28. huhtikuuta, lauantai
Äiti, älä pelästy, mutta ensi vuoden alusta voi tulla vähän tiukempaa rahallisesti Mutta älä huoli, emme me nälkään kuole.
Tyttö, puhu suoraan, tiedät etten jaksa turhaa jaarittelua.
Tiedän, äiti. Sanon suoraan: lähdin työpaikastani. Siinä kaikki.
Itse vai laitettiinko pihalle?
Ihan itse. Minä haluan päättää omista asioistani.
Niin olet aivan isäsi kaltainen. Arvaan, mitä hän nyt sanoisi, jos olisi täällä.
Katso, äiti, miten punatulkut istuvat vastapäisen koivun oksalla Isä sanoisi vain, ettei asema tee ihmistä.
Minä niin iloitsin ja olin ylpeä sinusta. Kulttuuritoimenjohtaja, kova palkka, paljon vastuuta, aina telkkarissa. Ihmiset katsoivat sinua kuin kuningatarta. Olet kaunis ja tyylikäs, oma tyttäreni.
Älä nyt, äiti, kauneus ei mihinkään katoa. Se pysyy tässä.
Mutta kerro, miksi näin yllättäen? Istuhan alas, tuulee ikkunasta.
Tiedäthän, äiti, minulla ja johdolla on eri ajatukset elämästä. Heille tärkeintä on tilastot ja raporttien täsmällisyys, ihmisistä puhutaaan vain juhlapuheissa. En halua sellaista. Kuten erossa sanotaan, luonteet eivät sopineet yhteen.
Mutta rakas lapsi, kaikissa töissä täytyy täyttää raportteja ja suorituslukuja. Aiotko nyt jättää myös kaikki joulutapahtumasi väliin?
En tietenkään, äiti. Tiimillä suunniteltu, menen nyt vain katsomaan. Hauskaakin ehkä.
No totisesti, miten ironista Koko kaupungin kulttuuripomo hytisee nyt joulukuusen vieressä kansan joukossa. Ota minut mukaan, tukea kaipaan.
Eikö sinulle jo riittänyt päiväkodin joulujuhlat? Ryhmä kerrallaan, henkilökunnan lapset, henkilöstölle itselleen, sivupäiväkodille
Unohdit orpokodin juhlat, Lyyli! Kyllä meilläkin on omat tilastot, lasten kulttuuritapahtumien määrä laskettu tarkkaan, huomaa, Lyyli, nimenomaan kulttuuristen! Mutta katsoisin kyllä sinun järjestämän perhejoulusi Keskuspuistossa. Vedät perhejuhlia, mutta oma perhe puuttuu ja nyt ei ole enää työtäkään. Lyyli! Olet kohta neljäkymmentä! Yhäkö sinä haikailet Paven perään? Se sinun Viimeinen ja Ainoa Pavosi! Haaveili Wienin oopperasta, mutta ei koskaan sinne lähtenyt. Saksafonisti muka taiteilija!
Saksofonisti, äiti. Adolphe Sax, belgialainen mestari, rakensi sen soittimen jo lähes 200 vuotta sitten.
Sitäkö sinä selität minulle, musiikinopelle? Tiedät, Lyyli en anna tuolle saksofonistillesi anteeksi. Pääsi meni sekaisin, et pääse edes ketään lähelle. Olet minulle vanheneva kuningatar kruunu putosi! Vanha, naimaton kuningatar! Mitähän isä nyt sanoisi?
Isä sanoisi, että nainen on kuin viini parempaa vanhetessaan. Älä itke, kaikki järjestyy.
Kyllä hän naisia rakasti.
Ennen kaikkea hän rakasti sinua, äiti, ei päästänyt kättäsi irti loppuun saakka. Muistan kun lauloi sinulle sairaalassa
Tiedän, Lyyli, joskus kadun, etten sanonut osaavani rakastaa. Olisi kai pitänyt sanoa ääneen.
Tiesi hän, että rakastit. Kun lauloit, hän ei voinut irrottaa katsettaan.
