Tiedätkö, minusta tuntuu että olen ollut samassa tilanteessa kuin eräs ystäväni, Pekka. Pekka alkoi huomata, että hänen vaimonsa, Kaisa, oli jotenkin muuttunut tosi oudoksi. Hän ei enää tunnistanut vaimoaan. Kaisa oli aina ollut ahkera, hoitanut kodin, laittanut ruoat ja silittänyt vaatteet – yhtäkkiä kaikki jäi. Kun Pekka varovasti kyseli, Kaisa vain totesi: Hei haluaisin edes joskus vähän levätä! Olen jo vuosia palvellut teitä, eikö nyt voisi olla minun vuoroni rentoutua?
Voi että, kyllä ne sanat jäivät kaikumaan Pekan mieleen. Se herätti pelkoja – josko Kaisalla olisi joku toinen? Hän meni penkomaan Kaisan tavaroita, kunnes yhtäkkiä laukusta löytyi tosi outo, nuhjuiseksi luettu kirje.
He olivat siis olleet yhdessä jo seitsemäntoista vuotta, aina kaikki meni tietyllä tavalla. Kaisa oli ollut kiltti, ymmärtäväinen, ei riidellyt, eikä koskaan salaillut mitään. Siksi hänet varmaan vaimoksi silloin valitsikin. Jokatapauksessa, Kaisa laittoi joka arkiaamu puuron tai munakkaan, tuli töistä ja rupesi heti kokkaamaan päivällistä. Sunnuntaisin hän silitti viidentoista paidan pinon Pekalle ja heidän kahdelle pojalleen. Tosin Kaapolla ja Topiaksella paidat pysyivät usein puhtaana kaksi, kolme päivää Pekka kun oli aina tosi tarkka siisteydestään ja olisi toivonut samaa pojillekin.
Nyt kuitenkin oli menossa toista viikkoa, kun aamiaiseksi oli vain muroja tai voileipiä, ja Kaisa ohjeisti tekemään ne itse. Illalliseksi löytyi korkeintaan eilistä keittoa tai lappu pöydällä: Tulen vasta yhdeksän jälkeen, keittäkää makaroneja.
Aivan aluksi Pekka ajatteli Kaisan olevan kiireinen työjuttujen takia Kaisan yliopistolla oli ollut seminaari. Mutta se loppui ja mikään ei muuttunut entiselleen.
Kun Pekka sitten vihdoin uskalsi kysyä, Kaisa totesi: Kai minä saan elää omaakin elämääni välillä? Mä olen jo vuosia ollut teidän kodinhoitaja
Tottakai saat, Kai se on selvä, tokaisi Pekka mutta jäi miettimään, että kuinka kauan tämä hetki tulisi kestämään. Samaan aikaan Kaisa alkoi kulkea elokuvissa, teatterissa ja taidenäyttelyissä. Sitten vaatekaappiin ilmestyi rohkeampia mekkoja, ja aamuisin kampaamisen ja aamiaisen sijaan Kaisa laittoi ripsaria ja huulipunaa. Pekalle tuli salaa todella inhottava, mustasukkainen olo voisiko Kaisalla olla joku toinen?
Häntä hävetti omat epäilyksensä, mutta uteliaisuus vei voiton. Hän kävi läpi Kaisan puhelimen, tilitapahtumat, jopa käsilaukun. Siellä se hänen löytämänsä kirje odotti vanha ja moneen kertaan luettu rakkauskirje, sellaisia ei kuka tahansa viitsi kirjoittaa:
Kaisa, minulla on ikävä sinua, sanat eivät riitä kertomaan miten tuskallista on odottaa meidän jälleennäkemistä. Etsin silmilläsi hymyäni kaikkialla
Olo meni todella matalaksi. Pekka ajatteli, että ehkä joku satunnainen ihastuminen olisi vielä helpompi kestää, mutta tämä oli selvästi jatkunut pitkään. Vuosien avioliitto olisi muka pelkkää valetta?
Pekka oli kolme päivää hiljaa, pyöritteli mustia ajatuksia kuinka paljon hän itse oli vältellyt houkutuksia, ja vaikka olisi voinut joskus hairahtaa, ei koskaan ollut. Neljäntenä päivänä hän repesi:
Mä tiedän kaiken, Pekka möläytti.
Täh, kaiken mitä? Kaisa kysyi, hieman yllättyneenä, mutta täysin rauhallisesti. Pekkaa ei hämännyt hän oli lukenut kirjeen eikä voinut olla väärässä.
