Kuule, mun on pakko kertoa sulle, mitä tapahtui mun ystävän äidille. No siis, kaikkihan lähti siitä, kun Aino, 63-vuotias nainen, ilmoitti pojalleen Mikolle ja miniälleen Marikalle, että hän aikoo mennä naimisiin. Mikko ja Marika olivat oikeasti ihmeissään eivät tienneet lainkaan, miten suhtautua.
Ootko ihan varma, että haluat muuttaa elämääs näin isosti tässä vaiheessa? kyseli Marika vilkuillen Mikkoa.
Äiti, onko pakko tehdä noin radikaali ratkaisu? puuskahti Mikko. Sä oot ollut niin kauan yksin ja kasvattanut mut aikuiseksi, mutta nyt alkaa avioliitto tuossa iässä tuntua aika järjettömältä.
Aino vaan hymyili rauhallisesti ja totesi: Teidän mielestä tämä on hurjaa, koska olette nuoria. Mutta mulla ei ole takuita siitä, paljonko aikaa enää on. Kyllä mullekin kuuluu oikeus viettää elämäni rakastamani ihmisen kanssa.
Ehkä teidän ei kannata kiirehtiä vihille, yritti Mikko vielä toppuutella. Sä tunnet tuon Jarmon vasta pari kuukautta, ja nyt jo puhut muutosta.
Meidän iässä ei kannata jäädä odottelemaan, Aino naurahti. Jarmo on pari vuotta mua vanhempi, elää tyttärensä ja tämän perheen kanssa kolmiossa, eläkkeen hän saa mukavasti, ja kesämökki löytyy.
Missä te muka meinaatte asua? Mikko ihmetteli. Meillä ei ole tilaa enää yhdelle tässä asunnossa.
Ei hätää, Jarmo ei ole tulossa meidän nurkkiin. Mä siirryn hänen luokseen siellä on iso asunto ja hänen tyttärensä kanssa tullaan hyvin juttuun, Aino vakuutteli. Kaikki ovat aikuisia, eikä syytä riitoihin.
Mikko mietti, Marika lempeästi pyysi ymmärtämään ja hyväksymään Ainon ratkaisun.
Ehkä me ollaan vaan itsekeskeisiä, Marika puntaroi. Onhan se kivaa, kun sun äiti auttaa arjessa ja hoitaa Eevaa silloin tällöin. Mutta hänellä on oikeus omaan elämäänsä. Jos tulee mahdollisuus, miksi sitä estäisi?
Olis se helpompaa, jos vaan asuisivat yhdessä, mutta miksi mennä naimisiin? ihmetteli Mikko. Ei kai me tarvita vielä tällaista häätouhua.
No, vanhan ajan kasvatit ehkä kokevat sen turvalliseksi ja selkeämmäksi, Marika koitti selittää.
Niin Aino meni naimisiin Jarmon kanssa, jonka oli tavannut sattumalta Helsingin keskustassa, ja muutti tämän asuntoon. Alussa kaikki sujui hyvin. Kodinväki hyväksyi Ainon, mies oli mukava, ja Aino uskoi löytäneensä vielä onnen viimeisille vuosilleen. Mutta pian arki alkoi näyttää, minkälaista elämä isommassa porukassa on.
Voisitko tehdä illalliseksi karjalanpaistia? ehdotti Jarmon tytär Iida. Mulla on työkiireitä eikä näitä hommia ehdi hoitaa, sulla kuitenkin on aikaa.
Aino tajusi vihjeen ja alkoi hoitaa ruoanlaiton, ja sen mukana hoitui kaupassakäynnit, siivoukset, pyykit ja reissut kesämökille.
Nyt kun olemme naimisissa, mökkikin on meidän yhteinen, totesi Jarmo. Tyttärellä ja vävyllä on omat kiireet, lapsenlapsi pieni, joten me tehdään kaikki yhdessä.
Aino ei pistänyt vastaan, hän tykkäsi kuulua isoon perheeseen, jossa autetaan ja pidetään yhtä. Ensimmäinen avioliitto kun kaatui, kun ex-mies oli laiska ja ovela ja lopulta jätti Ainon yksin Mikon kanssa tämän ollessa kymmenen. Siitä on jo yli 20 vuotta, eikä miehestä ole edes tietoa. Nyt kaikki tuntui oikeammalta aherrus ei haitannut, ja väsymys ei masentanut.
Äiti, eihän susta ole mökille möyryämään? Mikko yritti vielä pitää puolia. Joka reissun jälkeen sulla varmaan verenpaine heittää, et sä sitä tarvitse, vai?
Totta kai tarvitsee, ja kyllä se vaan tekee hyvää, Aino hymähteli. Jarmolla ja minulla tulee iso sato, jaettavaa riittää teillekin.