Äiti alkoi hyräillä vanhaa laulua kyynelten lomasta:
Ja lumi sataa, ja lumi sataa
Äiti, tuo laulu saa minut toivomaan joka huhtikuu, että synttäripäivänä olisi lunta, ja että joku laulaisi minulle noin.
Mutta miten nyt työsi? Sinulla on valtavat kyvyt! Mitä teet?
Olen menossa töihin bussin rahastajaksi.
Älä hulluttele! Puhu Ninan kanssa 36:sta, hänellä on suhteita kaupungilla veroissa, hallinnossa, isännöinnissä.
Äiti, olen tosissani. Alan nyt linja-auton rahastajaksi. Käytkö koskaan busseissa?
Harvoin, mutta joskus.
Millaisia ne rahastajat mielestäsi ovat?
Sellaisia kuin ovat eivät juuri millekään näytä, eivätkä puhua osaa, villasukat jaloissa, huutavat: Maksakaa kyyti! Keskelle vaunua, kiitos! Ja taas uudestaan, enää kerran. Tosi luovaa.
Kuulostat ihan oikealta konnarilta Muistatko kun isä tuli kerran kotiin vähän päissään ja kertoi vitsin maksamisesta? Harvoin joi, silloin juhlivat uuden talon valmistumista. Sinä sanoit, ettet tiennyt sen olevan niin hauska höpötellessään pää. Muistatko vitsin?
Enpä muista, millainen juttu se oli?
Bussissa oli juopunut mies, heilui takaosassa, konduktööri jämäkästi: Herra, maksu! Mies nosti käden lasi elettäen: Kippis, maksan!
Voi Lyyli, kunpa voisin nyt antaa isällesi lasillisen, kertoisi mitä vitsiä vain, kunhan olisi elossa.
Hän on meillä aina. Koko ajan kuulen hänen äänensä: Kaikki, tytöt, on omassa päässä! Jos vaihdat levyn, elämäkin laulaa serenadin, räpin, vaikka mitä!
Lyyli, miksi et saanut Pavestasi levyä vaihdettua? Ei kelvannut kuningattaren rooli, olisi pitänyt olla muusikon kanssa, kuin vanhassa elokuvassa Helsinki itkee. Silloin sentään oli onnellinen loppu. Mutta vakavasti missä aiot oikeasti työskennellä?
Linja-auton rahastajana, äiti. Uusi työ alkaa heti pyhien jälkeen.
Ei, Lyyli, tuohon en suostu. Tiesin, aina olet ollut vähän outo, ideanikkari, mutta nyt vedit överiksi! Tämän kaupungin kaikki tuntee sinut. Ja nyt konnarina?! Oi, isä parkaisi.
Teen niin kuin isä opetti. Muistatko mitä hän kirjoitti synttärikorttiin kun täytin 18? Muista: kukaan muu ei tee päätöksiä puolestasi. Sinun pitää ottaa oma elämä omiin käsiisi. Muuten elämä koputtaa ovelle, mutta et ole koskaan kotona.
Bussiinkoko sinä sitten menet toiseen paikkaan? Mitä haaste tässä muka on?
Itselleni, äiti! Kulttuurijohtaja viimeksi kehotti riisumaan kruunun, että olen liian haaveileva, että arki unohtui Ja en edes tiennyt kansasta mitään, muka en käytä julkisia! Unohdettiin vain, että kuskini jalka murtui, ja ajelin kaksi viikkoa busseilla ennen joulua
Sinä, kulttuurijohtaja! Siis konduktööri!
Alan buustata kansankulttuuria julkisessa liikenteessä, kenties jopa rahastajia!
Äiti kävi sohvalle hieromaan päätään.
Lyyli, päihitit minut täysin tällä ilmoituksellasi. Kuin kulttuurisokki”.
