Mä lähdin vihdoinkin lääkäriin silloin, kun en enää pystynyt sietämään kipua. Kolme päivää putkeen nyt kyllä riitti. Kammottava päänsärky, eikä yksikään Panadol auttanut. Yöllä en saanut edes unen päästä kiinni. Ja mikä olikaan sen huonompi idea kuin ryhtyä googlaamaan, mistä tällainen pääkipu voisi johtua.
Selaimen hakutuloksissa tuli heti vastaani: Mistä tunnistaa migreenin ja aivokasvaimen erot? ja muuta yhtä järisyttävää. Siinä vaiheessa tuli olo, että kannattaisi mennä saman tien hautaustoimistoon eikä terveyskeskukseen. Muistin, miten Jerome K. Jerome avasi lääkärikirjan ja löysi itseltään kaikki mahdolliset taudit paitsi lapsivuodekuumeen. Oli siellä kolera, anemia, Pyhän Vituksen tanssi ja lopuksi suu- ja sorkkatauti, koska se tuli aakkosissa viimeisenä. Ja silti häntä harmitti, ettei hänellä ollut lapsivuodekuumetta, ainoastaan lavantauti.
Minä olin ihan samaa maata. Nettitietouden jälkeen löysin itsestäni kaikki mahdolliset kuolemantautien oireet yhdellä kertaa. Päätin: Ei enää. Huomenna raahaudun lääkäriin!
Terveyskeskuksen jonossa syntyi hupaisa keskustelu erään naisen kanssa.
Hän kysyi minulta:
Joitko?
En ymmärtänyt:
Mitä joinko?
Eilen, joitko jotain?
En juonut, vastasin loukkaantuneena.
Silmät punaiset kuin äkistäjällä aamulla
No just. Välillä mietin, että käyn psykologilla vain harjoittelemassa kommunikointia ihmisten kanssa, joiden ehkä olisi vielä enemmän tarpeen olla siellä kuin minun.
Kiitos vaan, totesin kuivasti. Välittämisestä.
Astuin lääkärin huoneeseen ja esitin omaa oireluetteloani yhtä juhlallisesti kuin joku kuuluttaja. Viimeisiksi säästin punaiset silmäni kuin kaksi kirsikkaa kakun päällä.
Ihan kuin olisin juonut, vaikka en edes juonut, marisin lapsellisesti.
Lääkäri katsoi silmiini ja kohautti olkapäitään:
Aivan normaalit silmät. Ei nyt liioitella
No niinpä! Sanoinhan minä, ettei psykologille aina mene ne, joilla olisi oikeasti aihetta.
Lääkäri mittasi verenpaineeni, sykkeen ja happisaturaation. Kysyi kysymyksiä, joihin vastaamalla sain lähinnä aikaiseksi synkän tuomiopäivän tunnelman: ei kuulostanut ihan pelkältä migreeniltä, vähän pahemmaltakin ehkä.
Tehtäiskö magneettikuva päästä? Olen valmis maksamaan, ehdotin. Netin mukaan niin piti tehdä. Yön tunteina olin valmistunut omatoimisesti terapeutiksi, neurologiksi ja verisuonilääkäriksi.
Ei hätää, rauhoitutaan ensin, tutkitaan verenkiertoa ja otetaan kokeita. Sitten katsotaan, jos olo huononee lisää
Sen nettikeissin yönä tuntui, ettei tässä huonommaksi voisi enää mennä. Itkin ja mietin, että neljässäkymmenessä vuodessa olin saanut aikaan kaksi lasta ja kymmenen kirjaa. En yhtään tiennyt, oliko se paljon vai vähän.
Lapset ovat aika keskeneräisiä kirjatkin vähän sinne päin. Uusimmassa, sivulla 16, ainakin yksi typo Kai niitäkin lapsia ja kirjatoimittajia pitää vielä kasvattaa pitkään.
Tulin kotiin lääkärireissun jälkeen. Matkalla hain lapset, ostin määrätyt pillerit ja nappasin ne suuhuni. Kotona rojauduin suoraan sänkyyn.
Lapset ryntäsivät vierelle:
Onko mitään ruokaa?
On mutta pitää laittaa hetki vielä
Pää ei enää erityisemmin särkenyt, mutta voimat olivat hävinneet olinhan maanut kolme päivää.
