Mitä ihmettä sinä siinä huudat?! närkästyi mies. Minä hoidan ja ruokin vaimoasi, ja silti sinä alat vielä korottaa ääntäsi minulle?! Mikäs meno tämä on?! Siinä he sitten huusivat toisilleen puoli tuntia, kunnes lintu kähetyi ja mies väsähti…
Mies oli palaamassa kotiinsa aamuvuoron jälkeen Valmetin tehtaalla. Edessä olivat viikonlopun vapaat, ja pelkästään se jo nosti mielialaa. Levon lisäksi hänellä oli kuitenkin muutakin mielessä. Lauantai-iltana häntä odotti kauan odotettu tapaaminen naisen kanssa, johon oli tutustunut netissä.
He olivat kirjoitelleet toisilleen kuukauden: kertoneet töistä, pohtineet harrastuksia, jakaneet ajatuksia elämästä. Kaikki meni niin kuin tällaisissa tapauksissa yleensä. Vihdoin oli sovittu tapaaminen. Enää piti vain soittaa kodikkaaseen ravintolaan, varata pöytä ja valita sopiva paita.
Hyviin ajatuksiin uppoutuneena hän oli jo melkein oman kerrostalonsa portilla. Asui pienessä yksiössä neljännessä kerroksessa. Pihalle oli matkaa ehkä viisikymmentä metriä. Tuntui, että elämä olisi voinut kääntyä mihin suuntaan tahansa seuraavalla askeleella, mutta…
Aina on se mutta.
Juuri ennen ulko-ovea, puusta jota hän ei ollut aiemmin edes noteerannut, putosi hänen jalkoihinsa varis. Lintu räpiköi, rääkyi äänekkäästi, ja ylempänä oksilla parveili kokonainen joukko variksia. Kriikunta oli kuin suuronnettomuudessa.
No niinpä tietenkin, jupisi mies. Tätä vielä piti.
Varis yritti päästä jaloilleen, mutta rojahti heti lattialle. Mies huomasi, että oikea jalka oli selvästi poikki.
Mitäs sinulle nyt pitäisi tehdä? hän pohti ääneen.
Ei siitä ohi kehdannut kävellä. Hän otti takin päältään, kietaisi sen variksen ympärille rauhallisesti ettei se sätkisi, nosti sen kainaloon ja asteli rappuun. Selän taakse jäi parven levoton, lähes hätääntynyt kirkuna.
Kotona hän asetteli variksen varovasti pöydälle ja koetti tutkia jalan murtumaa. Lintu tarttui saman tien nokallaan hänen sormeensa.
Perhana! kirosi mies ja kietoi variksen nokan ympärille rätin, että saisi rauhassa auttaa.
Puhelut eläinlääkäriasemille eivät johtaneet mihinkään lintuja ei otettu. Tuttavatkaan eivät osanneet neuvoa. Silloin mies keksi, että mekaanikko kun on, ehkä voisi jotain keksiä itse.
Ensin hän laittoi loukkaantuneen lintunsa matalaan pahvilaatikkoon, pehmusteli sen pyyhkeillä ja asetti ikkunalaudalle. Heti hän myös antoi linnulle nimen Kerttu.
Jokusen tunnin hän askarteli lastaa: veisti puupalikoihin uran, yhdisti ne ja kiinnitti teipillä jalan tueksi. Kun oli valmista, mies vapautti linnun nokan.
Kerttu yritti heti napata häntä uudestaan.
Ssh, rauhoitu. Mä yritän vaan auttaa. Mutta näillä mennään nyt. Ruokaakin sinun pitäisi kyllä saada.
Hakukone vinkkasi hänelle kaksi oikeaa osoitetta: kalastustarvikeliike ja apteekki. Ensin mainitusta mies osti matoja ja toukkia, toisesta pinsetit ja pienen ruiskun. Kotona alkoi ruokintaoperaatio.
Miehen piti avata Kertun nokka väkisin ja ujuttaa syötävää sisään. Vettä hän antoi ruiskulla. Lintu sylki, karjui ja yritti vieläkin nokkaista. Mies mutisi itsekseen, mutta jatkoi urhoollisesti.
Lopulta molemmat väsähtivät. Kerttu, vatsansa täytettyään ja taistelusta väsyneenä, nukahti. Mieskin kävi levolle.
Aamu toi uudet kahnaukset: ruokintaa, karjumista ja kummankin jääräpäisyyttä. Silloin mies huomasi, miten ulkona ikkunalaudalla istui iso varis varmasti koiras ja tarkkaili jokaista liikettä.
Mies avasi ikkunan, vähän itsekään tajuamatta miksi.
Olet kai Kertun puoliso? Tule sisään. Katso nyt, minä vain yritän auttaa.
Varis kallisteli päätään ja tarkkaili Kerttua oikealla silmällään. Sitten se asteli varovasti sisään.
Kerttu narisi hiljaa. Varis käännähti mieheen päin, levitti siipensä ja rääkäisi äänekkäästi.
Mitä sinä siinä karjut? parahti mies. Parantelen ja ruokin vaimoasi, niin nyt sinäkin alat vielä vaatia!?
Siinä sitten karjui mies ja varis kilpaa hyvän tovin. Lopulta varis käheytyi ja mieskin jo hyytyi väsymyksestä.
Silloin mies siirsi variksen eteen laatikot, joissa oli toukkia ja matoja. Ilman selityksiä, ilman puheenparia.
Lintu katseli eväät, maisteli niitä ja pian ryhtyi syömään.
No niinhän siinä kävi, hymähti mies. Olishan se pitänyt arvata, että sullekin varmaan piti ruokkia.
Niinpä, ruokailun jälkeen varis kiipesi Kertun viereen ja varoen alkoi oikoa tämän sulkia.
