Äiti, mitä oikein sanoit vaimolleni? Hän oli jo pakkaamassa laukkujaan.
Sanoin hänelle totuuden. Sinun täytyy ymmärtää, ettei hän ole oikea sinulle. Auli olisi niin paljon parempi.
Mikä Auli? Mitä päässäsi oikein liikkuu?
Olen aina tiennyt poikani olevan erityinen. Hän oli esikoiseni, ja rakastin häntä yli kaiken. Kun hän kasvoi aikuiseksi ja meni naimisiin, en kyennyt hyväksymään sitä. En voinut uskoa, että joku toinen voisi viedä hänen paikkansa elämässäni. Oli vaikeaa päästää irti rakkaasta lapsestani, mutta jonkinlainen välimatka oli pakko luoda, kun hän siirtyi toisen naisen luokse.
Poikani on koko elämäni. Olen valmis tekemään hänen eteensä mitä tahansa. Kasvatin häntä yksin ilman puolisoa hänen isänsä kun matkusteli alituiseen töiden vuoksi pitkin maata ja se oli raskasta. Yritin silti olla hänelle sekä isä että äiti. Opin vaihtamaan pyörään renkaan, pelaamaan jääkiekkoa, tekemään yhdessä paperisotilaita, jotta voisimme olla läheisiä. Uskon, että hän arvosti sitä. Olen aina valmis auttamaan häntä menestymään ja olemaan onnellinen hän on arvokkain aarteeni.
Tiesin, ettei hänen vaimonsa rakastanut häntä niin kuin minä. Hän ei pitänyt pojastani huolta, ei laittanut ruokaa, astiat lojuivat likaisina altaassa, tavarat olivat aina hujan hajan. Sorvin ääressä hänestä ei ollut.
Halusin silti pysyä lähellä. Hoitaa häntä kuten ennenkin. Niinpä kävin hänen asunnollaan viikoittain, noukin likavaatteet ja vein ne omaan kotiini pestäväksi ja silitettäväksi. Minulla oli yhä omat avaimet heidän asuntoonsa. Sillä aikaa kun he olivat töissä, hiivin sisään, keräsin vaatteet ja järjestelin kaiken.
En voinut lopettaa. Tiedän, kuinka kiireinen poikani on työnsä ja opintojensa kanssa eihän hänen vaimonsakaan kolmen vuoden aikana opi pesemään sukkia tai silittämään housuja!
Kannoin likaiset vaatteet kotiini ja pesin ne allergiatestattua lapsen pesuainetta käyttäen. Siinä meni aikaa ja voimia, mutta ainakin hänellä oli puhtaat, raikkaat vaatteet. Hiljaa, huomaamatta vein kaiken takaisin hänen kaappiinsa, kun kukaan ei ollut kotona. Hänen vaimonsa ei edes tiedä, ettei tavallinen pesuaine käy pojalleni ja hän nyt vaan paiskaa kaiken kerralla koneeseen, sikin sokin, ja ripustaa miten sattuu.
Viime vuonna neuloin pojalleni sinivalkoisen villapaidan lahjaksi. Nyt se oli venähtänyt ja täynnä nukkaa, koska hänen vaimonsa ei tiennyt, ettei villa kestä kiehuvaa vettä eikä nyöriin ripustamista. Minä lopulta purin villapaidan langoiksi ja neuloin uudestaan. Helpompaa tehdä kaikki itse kuin korjata tämän toheloinnin jälkiä.
Vaimo ei ymmärrä, miksi teen tätä. Hän väittää, ettei se ole hänen työnsä, että minun pitäisi opettaa poikaani omatoimisemmaksi. Mutta enhän voi jättää häntä yksin likapölyyn, kun toinen selvästi tykkää elää sekaisin kuin torilla. Rakastan poikaani haluan hänen pysyvän terveenä ja onnellisena. Jos voin auttaa, miksi en auttaisi?
