Vuokralainen
Varhaisena talvi-iltana Helsingin lähiön jalkakäytävää pitkin käveli pitkä nainen. Ulkona oli vielä valoisaa ja ilma yllätti pehmeydellään. Oli pikkuinen pakkanen, ja koko päivän oli paistanut kirkas aurinko. Nyt aurinko valui horisonttiin ja sen viimeiset säteet kimalsivat huurteisten, tuulen pyörittämien lumihiutaleiden päällä.
Sirkka Lehtonen piti tällaisesta säästä, ja siksi hän käveli rauhallista tahtia. Pitkä, arvokkaan näköinen, jo yli kuusikymppinen nainen asteli kauniissa saappaissaan ja upeassa soopeliturkissaan. Kasvoista näkyi entisen kauneuden jäljet ja hienoinen ylpeyden vivahde. Huoliteltu ja selvästi tiesi arvonsa.
Vaikka nuoruus ja onni olivat jääneet kauas taakse, Sirkka osasi nauttia elämästä yhä ja omalla tavallaan enemmän kuin ennen. Aviomies oli kuollut kymmenen vuotta sitten, jolloin Sirkka suremisen myötä opinut arvostamaan pieniä iloja. He olivat eläneet pitkään onnellisina ja kasvattaneet kelpo pojan.
Poika muutti opiskelemaan Tampereelle ja jäi sille tielleen. Perusti oman perheen ja teki Sirkasta isoäidin kahdesti, vaikka lastenlapsia Sirkka näki harvoin, sillä poika oli kiireinen. Mutta Sirkka ei murehtinut. Iässä kuin iässä löytyy hyvääkin. Eläkkeelläkin elämä sujui, vaikka eläke oli pieni. Onneksi Sirkalla oli kaksi asuntoa. Poika tuki silloin tällöin rahallisesti, vaikka Sirkka aina kieltäytyi avustuksista. Asui mukavasti omassa kaksiossaan, ja yhden huoneen yksiön hän vuokrasi nuorelle pariskunnalle.
Sirkka oli kävelyllä, mutta oikeasti hän oli menossa perimään vuokria. Vuokralaiset, nuori aviopari lapsensa kanssa, olivat asuneet jo viisi vuotta, tosin lapsi oli syntynyt vasta asumisen aikana. Nyt pieni 2-vuotias Oskari leikki lattialla, ja Sirkka oli laittanut suklaapatukan käsilaukkuun pojalle.
Hyviä vuokralaisia ei ole helppoa löytää. Sirkka oli vuosien varrella nähnyt jos jonkinlaista porukkaa jotkut jättivät laskut maksamatta, toiset tuhosivat paikat. Opittuaan pitämään puolensa Sirkka kävi jatkossa itse noutamassa vuokran kuukausittain ja tarkisti samalla, että kaikki oli kunnossa. Nykyisten vuokralaisten kanssa saattoi kuitenkin välillä huoleta. He olivat siistejä, etenkin vuokralaistytär Aamu, johon Sirkka oli eniten tekemisissä.
Aamu näytti vielä miltei tytöltä, vaikka Sirkka tietysti tiesi hänen olevan 24. Hoikka, vaalean tukkainen ja sinisilmäinen, sellainen että vaikea oli uskoa pienen, pyöreäposkisen pojan olevan hänen. Aamu piti asunnon siistinä ja oli aina ystävällinen, laskut maksettiin ajallaan. Miehestä Sirkka ei juuri pitänyt tämä makoili yleensä sohvalla television äärellä tai oli poissa. Harvasanainen ja hieman yksioikoinen, ehkä tuoksahti toisinaan viinalle, mutta Sirkka antoi asian olla niin kauan kuin vuokra tuli tilille ajallaan.
Nostalgia hiipi Sirkkaan, kun hän astui hissillä viidenteen kerrokseen, miettiessään mitä herkkuja itselleen illalla ostaisi, jos vuokrat maksetaan. Kalatuotteet olivat Sirkan intohimo, etenkin graavilohi ja äyriäiset, joihin hän joskus retkahti. Miksi pitäisi vanhoilla päivillä enää kituuttaa?
Kello oli jo paljon, mutta Sirkka ei kiirehtinyt. Hän painoi ovikelloa, vaikka hänellä olisi ollut avain mutta ei halunnut yllättää hyviä vuokralaisiaan. Tällä kertaa sai odottaa pidempään oven avausta, ja Sirkka jo arveli, etteivät ole kotona, kunnes ovi viimein avautui. Aamu oli oven takana, mutta näytti niin surkealta, että Sirkka hätkähti. Silmät punaiset, kasvot turvonneet ja kädet vapisivat.
