Kenelle sinä muka enää kelpaat, Irja? Hampaattomana, hedelmättömänä, sukujuuriltaan tuntemattomana!
Kenelle sinä muka enää kelpaat! huusi Matti ja sylkäisi lattialle ennen kuin käänsi selkänsä ja lähti ovesta.
Irja juoksi ikkunan luo ja katsoi, kuinka mies, jonka kanssa hän oli jakanut elämänsä viidentoista vuoden ajan, tallusti pois. Hän oli kuvitellut, että he olivat sielunkumppaneita, mutta Matin viimeiset sanat paljastivat totuuden: se oli hänelle ollut vain mukavaa ja helppoa.
Irjan koti on Helsingin keskustassa; hän laittaa herkkuja, pitää huolta kodista, ja on valmis tekemään melkein mitä tahansa Matin eteen.
Irja harkitsee jo ikkunan avaamista ja huutavansa perään, ettei tämä jättäisi häntä. Hän olisi ollut valmis nöyryyttäviinkin kompromisseihinettä Matti saisi asua siellä vaikka viikot muualla, kunhan Irja ei jäisi neljäviisivuotiaana yksin ja hylättynä. Ikkuna jo raottuu. Mutta katse lipeää isän valokuvaan. Siinä isä seisoo ylpeänä puolustusvoimien puku päällä, leukaa pystyssä.
Irja pysähtyy. Häpeä valtaa mielen. Häpeä omasta avuttomuudesta.
Surullisena hän katsoo vielä kerran, miten hänen komea, tyylikäs miehensä nousee autoon laukkuineen ja ajaa pois.
Irja kulkee keittiöön, käytävän kautta, jonka seinustalla on vanha peili, perintöä mummolta.
Peili heijastaa väsynyttä, harmaahiuksista naista, jonka silmistä loiste on hiipunut.
Irja tietää, ettei hänestä prinsessaa saa. Terveyskin on alkanut rakoilla. Hampaat murenevat, ja uusiin ei olisi varaa. Sillä Matti tarvitsee uuden auton, ja hänen työssään pitää näyttää arvokkaalta ja pitää yllään merkkivaatteita.
Voi Irja, mitä järkeä tässä edes on! Mattis kulkee kuin näyttelijä, ja sinä käytät vanhaa, venynyttä neuletta, ikivanhaa hametta ja muutamaa blousua. Kuluneita kenkiä, villasukat saappaiden tilalla. Takki sellainen, etteivät mummotkaan pukisi. Matti vaatii sinulta aina kuin ravintolasta: pihviä, höyrytettyjä lihapullia, täytettyjä lettuja, lihaa. Pitäisiskö sun pistää hänet kävelemään? Ei sitä miestä noin kannata paapoa, ystävä hyvä! nauraa työtoveri Sari.
Irja kyllä kuuntelee, mutta tekee juuri niin kuin parhaaksi näkee. Ja sitten mies sanoo, että lähtee. Nuoren, 27-vuotiaan naisen kanssa. Neljä lasta mukana.
No, hän on nuori, huokailee Irja.
Mutta Sari, ystävä ja kollega, kaivaa tietoja sosiaalisesta mediasta, utelee naapureilta, ja tuo totuuden pöytään:
Se nuori, jonka kanssa Matti pyörii Hohhoh! Ja sinua muka moitittiin suvuttomaksi! Sinäkösinä olet kunnon perheestä! Niin sillä nuorella: ei koskaan ollut töissä. Kaikki lapset eri miehiltä. Äiti juo, koko perhe retuperällä. Nuoruus ei kaikkea ratkaise. No, mies on mikä on. Mutta vakavaa perhettä tuollainen ei rakenna. Pidä Irja vain pää pystyssä!
Irja pitää pintansa. Kodin hän on perinyt vanhemmiltaan, iso, valoisa asunto Helsingin keskustasta.
Isä aavisti jotain: asunnon paperit on tehty niin, ettei Matti voinut koskaan vaatia neliötä itselleen. Irja päättää vuokrata yhden huoneen, että rahaa riittäisi paremmin.
Naapurustossa rakennetaan, ja Irjan kotiin tulee vuokralaiseksi insinööri. Silmälasipäinen, kohtelias herrasmies, nimeltään Veli Tapani.