Mieheni torui minua tästä kaikesta. Hän sanoi, että omistautumiseni on liiallista aikuiselle pojalle jos hän valitsi vaimonsa, niin eläköön sitten mukana sen valinnan seurauksista. En kuitenkaan saanut unta, kun ajattelin, että poikani silittää ja siivoaa, kun toinen makaa olohuoneen sohvalla laiskana kuin järven rantakivi.
Niinpä päätin vielä kerran pestä kaikki hänen vaatteensa, sen jälkeen en enää häiritsisi. Aamulla, kun he olivat lähteneet töihin, astuin heidän asuntoonsa, kokosin kaiken pyykin myös joitain vaimon vaatteita, sillä ne haisivat ikävältä; myöhemmin hän varmaan nostaisi ne poikani puhtaille. Laitoin kaiken kasaan, houkuttelin mieheni ulos pelaamaan shakkia naapurille, ettei hän näkisi hermostumistani. Pesin vielä muutaman peitonkin samalla kertaa.
Kaikki kuivattiin ja silitettiin, ja tuloksena oli valtava nyytti, jonka vein pojalle. Onneksi heidän kotinsa oli oikeastaan samassa korttelissa; ei tarvinnut kävellä kauas. Poikani asui neljännessä kerroksessa, jalkani olivat kipeät, mutta yleensä hissi auttaa. Tällä kertaa hissi oli rikki, tänään oli huoltomiesten päivä, ja muita hetkiä ei olisi ollut. Niinpä raahasin painavaa nyyttiä kiviportaita ylös tunsin joka askeleen jaloissani, mutta mielessäni ajattelin ainoastaan poikaani, josko hän joutuisi elämään lian ja epäjärjestyksen keskellä. Kyyneleet valuivat poskilla, kun nousin portaita.
Pääsin vihdoin oven taakse ja, kuten ennenkin, avasin sen ilman koputusta. Laskin tavarat hiljaa eteiseen. Naapurissa asuva pikkukoira olisi muuten alkanut vinkua ja haukkua, jos olisin pitänyt meteliä.
Huomasin heti vierasta kengänjälkeä lattialla. Olin hämmästynyt ehkä pojallani ja hänen vaimollaan olikin tänään lyhyt työpäivä ja he palasivat aikaisin, ja taas joku oli potkinut kengät ympäriinsä. Astuin peremmälle ja eteisen lattialla makasi poikani housut. Ehkä olin unohtanut ne viime pesussa, ajattelin. Koukkasin ne mukaani, aikeissa silittää ne paikan päällä, että poika voisi käyttää niitä huomisissa töissä.
Juuri kun nostin housut, kuulin outoa ääntä makuuhuoneesta aiempaa kiihkeämpää huokailua. Kun kohotin katseeni, näin oman poikani sängyssä tummahiuksisen naisen kanssa. Hänen vaimonsa on vaalea kuka tämä?
Jähmetyin näyn paikalleen. Poikani käänsi katseensa minuun ja huusi äkkiä:
Äiti, mene pois! Etkö voi koskaan jättää minua rauhaan?
Nolona vedin oven kiinni, mutta yritin saada vielä sanottua:
“Voisitko tulla keittiöön juttelemaan?” Hetken kuluttua hän asteli paikalle, pukeutuneena froteiseen kylpytakkiin, jonka olin ostanut jouluksi.
Äiti, miksi olet täällä? Sinulla on vieläkin avaimet?
Niin, sinähän annoit ne minulle viime vuonna, jotta voisin vierailla, vastasin varovasti.
No mutta yleensä vierailusta ilmoitetaan! poika moitti.
Minähän tulin vaan pesemään sinulle pyykit, olinhan sanonut!
Luulin, että tulet vasta huomenna, hän mutisi.
Anteeksi nyt, mutta onko tuo Marja värjännyt hiuksensa? kysyin hiljaa pitkän tauon jälkeen.