Aamu, onko sinulla joku hätänä? Näytät pahalta. Onko kaikki kunnossa? kysyi Sirkka ja astui eteiseen.
Aamu nyökkäsi vaisusti ja vetäytyi eteiseen. Tämän kädet olivat ristittyinä ja vapisivat edelleen. Sirkka mietti hetken, oliko tyttö kenties humalassa tai kipeänä juhlimisen jälkeen.
Ei, Sirkka, ei kaikki ole hyvin. Aamu hengähti ja huojuen astui olohuoneeseen.
Sirkka astui perässä ja näki heti, että jotain oli vialla. Asunto oli poikkeuksellisen epäjärjestyksessä, vaatteita lattialla ja vaatekaappi auki. Oskari leikki keskellä lattiaa. Aamu ojensi tärisevällä kädellä laskuja Sirkan tarkastettavaksi:
Kaikki laskut on maksettu. Mutta tällä kertaa en voi maksaa vuokraa. Minulla ei yksinkertaisesti ole rahaa. Voinko jäädä velkaa? Muutan pois huomenna Oskarin kanssa.
Aamun kasvot värähtivät kyyneleiden merkiksi, mutta kyyneleitä ei enää tullut. Sirkka ymmärsi heti, mitä turvonneet kasvot kertoivat itketyt yöt, ei mitään juopottelua. Aamu oli selvästi itkenyt paljon.
Mitä on tapahtunut? Ja missä miehesi on? Miksi muutat? Sirkka tiukkasi, yllättäen itsensä äänen sävystä.
Aamu istahti sohvalle, painoi kasvot käsiinsä ja sanoi katkonaisesti:
Olen ollut sairas jo puoli vuotta. Olo on voimatonta koko ajan. Nyt kun Oskari pääsi päiväkotiin, kävin vihdoin lääkärissä. Sain tiedon, että minulla on syöpä, Sirkka.
Aamu oli hetken hiljaa, hartiat nytkähtivät, mutta hän jatkoi:
Kun mieheni kuuli, hän lähti. Huusi, että hän ei halua nähdä kaikkea sitä uudelleen hänen tätinsä oli kuollut syöpään. Otti kamansa ja sanoi hakevansa avioeroa. Minulla ei ole rahaa, Sirkka, kaikki rahat meni laskuihin. Joudun muuttamaan huomenna. Minulla ei ole minne mennä. Voin mennä vain mummini luo, hän on jo vanha eikä jaksa auttaa Oskarin kanssa. En tiedä mitä tekisin, Sirkka…
Sirkka istuutui tytön viereen, laski kätensä tämän olkapäälle.
Katso minua, kuule! Riittää jo itku. Vaikea tilanne toki, miehesi toimi kuin raukka. Mutta sinulla on lapsi sinun on pidettävä itsesi kasassa. Oletko saanut hoito-ohjeet? Minne olet menossa?
Aamu kääntyi itkuisena Sirkan puoleen.
Sairaalassa pitäisi ottaa koepala heti huomenna. Mutta olen yksin, ei ole ketään, joka pitäisi Oskarista huolta. En voi jäädä hoitoon. Ainoa vaihtoehto on mennä mummilleni, ja siellä terveyskeskus ei auta tällaisessa.
Höpöhöpö, et ole keskellä metsää! Täällä Helsingissä riittää auttavia käsiä. Minä autan. Mene huomenna tutkimuksiin. Minä pidän Oskarista huolta niin kauan kuin tarvitsee. Unohda vuokran maksu, se selvitään kyllä, kyllä minä selviän. Keskity itseesi nyt. Huomenna tulen varhain laittamaan Oskarin päiväkotiin, selität tarkemmin, mihin vien.
Aamu katsoi Sirkkaa epäuskoisesti. Sirkka oli aina tuntunut niin jäykkäniskaiselta ja etäiseltä, hyvin pukeutuvalta, huolitellulta nyt tämä tarjosi sellaista apua, jota harva läheinenkään tekisi.
Miksi katselet minua tuollain? keräili Sirkka itseään. Nyt tsemppiä, sinulla on pitkä matka edessä, mutta yhdessä selviämme. Nyt ylös, siivoa vähän ja rauhoitu. Minä lähden kotiin, tulen aamulla.
