Kaikilla ystävilläni tuntuu olevan äidit, jotka vaivatta hoitavat lapsenlapsiaan. Minun äidilleni ajatus lapsenlapsen hoitamisesta taas tuntuu täysin mahdottomalta. Hän toistaa minulle jatkuvasti samaa: “Se on sinun lapsesi. Minä olen jo kasvattanut omani.” Oma tyttäreni, Aino, on nyt viisivuotias ja käy päiväkotia. Kaksi vuotta sitten jouduin palaamaan töihin äitiysloman jälkeen; työskentelen pienten luokkien opettajana, joten en voi pitää vapaata kovin usein. Tällaisissa tilanteissa olisikin kultaakin kalliimpaa, jos äiti voisi olla apuna.
Minulla on talvisin paljon vapaa-aikaa, kun mökille ei pääse, mutta äidilläni tuntuu olevan aikaa yllin kyllin muutenkin. Hän viettää päivät kotonaan katsellen televisiota tai jutellen puhelimessa ystävilleen. Muita harrastuksia ei ole. Viime viikolla kävimme Ainon kanssa silmälääkärissä, ja hänellä todettiin näköongelmia. Soitin äidilleni ja kerroin, että Aino pitäisi viedä seuraavan kymmenen päivän ajan klinikalle. Haemme Ainon päiväkodista noin yhdeltä ja klinikalle pitäisi mennä aamuisin. Kaikki paikat päiväkoti, klinikka, äidin koti ovat aivan lähellä toisiaan.
Ainoni on hyvin kasvatettu lapsi, eikä äitini voi olla sitä tietämättä. Hän ei kiukuttele, ei melua, ei sotke, syö kaiken mitä lautaselle annetaan. Siitä huolimatta äidilläni tuntuu olevan jotain häntä vastaan. Viime viikolla tarvitsin äitini apua, koska sekä minun että mieheni piti olla töissä samaan aikaan.
Olisi hienoa, jos äitini voisi tulla muutamaksi päiväksi avuksi, mutta se ei käy. Onneksi meillä on muita sukulaisia lähellä, joilta saamme tarvittaessa tukea. Isoäitini asuu naapurissa, eikä hänelläkään nykyään tunnu olevan mitään tekemistä, joten olisi luontevaa, että hän voisi hoitaa Ainoa sillä aikaa kun olemme töissä. Tämä ei maksaisi meille mitään, koska matkatkaan eivät olisi yhtään pitkiä, ja meiltä säästyisi valtava määrä huolta ja stressiä.
Sitten kun äitini jäi eläkkeelle, olen auttanut häntä rahallisesti jatkuvasti. Annan hänelle euroja koko ajan ja maksan hänen asuntonsa vuokran kahdesti kuukaudessa. Kun käymme yhdessä ruokakaupassa, äiti ottaa ostokset omaan tiliinsä. Kaikkiin juhliin annan hänelle arvokkaita ja kauniita lahjoja. Äitini kuitenkin pitää tätä kaikkea täysin itsestäänselvyytenä. Hänen mielestään minun kuuluu, tyttärenä, tuoda hänelle ruokaa ja maksaa hänen vuokransa. Tätä en kuitenkaan ymmärrä lapseni on minun vastuuni, ei mikään riesa!
Tuntuu siltä, että isoäideillä ei ole mitään varsinaista velvollisuutta auttaa lapsiaan, mutta moni silti jeesaa. Onko tämä mielestänne reilua? Minua todella satuttaa tämä tilanne yritän kaikkeni äitini eteen, mutta hän ei tunnu arvostavan sitä lainkaan.