Sulla on joku toinen, Pekka sanoi lopulta.
Kaisa naurahti:
Pekka, älä nyt viitsi, et kai sä ihan tosissas?
Jos Kaisa olisi tunnustanut ja itkenyt, se olisi ehkä tuntunut jopa helpommalta kestää. Mutta nyt ei mitään. Pekka jatkoi:
Mä luin sen kirjeen! Et kai sä pidä mua näin tyhmänä ei kukaan kirjoita sellaisia sanoja: En malta odottaa sitä hetkeä kun olemme taas yhdessä, meidän sielumme on tarkoitettu kulkemaan yhdessä maailman loppuun asti. Pekka jo melkein kirosi.
Kaisa nauroi nyt kunnolla.
Mä en voi uskoa tätä. Ootko ihan tosissas?
Niin ootko sä? Pekka murjotti.
Eli sä penkoit mun laukut?
Kyllä.
Ja luit kirjeen?
Kyllä.
Etkä muista, että sä itse kirjoitit sen?
Anteeksi mitä? Pekka ei meinannut ymmärtää.
Sinä itse kirjeen kirjoitit! Silloin kun olit työmatkalla Oulussa ja minä olin yksin Kaapon kanssa kotona. Muistatko?
Täysin mahdotonta, enhän mä tunnista edes omaa käsialaakaan!
Kaisa huokaisi, haki jakkaran ja penkoi kaapista laatikon. Otti esiin nipun kirjeitä niistä löytyi kuori, jonka osoitteessa oli selvästi Pekan nimi ja käsiala, jonka muistikin Ai niin, silloin mulla oli käsi paketissa ja kirjoitin vasurilla
Pekka sanoi: Miksi sä kuljetat tuota kirjettä mukana?
Psykologi neuvoi, Kaisa vastasi rauhallisesti.
Psykologi?
Joo. Tiedätkö Pekka, mä olen yksinkertaisesti väsynyt. Mun oma elämä on ollut jäissä siitä asti kun Kaapo syntyi. Mä en edes muista koska olet kiittänyt tai antanut kukkia ilman erityistä syytä. Sä muistat kyllä naistenpäivän, mutta muuten kukkia ei näy eikä kuulu. Mä olen nyt yrittänyt löytää itseäni, siksi kävin psykologilla. Hän ehdotti, että säilytän jotain mikä muistuttaa meidän rakkaudesta. Ja niin mä teen.
Tämä tunnustus todella mykisti Pekan. Harkitsiko Kaisa jopa eroa?
Ootko huomannut, että psykologi auttoi? Pekka kysyi hetken päästä.
Välillä, ainakin vähän, Kaisa hymyili.
Kirjeitä vain siksi?
Ne muistuttavat siitä, ettei kaikki ollut aina näin harmaata.
Pekka nyökkäsi hiljaa ja meni parvekkeelle miettimään. Tämän keskustelun jälkeen aihe ei enää noussut.
***
Seuraavana aamuna Kaisa heräsi siihen, että keittiöstä kuului hälinää ja huumaava vaniljan tuoksu leijaili koko asuntoon. Hän meni keittiöön hieman ihmeissään Kaapo kokkasi munakasta ja Topias laittoi juustokakkuja lautasille. Keskellä pöytää oli maljakko, täynnä Kaisan lempikukkia.
Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Kaisa kysyi hymyillen.
Huomenta äiti, sanoi Topias. Haluatko teetä vai kahvia?
Kaisa hymyili ei meinannut uskoa näkemäänsä. Kahvia kiitos ja juustokakkua. Mies ei näkynyt missään, mutta Kaisa tiesi, että tämän kaiken takana oli Pekka.
Vasta kun hän söi ensimmäisen palan, Pekka astui keittiöön ja ojensi hänelle paperin.
Huomenta rakas! Tässä uusi kirje sinulle tätä ei ainakaan unohdeta.
Kaisa nauroi ja hymyili takaisin. Siitä aamusta lähtien kaikki meni paljon paremmin. Ei joka päivä tullut samantasoista hemmottelua ihmeisiin ei kukaan kykene mutta välillä. Ja nyt he kävivät elokuvissa yhdessä, eivät enää omilla tahoillaan. Parisuhde pelastui, kun molemmat muistivat, miksi olivat yhdessä.