Mutta Mikkoa vaivasi, ettei heitä oltu kutsuttu kylään, edes tutustumaan. Ties kuinka monta kertaa he kutsuivat Jarmon kylään, joka aina vaan keksi syyn olla tulematta. Lopulta Mikko ja Marika hyväksyivät, etteivät Jarmon perheellä ollut tarvetta pitää läheisiä välejä. He toivoivat vain, että Aino olisi onnellinen.
Hetken kaikki olikin ihanasti. Mutta hommat lisääntyivät koko ajan, ja se alkoi painaa Ainoa. Jarmo mökillä vain valitteli selkää tai sydäntä, ja Aino raahasi oksia, siivosi, kävi kaupassa ja teki ruokaa.
Taas taas borssia? Jarmon vävy Antti nyrpisti nenäänsä. Eilenkin oli, ei kai tänäänkin taas samaa?
En tänään ehtinyt muuta valmistaa, kun pyykinpesu ja verhojen vaihto oli, Aino selitteli väsyneenä.
No, en juuri pidä borssista, Antti mutisi ja työnsi lautasen pois.
Huomenna Ainolla on varmasti juhlatunnelma ja parempaa ruokaa, Jarmo lupaili.
Seuraavana päivänä Aino kokkasi koko päivän, ja kaikki syötiin taas kerralla illalla. Jatkossa tuntui, että tyttären ja vävyn tyytymättömyys kasvoi, ja Jarmo oli aina heidän puolellaan ja syytti Ainoa.
En mäkään enää nuori ole. Ja oikeasti, miksi kaikki hommat on mun kontolla? Aino totesi kerran suoraan.
Sä olet mun vaimo, kyllä sinun pitää huolehtia tässä talossa, Jarmo muistutti.
Mutta ei se mene niin, että mulla on vain velvollisuuksia kyllä mulla pitää olla oikeuksiakin, Aino nyyhkäisi.
Vaikka hän rauhoittui, taas yritti parhaansa, järjesteli kodin, hoiti lapsenlasta. Mutta eräänä päivänä, kun Iida ja Antti olivat lähdössä juhliin ja halusivat jättää tyttärensä Ainolle, Aino vihdoin sanoi vastaan.
Nyt lapsi saa jäädä Jarmon kanssa, tai tulla mukaan. Mä lähden käymään Eevan synttäreillä, Aino ilmoitti.
Miksi meidän muka pitää aina tottua sun aikatauluihin? Iida ärähti.
Eihän pidä. Mutta en mäkään ole teille velkaa. Sanoin jo tiistaina, että Eevan synttärit on nyt. Ja nyt haluatte laittaa mut kotiin istumaan?
Ei toi käy, Jarmo murisi kiukkuisena. Iidalla on suunnitelmat, ja sun lapsenlapsi ei siitä kärsi, jos meet huomenna.
Eikai mitään tapahdu, jos mennään yhdessä nyt sinne, tai jäät sä lapsen kanssa kotiin, kunnes tuun takaisin, Aino tokaisi päättäväisesti.
Tiesin, ettei sun naimisiinmenosta mitään tule, Iida murisi. Ruoka on keskinkertaista, koti pysyy huonosti siistinä, ja muutenkin ajattelet vaan itseäsi.
Kaiken tän jälkeen, vieläkö miehesi ajattelee noin? Aino kysyi Jarmolta. Etsitkö itsellesi vaimoa vai kodinhoitajaa koko perheelle?
Nyt kyllä syyllistät mua turhaan, Jarmo änkytti ja räpytteli silmiään. Älä aloita riitaa.
Kysyin ihan suoraan, ja haluan vastauksen, Aino pysyi lujana.
Jos alat puhua noin, tee kuten parhaaksi näet. Mutta mun taloon ei kuulu tuollainen asenne, Jarmo sanoi ylpeänä.
Sitten irtisanoudun tästä pestistä, Aino totesi, pakkasi kamansa ja lähti Eevan synttäreihin.
Otatteko mummon takaisin? Aino huikkasi Mikolle ja Marikalle, kantaen laukkua ja lahjapakettia. Kävin taas naimisissa, palasin, en halua nyt kertoa sen enempää sanokaa vaan, otatteko vastaan?
Totta kai, Mikko ja Marika halasivat. Sun huone odottaa ja me ollaan helpottuneita.
Ihan vaan siksi? Aino kysyi, kaivaten varmistusta.
No, miten muuten läheisiä ihmiset voisivat odottaa kotiin? Marika vastasi:
Nyt Aino tiesi varmasti, ettei ollut mikään palvelija. Kotona hän auttoi ja hoiti Eevaa silloin kun tarve oli, mutta Mikko ja Marika eivät koskaan käyttäneet hyväksi. Hän oli äiti, mummo, anoppi ja osa perhettä ei kenenkään apulainen. Aino haki eroa Jarmosta ja jätti koko episodin taakseen, päättäen elää rauhassa omien läheistensä kanssa ilman alistumista.
