Maria kasvatti kahta lasta yksin, ja kun hän sai sydänkohtauksen, hänen poikansa Mikael ryhtyi heti huolehtimaan äidistään. Sen sijaan hänen tyttärensä, jonka nimi oli Eeva, asui tilavammassa asunnossa, mutta keksi aina syitä olla ottamatta vastuuta vanhasta äidistään.
Mikael ja hänen vaimonsa ottivat Marian luokseen ja kantoi vastuunsa, mutta arki ei ollut helppoa. He yrittivät tasapainottaa vanhuksen hoitoa, oman lapsen kasvatusta ja työn tuomia haasteita. Mikael kysyi toisinaan Eevalta taloudellista apua lääkekuluihin, mutta siskolla oli aina omat menonsa tärkeämpänä.
Kaikista vaikeuksista huolimatta nuoren parin omistautuminen ja huolenpito auttoivat Mariaa toipumaan, ja pian hän pystyi jo auttamaan kotitöissä. Mutta eräänä päivänä Mikael kuuli äitinsä juttelevan suunnitelmasta lahjoittaa Eevalle asunto, jotta tämä voisi myydä sen ja ostaa itselleen uuden kodin.
Tuo tieto sai Mikaelin mielen kuohumaan. Hän koki itsensä petetyksi, sillä he olivat kantaneet vastuun ja olleet äidin tukena vaikeina hetkinä, mutta perintö näytti menevän kokonaan siskolle. Kun Mikael puhui äidilleen asiasta, Maria vahvisti päätöksensä ja sanoi, että Eevalla oli suurempi rahantarve ja Mikael pärjäisi kyllä omillaan.
Tämä epäoikeudenmukaisuus ärsytti Mikaelia suuresti. Hän ei enää voinut ummistaa silmiään tilanteelta. Mikael pakkasi tavaransa ja järjesti, että Maria muutti Eevan luo asumaan sinne, minne rakkaus ja perintö selvästi kuuluivat. Tämän teon kautta Mikael halusi näyttää, kuinka pettynyt ja loukkaantunut hän oli äitinsä ratkaisuun; valinta siskon hyväksi oli kiittämättömyyttä kaikelle tuelle ja huolenpidolle, jota hän oli antanut.