Joku viisas sanoi joskus: Jos Jumala ei toisinaan työnnä meitä selällemme, emme koskaan ehtisi katsoa ylös taivaalle. Katsohan ulos, äiti aurinko pilkottaa, ja lintulaudalla käy kuhina. Ja lumihiutaleita sataa
Aloin laulaa Ja lumi sataa
Sinä julkimo! Rahastajan palkka on viidesosa entisestä! Pakotat vielä ottamaan vastaan vänrikki Jorman sponsorirahaa toisesta kerroksesta.
Hän on oikeasti fiksu mies, sotaveteraani, leski, vastuuntuntoinen ja antelias. Tiedän, ettei isän tasolle kukaan nouse eikä tarvitsekaan. Isä on sydämessä Mutta on siitä jo melkein kymmenen vuotta, äiti
Nyt puhutaan sinusta. Miten pärjäät työssä, jossa ei ole ollenkaan luovuuden iloa? Tosin isä aina sanoi, että vaikka olisit roskakuski, keksisit kyllä uutta Pitäisikö sun lähteä viikoksi Kanarialle? Saat hyvät lomarahat kun irtisanouduit. Mietippä elämän suuntaa siellä.
Mennään vaikka yhdessä äiti. Lähdetään Lappiin minun lomarahoilla?
Puhelimeni soi. Äiti nousi sohvalta ja kuunteli tarkkaan. Vastasin rauhallisesti: Hyvä on, tulen neljäntenä tammikuuta, paperit ovat jo autoliikenteen toimistolla. Kiitos.
Äiti, nyt matkat peruuntuvatkin!
*******
Bussi numero 7 oli päättänyt ensimmäisen ajonsa läpi kaupungin aina Itäkumpuun. Suosittu reitti, paljon matkustajia. Pysäkki viimeinen.
Reijo, saanko käyttää mikkiäsi? Voisin kokeilla pientä opastusta!
Mitähän taas oletkaan keksinyt, Lyyli? Koko bussin olet jo koristellut nauhoilla ja joulupalloilla. Uudet kuulutukset ja päivän mietelause näkyvimmällä paikalla. Mikäs miete tänään?
On hienoa kulkea tiellä, jonka on itse valinnut!
Sinä se olet erikoinen konduktööri, Lyyli. Edes Savolainen ei meinaa tottua, väittää ettei uskalla katsoa sinuun päin. Kun sait uuden dokumenttilaukun ja sanoit laittaa kaikki paperit siihen, vaimo tilasi heti kaksi t-paitaa Suomen lipulla.
***
Te sinä ja Savolainen olette meidän Aristoteleitä! Tajuttoman hauskaa, että olette kirjoittaneet omat aforismit kuljettajien nimien alle!
Matkustajien istuessa luin kirkkaalla äänellä salongissa roikkuvat laput: Puhukaa kännykkään joko hiljaa tai mielenkiintoisesti! kuljettaja Reijo Rantanen. Jos ette anna mummolle paikkaa, minä annan kuljettaja Kalevi Savolainen.
Me Lyyli siteeraamme sinua! Eikö ollutkin niin, että Kaikki on päässä. Vaihda levyä, saat elämään uuden laulun valita.
Isäni sanoi niitä sanoja, Reijo, isäni.
Sanoit sanoi Onko mennyt jo?
Kuoli. Rakensi koteja, kouluja, siltoja. Työonnettomuus. Kuoli äitini käsivarsille sairaalassa.
Osanottoni. Onko äitisi elossa?
On. Toimii päiväkodin musiikkiohjaajana. Niin Reijo, minä haluaisin että bussissa olisi musiikkia. Voisin kuuluttaa pienen tervehdyksen, ja sitten soittaa vähän musiikkia.
Jaa-a, matkustajat ovat erilaisia. Jollekin kovaa, toiselle hiljaa, sekin jollekin väärää musiikkia.
Kävin läpi säännöt, ei missään kielletä soittamasta musiikkia bussissa. Tärkeintä, ettei se ketään ärsytä, vaan tuo hyvän mielen. Aristoteleskin jo muinoin sanoi, että musiikilla voi vaikuttaa tunnelmaan. Valitsen sellaista, joka miellyttää. Ja välillä kuulutan hyödyllisiä asioita en ruuhkassa, ettei ala ärsyttää. Sopii, Reijo, eikö?
