Ravintola, johon Lauri kutsui minut toisille treffeille, hohkasi suomalaista hillittyä eleganssia: hämärä valaistus, tarjoilijat liukuivat pöytien välissä hiljaisin askelin, aivan kuin olisivat olleet osa sisustusta. Lauri sopi siihen kuvaan täydellisesti tummansininen puku, pramea rannekello ja se sama itsevarman ihmisen puolihymy, jolle koko maailma tuntui kääntyvän.
Ota nyt ihan mitä haluat, hän heitti harhauttaen vilkaisematta edes ruokalistaan. Ei ole mitään järkeä, että nainen alkaa säästellä.
Sanoissaan oli jotakin sadunomaista, kuin hän olisi jonkinlainen hyväsydäminen muumiruhtinas. Silti sisälläni kipinöi levottomuutta. Ehkä se johtui hänen vilkuilevasta katseestaan tai siitä, miten herkästi hän kertoi edellisistä naisista, jotka muka näkivät hänessä vain “maksajan”.
Päädyin ottamaan ankka-salaatin ja lasillisen rieslingiä. Lauri tilasi isosti: entrecôte-pihvi, tartar ja kallein punaviini, mitä listalta löytyi. Hän puhui bisneksestä, harmitteli maailman pinnallisuutta, pohti arvoja ja syvempää henkistä yhteyttä. Kuuntelin ja nyökyttelin, mutta olo oli omituinen kuin olisin tullut tenttiin, jonka kysymykset voisivat iskeä koska tahansa.
Yksinäisen näyttelijän esitys
Kun tarjoilija toi pöytään mustan laskukansion, Lauri ei edes kirvonnut puheenaiheestaan. Jatkoi moraalin rappeutumisen analyysia, kun sormet puoliksi hajamielisesti kävivät puvun sisätaskulla, sitten toisella, sitten housujen taskuilla. Kasvonilme vaihtui itsevarmuus suli teennäiseksi hermostuneisuudeksi.
Voi hemmetti hän sanoi katsoen minua suoraan silmiin. Taisin unohtaa lompakon joko toimistolle tai toiseen autoon.
Hän kohautti olkiaan ja yritti näyttää neuvottomalta, eikä hänessä näkynyt pelkoa. Hän ei pyytänyt tarjoilijaa odottamaan, ei ottanut puhelintaan hoitaakseen asian MobilePaylla, hän vain tuijotti minua.
Onpa kyllä tilanne, hän jatkoi nojautuen taakse. Ehkä voit auttaa? Maksat nyt, minä siirrän sitten tai ensi kerralla tarjoan lisää korolla vaikka.
Siinä hetkessä se oli selvää: tämä ei ollut sattumaa eikä pelkkää hajamielisyyttä. Hän testasi minua, aivan kuten oli puolisen tuntia sitten yleistyksissään materialistisista naisista puhunut.
Olin lukenut tällaisista tempauksista foorumeilla ja nähnyt niitä huonoissa sarjoissa, mutta en olisi uskonut kokevani sitä oman elämäni suomalaisessa versiossa aikuisen, menestyneen oloisen miehen esittämänä.
Hänen ajattelunsa oli naurettavan yksioikoista: jos nainen maksaa mukisematta kahden ruoat hyvä nainen, sellainen joka pelastaa ja kantaa. Jos kieltäytyy materialisti, rahasta kiinnostunut. Siinä kohtaa edessäni istui enää epävarma manipuloija, joka halusi leikkiä tarkastajaa.
Hän oli varma, että hänen voittosa oli taskussa. Hänen maailmankuvassaan halutun sulhasen mahdollisuus laittaisi minut kaivamaan S-etukorttia laukusta hiljaa ja mukisematta.
Jäätä harkinta
Avasin rauhallisesti laukkuni vetoketjun. Lauri rentoutui näkyvästi hän kuvitteli suunnitelman toimineen.
Totta kai, ei mikään ongelma, sanoin lempeästi ja viittasin tarjoilijalle.
Voitteko jakaa laskun kahtia, kiitos, lausuin selkeästi. Maksoisin vain omani. Ja pihvin, viinin ja jälkiruoan hoitakoon tämä herrasmies.
Hymy katosi Laurin kasvoilta.
Mitä ihmettä tarkoitat? hän sihahti, kumartuen lähemmäs. Mulla ei ole lompakkoa.
Ymmärrän oikein hyvin, nyökkäsin ojentaen puhelinta maksupäätteelle. Mutta mehän tunnemme tuskin lainkaan. On ihan normaalia maksaa omat ruokansa. Illallinen miehelle, joka kutsui minut tänne ja tilasi listan kalleimmat annokset anteeksi, mutta se ei ole minun vastuullani. Olet aikuinen mies, kyllä löydät ratkaisun.
Tarjoilija jähmettyi, vilkaisi minusta Lauriin kiusaantuneena. Lauri alkoi punastua kuori alkoi rapistua ja alta näkyi tavallisen törkeä käytös.
Ootko tosissasi? hän sihahti. Jostain rahoistako tässä kiikastaa? Sanoinhan jo, että maksan myöhemmin. Halusin vaan kokeilla sua.
Ja kokeilitkin, vastasin nousten pöydästä. Minä en ole nainen, jota voi manipuloida.
Olin jo kävelemässä kohti ulko-ovea, mutta tunsin, ettei tämä ollut finaalin paikka. Hän jäi siihen istumaan, lasku nenän edessä, kiukkuisena ja nolona, ilman lompakkoa.
Pysähdyin, palasin ja kaivoin lompakostani pari ryppyistä kahdenkympin seteliä ja kourallisen kolikoita sitä samaa sekalaista käteistä, joka kulkee laukun pohjalla.
Ai niin, sanoin matalalla äänellä. Jos lompakko on toisessa autossa, niin taxiinkaan ei varmaan ole varaa, vai?
Laitoin rahat hänen viinilasinsa viereen.
Tässä sulle metrolippuun. Ei huolta, selviät kyllä. Olkoon tämä minun lahjani sun tutkimuksiin naissielusta.
Muutama viereisessä pöydässä oleva vilkaisi jo uteliaana. Lauri näytti siltä kuin olisi saanut korvapuustin.
Astuimme ulos sateiselle kadulle.
Ilta maksoi minulle vain salaatin ja viinilasillisen ihan pieni hinta siitä, että näin miehen todelliset kasvot ajoissa ja säästin tulevaisuudelta vuosia. Toivon, että hän oppi jotain, vaikka tällaiset tuskin muuttuvat.
Mutta entä sinä olisitko sinä pelastanut unohtelijan, vai pitänyt kiinni reiluudesta ja omasta arvosta?