Jani meni ja laittoi itse ruokaa. Paistoi munat ja lämmitti makaroonit. Sanoi minulle: Ruokin Jasminin, haluatko, että tuon sulle illallisen sänkyyn asti?
Tuli äkkiä niin hyvä mieli. Että hitto, minullahan on jo iso poika! Ihan valmis! Ei huku maailmaan tämä!
Ei kiitos, en ole vielä nälkäinen. Nousen myöhemmin. Olet ihana.
Selvä, hän nyökkäsi ja toi heti takaisin lautasellisen hedelmiä. Äiti, tässä on kiiviä. Siinä on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Omenaa siinä on rautaa. Ja mandariini on vain koristeeksi, muuten se homehtuu
Sydän suli ylpeydestä. Mun! Mun huolehtija! Olo parani silmissä.
Sitten Jani lähti kauppaan.
Minne menet?
Kissalle pitää hakea ruokaa, se loppui
Osta mulle jätskiä! huusi Jasmin. Mulla kans ruoka loppui
Tytär saapui huoneeseeni yhtä arvokkaasti kuin koululääkäri konsanaan: silmälasit, aamutakki ja lelulääkärin salkku mukana. Jasmin Johanna, leikkiterapeutti.
No niin, sairas, nyt ruvetaan hoitamaan sua. Tulee piikki vai tabletti?
Voisitko sanoa mua vaan äidiksi, etkä sairaaksi?
Kunhan paranet, ehkä. Suu auki!
Työnsin suuni auki.
Oletteko syöneet kiiviä ilman mua? Kiiviä?!
Ota tästä, ojensin lautasen.
Nyt en enää halua. Söin jo munakasta. Odotan jäätelöä. Nyt kuuntelen keuhkot hän asetteli vaaleanpunaisen lasten stetoskoopin kaulaan.
Minä joka ilta perässäsi juoksen satu kädessä, että kuuntelisit minua. Et koskaan kuuntele
Oooh, nyt kyllä huono juttu, Jasmin kuunteli kaulaani. Puhut liikaa ja juokset lasten perässä. Reseptinä yksi piikki ja yksi jäätelö. Jos Jani ostaa kaikille. Jos ostaa vain niille, jotka pyysi… se oli sitten sun moka.
Mitä, etkö jaa jäätelöä äidin kanssa, vaikka se hoitaa sua päivin öin?
Jasmin vastasi pistämällä lelupiikin reiteen.
Ai, se sattui!
Pitääkin tuntua, että paranet!
Oikeasti olo oli jo ihan hyvä. Jäätelön jälkeen suorastaan loistava Jani osti kaikille! Päätä ei enää särkenyt, voimia tuli pikkuhiljaa takaisi. Silmätkin olivat taas siniset, eivät punaiset.
Makasin vielä hetken äiti-potilaana ja itse satu jäi tällä kertaa Janin luettavaksi. Jasmin valitsi Syklopedian.
Se on ilmeisesti dinosaurus-opas, vitsaili Jani.
He lukivat Saturnuksesta, sitten dinosauruksista ja lopuksi maitohampaista. Vähän meinasivat tapella siitä, oliko dinosauruksen poikasilla oikeasti maitohampaita.
Kuuntelin heidän keskusteluaan, ja olin niin täynnä onnea, rakkautta ja sitä elämänmakuista sisältöä, hintaamattominta ja aidointa.
Sitten vaihdoin lakanat, koska ne kaatoivat kiivit suoraan sänkyyn. Tulipas siitäkin hedelmäisempää unta.
Lopuksi kolmistaan nukahdimme sylikkäin.
No, auttoiko ne pillerit? kysyi lääkäri seuraavana aamuna.
Nyökkäsin. Mutta oikeasti auttoi ihan muut pillerit omat lapsikarkit.
Sellaiset, jotka kaikista parhaiten täyttää voimaa kivun tilalle, iloa surun sijaan, ja onnea kiukun tilalle.
Halaathan omiasi, oli ne jo päin taivasta pituudeltaan. Ei mikään ole parantavampaa kuin se halaus. No ehkä kiivi C-vitamiinilla, mutta vain ehkä.