Bussi lähti liikkeelle. Itäisestä pysäkistä kyytiin astui uusia matkustajia, jotka maksoivat ja hakeutuivat paikoilleen kohti keskustaa Otin rakkaan mikrofonin ja kuulutin pontevasti: Hyvät matkustajat! Kuljemme läpi kaupungin pisimmän ja vilkkaimman reitin, joka alkaa Metsätieltä. Siellä hengitetään puhtainta ilmaa, ja moni matkustaa sinne varta vasten viettämään ulkoilupäivää. Keskustan pysäkki, Valonkatu, näkyy 15 pysäkin päässä erityisenä talvella, kun upeat jouluvalot ja valkoinen lumi kimmeltävät. Nyt joulun ja uudenvuoden aikaan sinne kannattaa suunnata markkinoille, ja lapsiperheille suosittelen Nukketeatterin satuja. Eikä sovi unohtaa kotiseutumuseotamme Vanhat talot -alueella sinne pääsee menemällä reitin kaksi kolmasosaa. Ja kutsun kaikki perhejoulumme Keskuspuistoon, Sadunkadulle. Tervetuloa, hyvää matkaa ja iloista juhlakautta!
Lopetin kuulutuksen, ja joku nuori mies piikitteli: Tiiätkö missä elokuvateatteri Tähti menee? Sillä reitillä pysäkki onkin Elokuvateatteri Tähti, siellä kolme salia ja tänään muun muassa Lumijuhlat-komedia. Keskustan Mir-kinoon pääset kyllä vaihtamalla bussiin 1. vastasin hetkeäkään miettimättä.
Palautin mikrofonin Reijolle, joka nyökkäsi hyväksyvästi ja mumisi: Me tullaan vaimon kanssa Keskuspuiston perhejuhlaan! Onhan siellä oikeasti arpajaiset ja glögiä? On! hymyilin. Sinä et kyllä varmaan lopeta keksimistä, Lyyli! Haaveilen, että joskus olisi elävää musiikkia bussissa. Joulun alla voisi trio laulaa kansanlauluja, ja ystäväni Jari voisi tulla kitaroineen Väinön päivänä. Olen jo sopinut Kallen harmonikankin kanssa laskiaiseen.
Soitin äidille: Äiti, anteeksi, minä olen perhejoulun aikana töissä. Kaksi vuoroa, henkilöstöpula! Mut menkää sinä ja Jorma, se ilahtuu varmasti. Minä olen reitillä.
Kuukauden sisällä seitsemännen bussin matkustajat eivät enää ihmetelleet, vaan hymyilivät uutisina kulttuurikonduktööristä. Juttuja levisi ympäri kaupungin.
***
Kolmen kuukauden päästä Titityyn maine ehti kaupungin ylempiin tahoihin.
Lyyli Karhunen, puhutteli minua autoliikenteen päällikkö Tapani Lehtonen oletkohan ihan väärässä työssä? Sinun pitäisi vain rahastaa. Mutta sinä laulat, kuulutat, juttelet matkustajille. Tulee vielä valituksia.
Arvostan sitä, että saan kiittää ykkösluokan kuljettajia kuten Reijoa ja Kalevita. Ja kiitos mahdollisuudesta tuoda vähän kulttuuria! Kutsun kuulutuksiani innovaatioksi.
Tapani, ensin kireänä, pehmeni hitaasti, kuivasi otsaansa ja pyyhälsi. Totta, lippujen myynti vain kasvaa. Mutta kaikki eivät pidä laulusta, joku ei kestä ääntä Ei sillä, että sääntö kieltäisi
Ei ole kielletty, Tapani! Ohjeessa sanotaan, että konduktööri huolehtii niin turvallisuudesta kuin viihtyvyydestä.
Kollegasi ovat jo valittaneet, kun et käy rahastamassa matkustajia henkilökohtaisesti, vain kuulutat mikistä ja istut kuin ruhtinatar!
