Aino, meidän välillämme on ohi! sanoo Mikko kylmällä äänellä. Haluan oikean perheen, lapsia. Et voi antaa sitä minulle. Olen jättänyt avioerohakemuksen. Sinulla on kolme päivää aikaa pakata tavarasi. Jos lähdet, anna minulle merkki. Jään äitini luokse kunnes valmistan asunnon lapselle ja hänen äidilleen. Kyllä, älä ylläty, uusi tyttöystäväni on raskaana! Kolme päivää, Aino!
Aino pysyy hiljaa ja tuntee, kuinka maa katoaa jalkojen alta. Mitä hän voi vastata? Viiden vuoden ajan he yrittävät saada lasta, mutta kolme raskautta päättyy tragedioihin. Lääkärit vakuuttavat, että hän on terve, mutta joka kerta jokin menee vikaan. Aino elää terveellisesti, ja raskausaikana hän on vielä varovaisempi. Viime kerralla hän pyörtyy töissä, eikä ambulanssi saavu ajoissa
Ovi paiskautuu kiinni Mikon jäljiltä, ja uupuneena Aino romahtaa sohvalle. Hänellä ei ole voimia pakata mitään. Minne mennä? Ennen avioliittoa hän asui tätinsä luona, mutta täti kuoli ja asunto myytiin serkun toimesta. Palata Ruoveden kylään isoäidin taloon? Vuokrata asunto? Entä työpaikka? Kysymykset pyörivät mielessä, mutta aika kuluu.
Aamulla ovi avautuu ja sisään astuu anoppi Eeva.
Et nuku? Onneksi et nuku, hän sanoo kuivasti. Tulin varmistaakseni, ettet ota mitään mikä ei ole sinun.
En aio ottaa poikasi vanhoja sukkia, Aino kurtistaa kulmiaan. Haluatko laskea tavarani?
Miten röyhkeä olet! Ja olit aiemmin niin lempeä. Minä sanoin Mikolle jo ensimmäisen raskauden jälkeen, ettet pysty koskaan synnyttämään.
Tulitko sanomaan sen? Ole hiljaa ja valvo sitten.
Miksi otat senkin? anoppi huolestuu.
Se on minun, tädiltäni, muistona hänestä.
Täällä tuntuu tyhjältä ilman sitä!
Ei ole minun ongelmani. Mutta ainakin saat pojanpojan.
Ota vain omasi!
Kannettava tietokone, kahvinkeitin ja mikroaaltouuni ovat lahjoja kollegoilta. Auto on ostettu ennen häitä. Poikasi omistaa oman autonsa.
Sinulla on kaikkea mitä tarvitset, mutta et voi tehdä lapsia!
Ei ole sinun asiasi. Näyttää siltä, että Jumala on tahtonut niin.
Etkö kadu? Ehkä teit kaiken tahallasi?
Puhut hölynpölyä. En pysty edes ajattelemaan sitä ilman että se sattuu.
Aino katsoo ympärilleen hänen tavaransa ovat kadonneet. Hiusharja, meikit, tossut Hän on unohtanut jotain tärkeää. Anopin läsnäolo häiritsee. Hän muistaa kissapatsaan, muistona isoäidiltä. Sisällä on salainen paikka korvakoruille ja sormukselle eivät ole arvokkaita, mutta sydämelle rakkaita. Mikko piti sitä pikkuasiana. Onko hän heittänyt sen pois? Aino avaa parvekkeen.
Mitä etsit sieltä? kajahtaa anopin ääni. No, ota tavarasi ja lähde!
Hän löytää kissapatsaan, kaikki on tallella. Nyt hän voi lähteä.
Tässä avaimet, hyvästi. Toivon, ettemme tapaa enää.
Aino menee toimistoon. Hän on sairauslomalla, mutta pyytää lomaa.
Olemme tukenasi, pomo sanoo. Mutta ilman sinua on vaikeaa. Riittävätkö kolme viikkoa? Jää sinne.
