Maarit seisoi kyynelten vallassa ystävänsä Elina haudalla. Neljäskymmenes päivä tänään, eikä haudalle oltu tuotu yhtäkään kukkaa Hän lähti kotiin päin, mutta yhtäkkiä joku mies saavutti hänet.
Tuodaanko kyytiä? Täältä pysäkille on pitkä matka. Hyppäähän kyytiin, ei se ole minulle mikään vaiva. Kuka sulle täällä oli? kysyi mies.
Ystävä, huokaisi Maarit.
Minulla täällä äiti, mies vastasi. Minne olet menossa?
Pysäkillä voi pudottaa, sanoi Maarit.
Ei hätää, ajan vaikka kotiovelle, jos sopii, mies tarjoutui.
Matkan aikana Maarit kertoi elämästään Kaksi päivää myöhemmin Paavo seisoi Maaritin rappukäytävän edessä, yllätyspuhe mielessään.
Maarit ja Elina olivat tutustuneet jo päiväkodissa.
Vanhempina he pukeutuivat samoin, vaihtoivat vaatteita keskenään ja pitivät yhtä koko koulun ajan. Yliopistoonkin he lähtivät yhdessä Helsinkiin Maarit lääkäriksi, Elina opettajaksi.
Tapasivat usein. Rakkaus iski molemmille yhtä aikaa.
Maarit ihastui maalaiseen Artoon, Elina löysi miehen kaupungista.
Elina meni heti ripeästi naimisiin, varmaan pelkäsi jäävänsä ilman omaa prinssiään.
Vuotta myöhemmin hän oli jo pienen tytön äiti. Miehen vanhemmat eivät Elinaa kuitenkaan hyväksyneet ei ollut heidän tasoaan.
Maarit toisinaan jäi Elinan tytön kanssa, että nuoret pääsisivät vähän tuulettumaan. Välillä olisi itsekin halunnut mukaan, mutta lupa oli annettu hoitaa lasta.
Kerran nuoret eivät tulleetkaan kotiin Vasta aamulla Maarit sai tietää onnettomuus, auto suistunut ojaan. Elina ja hänen miehensä olivat poissa.
Hautajaisista Maarit muisti vähän, syli täynnä pientä lasta. Mihin hän nyt?
Arton vanhemmat eivät tunnustaneet Maaritia edes elossa ollessaan, ja nyt eivät halunneet lapsenlapsiakaan. Liian vieras.
Elinan äiti jäi lapsikatraan kanssa yksin, tämä tyttö olisi ollut liikaa.
Vaihtoehdoksi jäi lastenkoti. Maarit rakasti pientä Essiä. Hän oli nähnyt ensimmäiset sanat, ensimmäiset askeleet.
Maarit työskenteli jo sairaalassa ja vuokrasi huonetta vanhalta yksinäiseltä mummolta. Kuka nyt antaisi hänelle lapsen? Ei aviomiestä, työsuhde epävarma.
Essi otettiin huostaan, päätös oli väistämätön. Terve lapsi, sijaiskodit jonottivat.
Maaritin sydän oli palasina.
Mikko, minulla olisi sinulle ehdotus, sanoi Maarit poikaystävälleen. Mennäänkö naimisiin? Minun on vaikea saada Essiä yksin
Mitä?! Minäkö ottaisin tuollaisen riskin! Ei käy, en pilaa papereitani sun takiasi. Hae joku hömelö, minä en suostu, ärähti Mikko ja lähti ovet paukkuen.
Maarit itki jälleen Elinan haudalla. Neljäskymmenes päivä, ei kukkia. Naapurissa, Elinan miehen hauta, upotettu kukkameressä.
Elina, minä vielä huolehdin, että myös sinun haudallasi on kaunista. Auta nyt vähän!
Maarit lähti kotiin. Hautausmaan portilla sama mies tuli vastaan.