Aloin hyräillä vanhaa iskelmää: Pysähdys ennen kuin on liian myöhäistä En jatkanut, mutta en pyytänyt anteeksikaan.
Ohjeen mukaan konduktööri ei saa vaatia maksua keneltäkään eikä tarkistaa lippua. Hän voi vain myydä lipun pyydettäessä. Sanovat kuningatar? Mutta kukaan ei maininnut sinulle, että täällä on oma sääntö: ovesta sisään, minä rahastan, ulos takaa. Jos on ruuhkaa, rahat ja kortit kiertävät käsistä turvallisesti, kamera tallentaa kaiken! Kukaan ei varasta. Kamera tuo turvaa!
Meillä ei ole kameraa! Valehtelet matkustajille! Kuningatar!
Haaveilen paremmasta. Kamera olisi jo normi.
Ajatuksissaan Tapani mutisi: Etkö siis koskaan kierrä salia?
Joskus kyllä. Auttamassa rollaattorimuoria tai yksinhuoltajaäitiä, tai lohduttamassa itkevää lasta. Harvoin tarvitsen kiertää ihmiset tulevat luokseni. Kun joku unohtaa maksaa, haluaa uteliaisuuttaan nähdä, kuka tämä kuningatar on. Tarinat, musiikki ja kyydit hoituvat sillä.
Rakastatko tätä kaupunkia? Oletko asunut täällä kauan? Ei sinusta löydy tietoa somesta.
Palaan juurille, Tapani. Eron jälkeen palasin synnyinkaupunkiin, ja moni asia on muuttunut. Siksi juuri pitää kertoa ihmisille kaikesta hyvästä.
Ymmärrän. Kutsu joskus teatteriin en ehkä kieltäydy
********
Projekti Kulttuuri-konduktööri jatkui yllättäen useita kuukausia. Sain jopa pienen bonuksen naistenpäivänä, ja vein Tapanille kaksi lippua kevään komediaan. Mutta seuraajia ei ilmestynyt; kollegat haukkuivat hulluksi tolla palkalla jaksaa vielä keksiä hulluja juttuja! Siitä levisi huhu, että minulla olisi kymmenittäin sponsoreita vaikka todellisuudessa auttajia oli vain yksi, eversti evp. Jorma, joka todella arvosti minua ja rakasti äitiäni.
********
Huhtikuun 28., syntymäpäiväni. Äiti pyysi anomaan vapaata, mutta halusin olla bussissa, matkustajat odottivat. Lähdin varhain kävellen kulkemaan aseman kautta pakkasilmassa, joka oli kevääksi outoa. Ajattelin, että olen sittenkin tyytyväinen säveliin päässäni, vaikka vanha työ jäi. Ja kas! Taivaalta tipahteli valkoisia huurrekiteitä huhtikuun lumihiutaleita, joita toivoin synttärilläni lapsesta saakka.
Astuin bussiin, kuljettajat olivat täyttäneet koko sisätilan paperisilla lumihiutaleilla. Kalevi, joka oli tänään ajossa, antoi minulle suklaarasian ja uuden mikrofonin: Kuningattarella pitää olla paras mikra! Annoin vastalahjaksi pullon yrttilikööriä ja kirjan Oma Suomi.
Bussissa oli vähän väkeä, vain keskustan kohdalla väki lisääntyi. Sitten etuovesta tuli matkustaja, jonka näkemisestä kylmät väreet kulkivat selässä sydän hakkasi. Se oli Pave ainoa rakkauteni. Olkalaukussa oli saksofoni. Hän ei voinut kaivaa lompakkoa, ja minä huusin vaistomaisesti: Maksakaa kyyti! Salissa on kamera! Hyppäsin ylös ja pakenin takaosaan.
Silloin koko bussi täyttyi elävällä musiikilla Paveni saksofonin lumoava ääni soi Ja lumi sataa, ja lumi sataa Lempeän vanhan laulun melodia täytti sekä bussin että minun kuningattareni sydämen.