Aino sulkee silmänsä ja tuntee, kuinka Paavon käsi puristaa kevyesti, tietäen että kaiken tuskan jälkeen hänen uusi elämänsä vasta alkaa.Aino, meidän välillämme on ohi! sanoo Mikko kylmällä äänellä. Haluan oikean perheen, lapsia. Et voi antaa sitä minulle. Olen jättänyt avioerohakemuksen. Sinulla on kolme päivää aikaa pakata tavarasi. Jos lähdet, anna minulle merkki. Jään äitini luokse kunnes valmistan asunnon lapselle ja hänen äidilleen. Kyllä, älä ylläty, uusi tyttöystäväni on raskaana! Kolme päivää, Aino!
Aino pysyy hiljaa ja tuntee, kuinka maa katoaa jalkojen alta. Mitä hän voi vastata? Viiden vuoden ajan he yrittävät saada lasta, mutta kolme raskautta päättyy tragedioihin. Lääkärit vakuuttavat, että hän on terve, mutta joka kerta jokin menee vikaan. Aino elää terveellisesti, ja raskausaikana hän on vielä varovaisempi. Viime kerralla hän pyörtyy töissä, eikä ambulanssi saavu ajoissa
Ovi paiskautuu kiinni Mikon jäljiltä, ja uupuneena Aino romahtaa sohvalle. Hänellä ei ole voimia pakata mitään. Minne mennä? Ennen avioliittoa hän asui tätinsä luona, mutta täti kuoli ja asunto myytiin serkun toimesta. Palata Ruoveden kylään isoäidin taloon? Vuokrata asunto? Entä työpaikka? Kysymykset pyörivät mielessä, mutta aika kuluu.
Aamulla ovi avautuu ja sisään astuu anoppi Eeva.
Et nuku? Onneksi et nuku, hän sanoo kuivasti. Tulin varmistaakseni, ettet ota mitään mikä ei ole sinun.
En aio ottaa poikasi vanhoja sukkia, Aino kurtistaa kulmiaan. Haluatko laskea tavarani?
Miten röyhkeä olet! Ja olit aiemmin niin lempeä. Minä sanoin Mikolle jo ensimmäisen raskauden jälkeen, ettet pysty koskaan synnyttämään.
Tulitko sanomaan sen? Ole hiljaa ja valvo sitten.
Miksi otat senkin? anoppi huolestuu.
Se on minun, tädiltäni, muistona hänestä.
Täällä tuntuu tyhjältä ilman sitä!
Ei ole minun ongelmani. Mutta ainakin saat pojanpojan.
Ota vain omasi!
Kannettava tietokone, kahvinkeitin ja mikroaaltouuni ovat lahjoja kollegoilta. Auto on ostettu ennen häitä. Poikasi omistaa oman autonsa.
Sinulla on kaikkea mitä tarvitset, mutta et voi tehdä lapsia!
Ei ole sinun asiasi. Näyttää siltä, että Jumala on tahtonut niin.
Etkö kadu? Ehkä teit kaiken tahallasi?
Puhut hölynpölyä. En pysty edes ajattelemaan sitä ilman että se sattuu.
Aino katsoo ympärilleen hänen tavaransa ovat kadonneet. Hiusharja, meikit, tossut Hän on unohtanut jotain tärkeää. Anopin läsnäolo häiritsee. Hän muistaa kissapatsaan, muistona isoäidiltä. Sisällä on salainen paikka korvakoruille ja sormukselle eivät ole arvokkaita, mutta sydämelle rakkaita. Mikko piti sitä pikkuasiana. Onko hän heittänyt sen pois? Aino avaa parvekkeen.
Mitä etsit sieltä? kajahtaa anopin ääni. No, ota tavarasi ja lähde!
Hän löytää kissapatsaan, kaikki on tallella. Nyt hän voi lähteä.
Tässä avaimet, hyvästi. Toivon, ettemme tapaa enää.
Aino menee toimistoon. Hän on sairauslomalla, mutta pyytää lomaa.
Olemme tukenasi, pomo sanoo. Mutta ilman sinua on vaikeaa. Riittävätkö kolme viikkoa? Jää sinne.
Aino sulkee silmänsä ja tuntee, kuinka Paavon käsi puristaa kevyesti, tietäen että kaiken tuskan jälkeen hänen uusi elämänsä vasta alkaa.
