MINUN MINIÄNI
Laitoin juuri pöydälle kauniisti katetun vadin uunissa paahdettua sorsaa ja huokaisin syvään. Hetkenä minä hyvänsä pojat saapuvat vaimoineen.
Nuorin pojistani meni hiljattain naimisiin. Häät olivat melko vaatimattomat nykyään nuoret haluavat juhlia juuri niin kuin itse haluavat. Olisinhan toivonut isoja juhlia, mutta no, mekin mieheni kanssa vain käytiin oikeustalossa ja ostettiin vihkisormukset vasta vuoden päästä ohuet kultarenkaat. Halusin tarjota pojille kunnon juhlan, mutta sehän on heidän päätöksensä, en puutu.
Totta puhuakseni, miniäni ainut “vika” on, että hän on jotenkin liian huoliteltu! Niin sanoin ystävälleni. Mutta nyt miniä oli jo päättänyt keskustella asiasta kanssani.
Miniäni Ilmatar on oikeastaan kaikin puolin hyvä ihminen, mukava ja lempeä. Hänen ansiostaan Gosse on saanut hyvän työn ja on nyt järjestyksessä elämässään. Kolmekymppiseksi asti hän vain otti huoleti kaiken vastaan ja ilman aikeita pyrkiä mihinkään. Olin jo ehtinyt huolestua, mutta nyt asiat ovat mallillaan, kiitos Jumalan.
Ainoa, mikä minua hänessä vaivaa, on että hän todella panostaa ulkonäköönsä. Käy kauneushoitoloissa, leikkauttaa ja värjäyttää hiuksiaan, käy hieronnassa, manikyyreissä. Niihin palaa paljon euroja. Ihan kuin ei aviovaimon, jonka perhe on ykkönen, kuuluisi keskittyä itseensä sillä tavalla.
Kun lapset tulevat, aikooko hän mennä jalkahoitoon sen sijaan, että ostaisi laivastokengät pojalleni? En voinut koskaan käsittää sellaisia naisia. Oma tarpeeni laitoin aina viimeiseksi. Varsinkin sen jälkeen, kun jäin leskeksi ja pojat, vaikka aikuisia olivatkin jo, tarvitsivat edelleen taloudellista apua.
Pohdintani keskeytti ovikello nuoret olivat tulleet. Ilmatar astui olohuoneeseen kuin salista juuri leikattu ja laitettu kampaus, huolitellut kynnet. Meikkikin oli luonnollisempi kuin koskaan, kiitos ammattimaisen kosmetologin.
Oih, Ilmatar, oletpa kaunis! sanoin täysin vilpittömästi, vaikka pieni tyytymättömyyden vivahde livahti ääneeni. Onko sinulla uusi puku päällä?
On, ostin eilen, vastasi miniä iloisesti. Sain töistä hyvän bonuksen.
Parempi olisi laittaa säästöön, en voinut olla sanomatta. Kaikki bonukset, lisät ja kolmannentoista palkan kannattaa laittaa sukanvarteen. Tulee päivä, kun sitä tarvitaan!
Ilmatar ei vastannut. Hän piti minusta, tavanomaisesta suomalaisesta naisesta, joka eli perhettään varten. Mutta hänen mielestään “mustat päivät” tulevat juuri niille, jotka niitä etukäteen liikaa odottavat.
Ilta kului mukavasti. Mutta en voinut olla ottamatta kohteliaasti puheeksi ylimääräisiä menoja muutamaankin otteeseen. Ilmatar tajusi kyllä sanat olivat tarkoitettu hänelle.
Koskahan itse viimeksi kävitte kynsihoidossa, Anna-Liisa? kysyi hän yhtäkkiä.
Minä… en koskaan. Kotona vain pidän sormet puhtaana, siinä kaikki.
Kukaan muu ei ole kiinnittänyt tilanteeseen huomiota. Mutta minusta tuntui ikävältä. Olin kasvattanut kaksi aikuista poikaa, joilla nyt sentään tulot olivat kunnossa, ja silti en raaskinut käyttää rahaa itseeni.
Kotimatkalla Ilmatar kysyi Gosselta:
Teetkö äitisi koskaan mitään vain itselleen?
No, hän laittaa ruokaa, katsoo vähän telkkaria. Käy toki naapureiden luona. Miksi?