Veli katselee Irjaa hetken ja ehdottaa sitten yllättäen:
Annan sinulle vuokran etukäteen! Käytä vaikka hampaiden hoitoon. Noin kaunis nainen, et ansaitse kärsiä!
Irja punastuu. Ei hän erityisen kaunis olemutta hampaiden kanssa haluaisi selvittää.
Veli antaa enemmänkin rahaa; sanoo, että voit palauttaa, jos tarvitsee. Sitten Velin veli tulee kylään. Sellaista tyyppiä ei Irja ole ennen tavannut. Valtavan värikästä pukeutumista, räväkkä kampaus.
Nimeltään Harri, toimii stailistina.
Harri haluaa piristää Irjaa, ottaa hänet suojelukseensa. Irja leipoo ja osallistuu juttuihin. Harri ehdottaa uutta tyyliä.
Ja totta kai muutos tapahtuu. Vaaleat, hohtavat hiukset, meikki korostaa kauniita kasvoja. Hampaat kunnossa. Irja alkaa kävellä töihin, paino putoaa, aamuisin juoksee Töölönlahden ympäri.
Hento nainen, lempeä hymy, poskilla kaksi suloista hymykuoppaa. Niin kuin perhonen, joka on kuoriutunut kotelosta.
Eräänä aamuna ovikello soi. Vuokralainen käy avaamassa ja huutaa:
Irja, täällä on joku sinulle!
Oven takana seisoo entinen aviomies. Vain vaivoin Irja tunnistaa Matin. Vuodessa mies on vanhentunut, kalpean kuihtunut, hämmentynyt. Entisestä kiillosta ei jälkeäkään. Kassit kainalossa.
Oliko jotain asiaa? kysyy Irja.
Hän muistaa, miten yritti aluksi Matille soittaa. Mutta Matti ei vastannut. Sitten blokattiin ihan kokonaan.
Nyt mies seisoo oven edessä.
Miten sinä olet muuttunut! hämmästelee Matti.
Irja ei liikutu kohteliaisuuksista. Hän muistaa yönsä ilman unta, mielen mustat hetket ja loputtomat kyyneleet.
Voi Irja. Kaikkea olen kokenut! Se nainen vain rahasti minua. Lapset vaikuttivat aluksi ihan ok: mutta sittenhuutavat, ei kasvatusta, nainen ei tee mitään, puhelimella roikkuu koko ajan. Ruoka: aina jotain kaupan pakasteita. Kerran keitti nuudeleitanuudeleita minulle! Paidat pesi kaikki yhdessä: päästivät väriä. Yhtäkään vaatekappaletta en ostanut koko aikana itselleni. Kaikki meni siihen hullunmyllyyn. Irja Tulin takaisin. Sun kanssasi oli aina hyvä olla. Oltaisiinko taas yhdessä, alusta, mitä sanot? anelee mies.
Mutta Irjan korvissa kaikuu:
Kenelle sinä muka enää kelpaat, hampaattomana, lapsettomana Irja
Irja katsoo entiseen puolisoonsa vielä kerran. Samalla ulko-ovi avautuu. Veli Tapani ilmestyy oviaukkoon huolestuneena:
Irja! Tarviitko apua? Mistä hän kyselee?
Matti kohahtaa:
Kukas sinä oikein olet?
Minun mieheni, Veli. Älä tule enää tänne! Irja sanoo ja paiskaa oven Matin nenän edestä, joka jää sanattomaksi.
Irja pahoittelee vuokralaiselle, kun kutsui Veliä miehekseen. Veli kuitenkin huokaisee ja sanoo:
Ehkä nyt on selityksen paikka. Rakastan sinua, Irja! Miten kukaan olisi voinut jättää näin hienon naisen? Tuletko vaimokseni? Ihan oikeasti.
Veli on leski, joten Irja suostuu. Kaksi kuukautta myöhemmin mennään naimisiin. Veli tuo kukkia kotiin joka päivä. Mökkikin ostetaan.
Irja ei kiinnitä huomiota, kuinka heidän takanaan joskus kadunkulmassa vilkuilee entinen mies, joka soimaa itseään ja miettii, miksi vaihtoi hyvän ihmisen turhuuteen.
Jäljelle ei jäänyt mitään.
Irja ja Veli kävelevät nyt keväisellä Helsingin kadulla käsi kädessä, onnellisina ja rakastuneina. Irja odottaa perheenlisäystä.
Jätä sydän tai kerro ajatuksesi kommenttiin!
