Voiko olla onnellinen ilman lapsia? Tarina naisesta, joka kulkee omaa polkuaan
Tiedätkö, oli ihan mullistava kohtaaminen, joka muutti mun käsityksen onnesta. Älä ajattele, että pitäisin itseäni jotenkin säälittävänä päinvastoin, tunnen aitoa onnea. Olin menossa ihotautilääkärille, ja kuten usein käy suomalaisissa terveyskeskuksissa, odotushuoneessa vierähti tovi.
Istuin siinä, ja muutaman penkin päässä istui nainen, joka heti kiinnitti huomioni. Hänessä oli sellaista rauhallista tyyneyttä ja varmuutta, ja hänen lempeissä kasvoissaan oli sellainen hiljainen ilo, joka näkyi pienenä hymynä. Ajattelin, että hän on varmaan noin 65-vuotias, mutta kun juttelimme, hän kertoi jo ylittäneensä 70 vuotta.
Jotenkin siinä syntyi heti luonteva yhteys. Hänen katseensa oli tarkkaavainen ja äänessään oli sellaista harkittua rauhallisuutta, joka teki vaikutuksen. Hänen tarinansa oli kaikkea muuta kuin tavanomainen.
Hän kertoi olleensa kahdesti naimisissa. Ensimmäinen avioliitto nuoruudessa oli täynnä rakkautta, mutta yksi iso näkemysero ilmeni nopeasti nainen ei missään vaiheessa halunnut lapsia. Hän teki sen heti aviomiehelleenkin selväksi, ja tuolloin mies vakuutti olevansa samaa mieltä.
Mutta ajan myötä miehen mieli muuttui. Kun nainen alkoi lähestyä kolmeakymppiä, mies ryhtyi ottamaan asiaa taas esille, toivoen, että ehkä hänkin haluaisi lopulta tulla äidiksi. Mutta sitä tunnetta ei koskaan tullut, ja loputtomien vaikeiden keskustelujen jälkeen he erosivat.
Toinen aviomies oli aiemmasta liitostaan saanut tyttären eikä halunnut uutta perhettä. Heidän suhteensa oli mutkaton ja harmoninen he riittivät toisilleen täysin. Harmillisesti mies kuoli yllättäen ja nainen jäi yksin.
Nyt hän elelee rauhallista elämää isossa vanhassa talossaan Hämeenlinnassa, kirjojen, viherkasvien ja rakkaitten muistojen ympäröimänä ilman, että juuttuisi turhaan menneeseen.
Monet luulevat, että lapset takaavat turvallisen vanhuuden, hän sanoi pilke silmäkulmassa. Mutta lapset kasvavat ja lähtevät rakentamaan omaa elämäänsä, niinhän sen pitääkin mennä.
Hän ei koskaan kaivannut äitiyttä eikä ole hetkeäkään katunut päätöstään.
Hänen päivänsä täyttyvät lukemisesta, puutarhanhoidosta, taidekursseista ja pitkistä metsäkävelyistä Aulangolla nämä asiat tekevät hänen arjestaan merkityksellistä ja kokonaista.
Lopuksi nainen virnisti hyväntuulisesti: Mitä tulee vesilasiin niin kauan kuin voin pyytää jotakuta tuomaan sen, kaikki on hyvin, hän sanoi.
Istuin hetken ihan hiljaa. Hänen sanansa eivät pysäyttäneet minua siksi että olisin jokaisesta kohdasta samaa mieltä, vaan siksi, miten selkeästi hän tiesi, kuka oli, ja kuinka rauhallisesti ja ylpeänä hän eli valintojensa kanssa.
Ehkä suurin oivallus oli se, että kyllä voi saavuttaa rauhan ja tyytyväisyyden ilman lapsia, jos ei niitä koskaan ole oikeasti halunnut. Onni ei aina kulje sitä reittiä, mitä meillä usein ajatellaan. Jokainen meistä löytää oman polkunsa onneen ja merkitykseen. Tämän naisen tarina muistuttaa siitä, että sisäinen tasapaino ja täysi elämä ovat ihan mahdollisia, kun vain uskallat kunnioittaa omia toiveitasi ja elää niiden seurausten kanssa.