Hän ei taida olla kokenut elämässä mitään varsinaista luksusta. Veisittekö hänet joskus teatteriin tai ravintolaan?
Ei hän tarvitse sellaista, älä liioittele, Gosse sanoi.
Ilmatar hiljeni hetkeksi ja vertasi minua omaan äitiinsä, joka pienilläkin tuloilla antoi itselleen ilon hiusmuotoilusta ja uudesta mekosta ja osti joka vuosi teatterilipun.
Miniäni päätti, että minun pitää kokea enemmän iloa omassa elämässäni, enkä vain istua television ääressä odottamassa lastenlapsia, joille antaisin kaiken mitä minussa on.
Parin päivän päästä hän soitti ja pyysi minua mukaan kaupungille. Ehkä kahvillekin, ja nopeasti kauneushoitolaan hänellä oli kosmetologiaika ja samalla hän ehdotti myös minulle jotain pientä hemmottelua.
Voi hyvänen aika, vastustin minä. Jos sinun täytyy käydä, odotan vaikka aulassa.
Miksi odottaa? Siinä menee aikaa parempaankin käyttöön. Tule vaikka vain manikyyriin ja käsihierontaan.
Vastahakoisesti suostuin. Ilmatar oli jo sopinut ajan “luotettuun paikkaansa” ja selitti tilanteen etukäteen.
Tytöt, pitäkääthän äidilleni paras palvelu! Ja tarjoatte huomaamattoman lisäpalvelun: jalkahoito, kasvohoito, mitä ikinä. Jos hän kyselee hintaa, sanotte että olen jo maksanut kaiken.
Menimme yhdessä hoitolan ovelle ja miniä jätti minut ammattilaisten hoiviin.
Eiköhän oteta vain puoli tuntia, eikö niin? Ja paljonko tämä maksaa? tiukkasi kassalla.
Kun ystävällinen kosmetologi vei minut, Ilmatar istui aulassa ja tarttui älypuhelimeensa. Hänelle tämä oli pyhäpäivä, eikä saanut mitään uutta hoidettavaa itselleen.
Aikaa vierähti kaksi tuntia, ja kun pääsin ulos, olin kuin uusi nainen. Hemmottelijat osasivat asiansa!
Ilmatar, sain vaikka mitä! Kahviakin ja yrttiteetä tarjottiin! Mutta kyllä tämä varmaan oli kallista?
Tänään onkin kampanja! huikkasi vastaanoton tyttö. Tuo ystäväsi, ja hänen hoitonsa ovat ilmaiset! Eli teille tämä ei maksanut mitään!
Olimme tyytyväisiä, ja suuntasimme läheiseen kahvilaan. Tilasin cappuccinon ja nojailin tyytyväisenä tuoliini.
Tullaanhan toistekin näihin “tyttöjen päiviin”? kysyi Ilmatar. Täällä on pysyvillä asiakkaille aina hyviä tarjouksia. Eikö ollutkin mukavaa?
Olihan se. En osannut edes kuvitella, miten hauskaa tällainen pieni ylellisyys olisi.
Olisihan tämä pitänyt kokea jo nuorempana!
No, silloin lapset olivat pieniä. Mieheni, Jumalan rauhaan, säästi aina tiukasti eikä tuhlannut turhuuksiin. Sitten enää ei tullut mieleenkään.
Nyt on taas syy! Voit tulla seuranani yksin on tylsää.
No ehkä silloin tällöin.
Näin siitä tuli tapa aloin pitää huolta myös itsestäni miniäni kanssa. Ilmatar uudisti pukeutumistani vähitellen, aina hinnat kauniisti puoliksi ilmoittaen. Mies sai puhuttua mukaansa ravintolaan, sitten mentiin yhdessä elokuviin. Jouluna sain vielä lahjaksi vuoden teatterikortin.
Olet ihan nuortunut, kehaisi naapurini kerran.
No, nuorempien seura pitää liikkeellä, hymyilin ujosti.
Totisesti, tuntui kuin nyt eläkkeellä ja kaksikon miesäidin roolissa elämän nuoruus alkaisi uudestaan.
Tämän kaiken jälkeen ymmärsin, että itsestään huolehtiminen on myös perheenrakkautta. On monta tapaa rakastaa yksi niistä on antaa itselleen aikaa ja iloisia hetkiä.