Tarjoaisin kyytiä, täältä on pitkä matka. Hypättävä vain. Kuka sulla täällä oli? Mutta jos ei halua kertoa, ei pakko.
Ystävä.
Minulla äiti Minne asti vien?
Pysäkille riittää. En halua vaivata.
Voin hyvin ajaa kotiisi. Ei minulla ole ketään äiti kuollut, vaimo lähti Itketkö sinä? Jotain pahaa sattui? Näin sinut aiemmin, kun pari haudattiin. Neljäkymmentä päivää nyt?
Niin, Maarit nyökkäsi.
Äidilläkin tänään neljäkymmentä Onko sinulla pulmia?
Maarit kertoi koko tarinan Paavolle matkalla.
Tässä ollaan, kiitos kyydistä ja kuuntelusta
Kului pari päivää. Paavo odotti Maaritia pihalla odottamassa, yllätys mielessä.
Maarit vihdoin tuli.
Maarit, kuule, olen miettinyt ja voisin auttaa. Olen vapaa, ja voin mennä vaikka heti naimisiin!
Maarit meni sanattomaksi.
Etkö pelkää?
En. Mistähän?
Minun poikaystäväni pötki karkuun heti, kun pyysin apua Essin suhteen
No, minä autan. Mutta missä aijot lapsen kanssa asua?
Jos mummo ei heitä pihalle, tässä huoneessa. Tai etsin uuden asunnon.
Selvä. Muutat meille, minulla on talo. Huomenna aletaan hoitaa paperit kuntoon. Tähän tulee vauhtia, vastalauseita ei kuunnella. Talo on iso, tilaa riittää.
Talo?!
Kyllä, ei kaupungissa vain kerrostaloja ole. Äiti halusi talon, kyllä siihen tottuu.
Ei minullekaan kaupunki koskaan tuntunut kodilta. Elinan kanssa tultiin kylältä
Paavo järjesti asiat nopeasti. Hiljaa mentiin naimisiin, Essi haettiin kotiin. Paavo muutti heidät taloonsa.
Kiitos. Tästä eteenpäin pärjään itse.
Tietenkin, sinähän olet emäntä. Minä vain autan, en änkeä.
Voisin vuokrata omankin asunnon
Että vaimo muuttaisi yksin? Höpö höpö.
Paavo ei tyrkyttänyt seuraansa, mutta auttoi aina kun vaan ehti. Maarit hoiti kaiken mahdollisen itse: laittoi ruokaa, siivosi, touhusi Essin kanssa. Salaa taisi jo ihastua Paavoon, muttei kehdannut myöntää.
Äiti, miksi sinä rakastat minua?
Koska olet minun oma tyttöni, tietenkin.
Maarit oli kiitollinen Paavolle. Tämä piti heistä kuin omistaan, leikitti Essiä, teki isän hommat kuin luonnostaan.
Paavolle Maarit oli täydellinen vaimo, vaikka heidän liittonsa oli vain paperilla.
Eräänä iltana Paavo päätti hoitaa asian: hän kosikin Maaritia virallisesti, kun Essi täytti kolme.
Mutta mehän ollaan jo naimisissa.
Haluan, että olemme oikea perhe.
Minäkin haluan
Niinpä heistä tuli ihan oikea perhe, ei vain virallisilla papereilla!
Nyt heillä on kaksi hääpäivää, parin vuoden erolla.
Essillä on nykyään veli ja sisko.
Kaikki tämä tapahtui jo vuosia sitten. Kaikki lapset ovat aikuisia. Essi tietää, missä hänen oikeat vanhempansa lepäävät.
Nykyään haudat ovat yhtä siististi hoidettuja. Paavo ja Maarit ovat Essille kaikkein oikeimpia vanhempia.
Essillä on jo ensimmäinen lapsenlapsi. Maaritista ja Paavosta on tullut isoäiti ja isoukki. Suurperhe on kasassa ja onni odotti lopulta pienen suomalaisen maaseutukylän laidalla!