Ohoh… mies liikuttui hetken. Voi teitä. Älä huoli, minä kyllä autan Kertun kuntoon. Jos saisit hänet syömään ilman tappelemista, se helpottaisi elämää.
Öisin varis lensi pois, aamuisin palasi taas, naputti ikkunaan, odotti että pääsi sisään, tarkasti Kertun ja söi aamiaista.
Huomenta, tervehti mies, tuntuupas, että aletaan päästä ymmärrykseen.
Hän jatkoi Kertun ruokkimista ja yritti puhua sille lempeästi, vaikka vaimo-varo vaan yhä yritti nokkaista. Koira-varis seurasi kaikkea tarkasti, muttei puuttunut enää.
Sitten miestä kuin salama iski: hänhän oli unohtanut! Eihän ollut soittanut, ei varannut pöytää…
Hän nappasi puhelimen ja soitti.
Anteeksi, aloitti hän, ja kertoi rehellisesti mitä oli tapahtunut ja miksei pöytää ollut varattu.
Ai siis joku varis on sinulle tärkeämpi kuin treffit minun kanssani?! nainen puuskahti kesken lauseen.
Ei niin… se ei ole niin. Tämä vain sattui, se on tärkeää…
No elä siinä sitten lintujesi kanssa! nainen ärähti ja löi luurin korvaan.
Siinähän se meni, sanoi mies varikselle. Treffit kaatuivat siihen paikkaan.
Silloin iso varis lehahti pöydälle suoraan hänen eteen. Levitti siipensä, röyhisteli rintaansa ja asteli edestakaisin.
Mies hymyili tahtomattaan.
En tiedä, ymmärrätkö minua, mutta sellaista tukea tässä tarvittiin. Ehkä tässä pitää olla vain sinnikkäänä.
Samassa ovikello soi. Oven takana seisoi viidennen kerroksen naapuri mukava nainen, joka aina hymyili ystävällisesti hississä.
Anteeksi, hän sopersi vähän ujosti, mutta ikkunoiden ulkopuolella pyörii ollut monta päivää varisparvi. Onhan kaikki hyvin? Sinulle ei vain ole sattunut mitään?
Tiedätkö, tämä ei ihan aukene ensi kuulemalta, mies hymyili, tulepa katsomaan itse.
Nainen astui sisään ja jäi ihmettelemään näkyä.
Oho sinä pelastat varista?
Kerttu, mies tarkensi.
Sitten tuo iso on varmaankin Kalevi, nainen nauroi heleästi.
Hänen naurunsa oli kuin hopeakellon helinä, mitä mies ei ollut kuullut vuosiin. Hän katsoi naista ja ajatteli, että mitäpä aiemmalla treffillä väliä.
Kalevi röyhisteli, tepasteli pöydällä ja nainen nauroi taas.
Sen jälkeen elämä helpottui. Kalevi selvästi sympatisoi uutta vierasta: heti kun tämä tuli, Kalevi alkoi pöyhistellä ja asettui viereen. Nainen nauroi ja punastui.
Kerttukin lopulta tajusi, että apua annetaan, lakkasi rimpuilemasta ja alkoi syödä itse. Toipuminen nopeutui. Mies jätti naiselle vara-avaimen, ja silloin kun hän oli poissa, naapuri kävi hoitamassa lintua.
Naisesta tuli miehelle yhä läheisempi. Hän aikoi pian pyytää tätä treffeille, kun tapahtui vielä jotain.
Myöhään eräänä iltana hän palasi toisesta vuorosta kotiin. Päivä oli erityinen tauolla hän oli käynyt ostamassa naapurille pienen lahjan: hopeaketjun, jossa oli pieni punainen sydän.
Hän käveli hymyillen, mietti miten antaisi lahjan, kun yllättäen puistossa, valotolpan alla, astui esiin kaksi miestä.
Lompakko, puhelin ja kello tänne! toinen murisi, paljastaen puukon.
Ja takki, toinen lisäsi.
Mies ei edes ehtinyt pelästyä.
Samassa taivaalta syöksyi musta pilvi. Kuului huutoa kauhua, kipua, epätoivoa. Kymmenet nokat iskivät raivolla. Varisparvi hyökkäsi rosvojen kimppuun.
Mies pinkaisi kotiin. Aamulla…
Oven takana seisoi kalpea naapuri, joka tärisi kiihtymystä.
Hyvänen aika! nainen huokasi, puristautui mieheen. Olet elossa! Ajattelin, että sinäkin jouduit hyökkäyksen kohteeksi…
Mitä tapahtui? mies kysyi, silitti naisen tukkaa.
Varikset hyökkäsivät yöllä kahden kulkijan kimppuun. Melkein nokkivat kuoliaiksi. He ovat nyt sairaalassa, aika huonossa kunnossa.
Mies hymyili ja muisti lahjan.
Ostin sinulle lahjan.
Ei olisi tarvinnut… nainen punastui.
Kun mies näytti hopeisen sydänkorun, nainen hymyili ja painoi suukon hänen poskelleen.
Ihana. Kiitos, nainen sanoi, tarttui ketjuun mutta…
No se mutta!
Musta salama Kalevi vilahti ja nappasi korun miehen kädestä. Hän lennähti Kertun viereen, laski lahjan tämän tassuille.
Mies ja nainen purskahtivat nauruun.
Uuden ostan, mies lupasi.
Kalevi levitti siivet, röyhisteli rintaa ja päästi voitonkarjaisun: «Kraak!». Kerttu nappasi ketjun ja piilotti sen laatikkoonsa.
Mies ja nainen suutelivat kynnyksellä.
Ja mikäpä sillä väliä?
Sillä tämähän on perheasia.
