Valpuri kiirehti aamulla töihin, kun yhtäkkiä huomasi eteisessä, että puhelin oli unohtunut keittiön pöydälle. Hän päätti kiivetä takaisin ylös, asteli hissiin ja tietenkin suomalaisella tuurilla juuttui hissiin kahdeksanteen kerrokseen! Siellähän hän sitten istui hytisemässä, odotellen että huoltomies tulisi pelastamaan, kunnes yhtäkkiä kuuli käytävästä tutun miehen äänen. Se oli hänen oma Ukonsa, Gregori!
Gregori keskusteli jonkun naisen kanssa. Ääni kuulosti hyvin lempeältä meinasipa Valpurin mansikkajugurtti nousta väärään kurkkuun:
Rakas, kuiskasi Gregori. En malta odottaa, että olemme taas kahdestaan.
No jo tänään illalla, vastasi tuo arvoituksellinen nainen, joka paljastui yläkerran Vienoksi. Odotan sinua kymmenen jälkeen.
Onko sun ukko taas yövuorossa? kysyi Gregori melko tuttavallisesti.
On koko viikon. Lähtee puoli kymmeneltä, ja tuskin ennen aamun sarastusta palaa, huokaili Vieno paheksuvan makeasti. Meidän pitää kiirehtiä. Mutta missä se hissi viipyy, hitsi vieköön?
Siinä kaksikko päivitteli pari minuuttia, kunnes ymmärsivät, että hissi oli rikki. Lähes paniikissa lampsivat lopulta portaita alas, jättäen Valpurin edelleen jumiin. Gregori kiitti Vienoa syvällisistä hetkistä ja elämästä täynnä yhteisten salaisuuksien täytteisiä kohtaamisia.
Alussa Valpuri vielä ajatteli, että käytävässä vaan joukko satunnaisia immeisiä jaarittelee. Mutta kun Vieno mainitsi Gregorin nimen ja omansakin niin pyhä Kalevala, Valpuri tajusi että oma Ukko se siinä vieraissa pyörii, vieläpä naapurissa. Ja arvaa vaan mikä kämppä siinä lasikuituverhon takana, numerossa 40!
Sepä se, mietti Valpuri. Eipä ihme, että Gregorin iltakävelyt kestivät aina ihmeellisen kauan. Nyt tietääkin missä sitä raikasta ilmaa on käyty haukkaamassa. Mutta ei hätää, kylläpä minä järjestän sellaisen kävelyn, että muistaa ikänsä!
Pian tuli huoltomies ja pelasti Valpurin hissistä. Ja Valpurin päässäpä pyöri jo melkoinen kostosuunnitelma
Illalla, juuri kympin tienoilla, päätti Gregori taas käydä kävelyllä ja vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa.
Valpuri-kulta, käyn tässä vähän jalottelemassa, ilmoitti Gregori keittiön ovella.
Mutta siellähän sataa vettä kuin saavista kaataen! ihmetteli Valpuri.
Sataa?
Oisko parempi, että menisit vaan parvekkeelle, sielläkin saa happea!
No mutta enhän siellä pääse kunnolla liikkumaan! Ruumiinkunto rapistuu paikoillaan. Saunan jälkeenkin pitää ulkoilla, se on lääkäri sanonut.
Ja siis aiot kävellä sateessa?
Napataan sateenvarjo kainaloon! Ei siihen vesi kuole.
No, mitäpä siinä. Mutta tämän päivän tiedän, ettei kannata liikkua.
Höpö höpö, en usko sun enteisiin. Palaan tunnin päästä, ota rauhassa iltapalaa odotellessa.
Gregori palasi jo puolen tunnin kuluttua ilman sateenvarjoa, kenkää tai takkia. Sillä Vienen miehelle joku hermoheikko, anonyymi soittelija oli paljastanut, että Vieno petti häntä naapurissa.
Valpuri raotti ovea juuri sen verran, että ketju kiristyi.
Missäs sun sateenvarjo ja lenkkikamppeet? tivasi Valpuri.
No kun kadulla tuli vastaa kolme jätkää, jotka vei koko repertuaarin usko tai älä, tuli kylmä!
Sun tavarat löytyy roskakuilun vierestä. Terveisiä vaan Vienolle.
Mille Vienolle?
No sille kahdeksannesta kerroksesta.
Valpuri sulki oven, painoi lukon päälle ja jatkoi katsomaan Vain elämää. Ajatteli, että onneksi lapset on jo aikuisia omilla teillään, niin eivät nähneet tätä komediaa.
Gregori riensi roskakuilulle, löysi laukun, pukeutui ja livahti pihalle. Pääteli, että äidin luo on paras suunnata. Vaan siinä kohtaa hän tajusi, että puhelin oli jäänyt rakastetun Vienon asuntoon. Oli mentävä Valpurin oven taakse pyytämään kännykän lainaa mutta ovi ei enää auennut. Ja hissikin juuri lakkasi toimimasta koko talossa!
Niinpä Gregori jumitti jälleen kahdeksanteen kerrokseen, tällä kertaa kuuluisassa Länsi-Pasilan hississä. Ja kas, myös Vieno tuli laukkuineen hissin ovelle.
Sun puhelin jäi mulle, sopersi Vieno hieman nolona. Ja sun takki myös.
No hyvä että löytyi
Lopulta hissi toimi taas ja he ajelehtivat alas yhdessä, mutta elämä ja tilatut taksit veivät heidät täysin eri suuntiin ja jokainen suomalaiseen, ehkä vähän yksinäiseen, mutta täynnä tarinaa olevaan yöhön.
Ja niin siinä kävi, että sillä reissulla oppi Gregorikin, että joskus vika on hississä, joskus ihmisissä ja joskus molemmissa yhtä aikaa.