Kävellessään kaupasta Sirkka valitsi ostoskärryynsä tavallisia eväitä kanaa keittoon, makaronia ja lihasuikaleita. Lapselle ja Aamulle piti kuitenkin ruoka olla, sairaalasta ei tiedä koska pääsee kotiin.
Oskari oli Sirkalle aina mieluisa kiltti ja helposti hoidettava poika, vaikka äitiä ikävöi kovin. Sirkka itsekin murehti Aamun kohtaloa. Vaikea uskoi, miten nuorelle ja ihastuttavalle tytölle voi käydä näin.
Aamusta otettiin koepalat, ja kahden päivän päästä hän pääsi kotiin. Alkoi hermostunut odottelu diagnoosista. Vihdoin, kun Aamu soitti, kuului hänen äänestään helpotus:
Sirkka, tulokset tuli! Vasta ensimmäinen vaihe. Mahdollisesti vain yksi leikkaus, ja mahdollisuus täydelliseen parantumiseen!
No, näetkö nyt! Sirkka huokaisi. Ja sinä olit jo luovuttamassa. Miehesi menetti tässä enemmän, kuin ymmärsi. Mutta ehkä ihan hyvä näin tiedätpähän kehen voit luottaa. Milloin on leikkaus? Oskarista voin kyllä pitää huolta, asukoon hetken meillä.
Leikkaus on vasta kuukauden päästä, jonot sairaalassa Ehkä meidän pitäisi muuttaa joksikin aikaa mummolle, ei ole kivaa asua ilmaiseksi…
Hupsista älä höpötä. Elä rauhassa, kyllä me täällä pärjätään. Onko teillä muuten jääkaapissa ruokaa, tarviiko tuoda lisää?
Ette te voi tehdä meille enempää, Aamu nyyhkytti. En tule unohtamaan tätä koskaan.
* * * * *
Kulunut puolitoista vuotta.
Helsingin hienoimmassa ravintolassa pidettiin iloista hääjuhlaa. Sirkka Lehtonen, vaaleassa jakkupuvussa, istui kunniapaikalla morsiamen vierellä. Monet vieraat luulivat häntä morsiamen äidiksi, ja Sirkka itsekin tunsi olevansa kuin omansa tytärtä naittamassa.
Kaunis Aamu, valkoisessa mekossa, hiuksiin kiinnitetty diadeemi säihkyi. Terve ja onnellinen. Aamu meni naimisiin syöpähoitonsa aikana tapaamansa lääkärin kanssa nuori kirurgi, johon Aamu ei ensin uskonut, koska oli niin nuori. Lopulta nuoren lääkärin huomio ja huolenpito löivät kaikki ennakkoluulot.
Ensiksi oli vain hoito, loputtomat tutkimukset ja kuntoutus. Puolen vuoden jälkeen Aamu pääsi töihin ja alkoi maksaa taas vuokraa vaikka Sirkka ei enää olisi rahaa edes huolinut. Aamusta oli tullut kuin oma tytär ikään. Nikitasta nyt Oskarista Sirkka ajatteli kuten omasta lapsenlapsesta.
Nyt Aamu ja Oskari asuivat lääkärin kanssa. Sirkka oli alkanut katsella uusia vuokralaisia. Lääkärillä oli kaikki hyvin, ja häihin oli tuhlattu kunnolla.
Nyt Sirkka käänsi itselleen lisää kylmäsavulohta juhlapöydästä, miettien, miten puolitoista vuotta oli joskus jäänyt ilman kaikkia herkkuja, kun auttoi Aamua. Sydämessään hän kuitenkin tiesi: yksikään materia tai lohi ei voinut verrata siihen, mitä hän oli saanut. Sirkka oli saanut melkein kuin toisen tyttären itselleen.
Hän ei ollut itkuherkkä, mutta kun Aamu nousi pitämään puhetta, Sirkka joutui nieleskelemään.
Haluan nyt kiittää läheistä ihmistä, ilman jota tätä päivää ei olisi, Aamu sanoi ääni väristen, kyynel silmäkulmassa. Sirkka, sinä olet ollut kuin äiti minulle, äiti jota en koskaan tuntenut. Kiitos että olet olemassa, että polkumme kohtasivat.
Elämä opetti Sirkalle ja kaikille läsnäolijoille että lämpö ja myötätunto ovat tärkeimpiä asioita ihmisen polulla, ja että todellinen perhe löytyy usein sieltä, mistä vähiten osaa etsiä.
