olimme yllättyneitä vierailusta ja kutsuimme hänet teelle. Hetkeen hän ei saanut sanaa suustaan, sitten kaivoi laukustaan valkoisen kirjekuoren, jossa oli rahaa. Kävi ilmi, että häntä painoi niin kovasti, että hän oli mennyt pankkiin ja ottanut pienen lainan. Pyysimme häntä palauttamaan rahat pankille emme halunneet, että hän ottaa velkaa, olihan meille talossa vieraillessa käynyt selväksi, että he elävät hyvin vaatimattomasti Kaarinan kanssa. Marita oli kuitenkin päättänyt: rahat oli jo nostettu, asia loppuun käsitelty. Hääpäivä koitti ja juhlat olivat ihanat.
Lapset olivat onnellisia. Häiden aikana Marita yllätti meidät vielä: huomasimme mieheni kanssa, että hän on paitsi viisas myös hyvin kaunis nainen. Marita oli 45-vuotias, ollut pitkään eronnut ja kasvattanut tyttärensä yksin. Juhlissa emme oikein tunnistaneet häntä: Marita oli aivan hehkuva kampaus, meikki, mekko, kaikki viimeisen päälle. Tämän huomasivat muutkin, muun muassa mieheni nuorempi veli, Markku. Markku on 46-vuotias, eronnut, asunut ja ollut töissä Ruotsissa viimeiset kymmenen vuotta. Nyt hän oli palannut nimenomaan veljenpojan häihin. Koko illan Markku katseli Maritaa, ja häiden jälkeen totesi aikovansa viipyä Suomessa vielä jonkin aikaa. Arvasin heti miksi.
Seuraavana sunnuntaina suuntasimme taas Maritan luokse, tällä kertaa Markun kosijaksi. Markulla ja Maritalla alkoi suhde, ja he menivät naimisiin. Muutaman kuukauden päästä Markku vei vaimonsa mukanaan Tukholmaan. Näin minusta tuli uuden sukulaisen lisäksi myös Maritan läheinen. Hän on todella hieno ihminen ja todellakin onnen arvoinen.