Ei, äiti, tämä ei ole Marja. Tämä on joku muu nainen, vastasi poikani vaivaantuneena.
Oletko sinä pettänyt vaimoasi?
Tiedän, että varmaan paheksut minua.
Ei se mitään, poikani. Sinä päätät itse elämästäsi.
Rehellisesti sanottuna pidän kyllä tästä Aulista enemmän. Marja panostaa työhönsä, koti on aina rempallaan. Mutta Auli tuli, teki meille ruokaa, siivosi keittiön, ja muutenkin on niin mukava ja huolehtivainen. Näkee heti, että hänestä olisi pitämään huolta minusta. Mutta pysyn silti Marjan kanssa, tämä oli vain… irtiotto, kai.
Poika näytti pohtivan asiaa.
Teet niin kuin parhaaksi näet. Pesin sinulle pyykit sillä lapsen pesuaineella, jota rakastat. Tässä ovat vaatteesi en enää häiritse sinua, jos löytämäsi nainen pitää sinusta huolta niin kuin Auli.
Käännyin kohti ulko-ovea.
Oikeastaan minua helpotti, että hän löysi arvoisensa naisen. Huomasin heti, että keittiö hohti puhtauttaan, lattia oli pesty, ja kattilassa kiehui herkullisen tuoksuinen keitto. Tämä nainen pitäisi pojan kurissa, ja olihan hänellä miellyttävä olemuskin. En epäillyt enää, etteikö poikani olisi itse oivaltanut, missä on kauneus ja järjestys ja missä kaaos.
Tapahtuneesta kului viikko. Kävelin tyytyväisenä myymälään kotikulmilla poikani oli lämpimässä, hyvässä hoidossa. Siellä törmäsin kuitenkin Marjaan, joka, kuten aina, osti kalliita ja kummallisia elintarvikkeita. Vilkaisin hänen koriinsa: avocado, jokin outo hedelmä, ruisnäkkäriä, tattaria ja piimää.
No, Marja, onkos nyt dietin aika?
Päivää, Irmeli. Kyllä, päätimme poikasi kanssa aloittaa dieetin. Kesällä matkustamme Santorinille, haluamme näyttää valokuvissa hyvältä, hän vastasi kylmän terävästi.
Miten niin ‘me’ eikös teidän pitäisi olla eronneet?
Mitä? Kuka noin on sanonut?
No, nythän hänellä on se Auli.
Mikä Auli? Ei voi olla! Meillä ei ole ollut edes riitaa.
Mutta Auli kävi, he olivat siellä yhdessä ruokaakin teki ja siivouskin on hänen ansiotaan. Oletan poikani kertoneen sinulle jo, joten onnea uuden miehen etsimisestä yhdessä voitte sitten napostella tattaria.
Minkä keittiön? Kuka Auli? Alatko sinäkin nyt? Olet jo muutenkin saanut poikasi minua vastaan, ja nyt keksit tuoda tänne jonkun Aulin, Maijan tai mitä niitä nyt on hänen sänkyynsä? Nyt riitti antakaa meidän elää rauhassa! Marja paiskasi ostoskorinsa kassalle ja marssi ulos. En tiennyt hänen olevan niin kiivas, ja ihmettelin vielä enemmän, että poikani oli valmis vaihtamaan Aulin sotkuiseen diktaattoriin.
Jonkin ajan kuluttua poikani soitti:
Hei äiti, mitä olet sanonut vaimolleni? Hän on ihan raiteillaan pakkaamassa.
Sanoin hänelle vain totuuden. Mieti nyt hän ei ole sinua varten. Auli olisi sinulle niin paljon parempi.
Mikä Auli? Mistä olet tällaisen saanut päähäsi?
Mutta niinhän oli! Luulin, että sinä valitsit hänet ja erositte.
Minä en ole eronnut, eikä mitään Aulia ole! Älä enää soita minulle, me vaihdamme lukot. Unohda minut, minua ei enää ole sinulle!
