Kiitos sinulle, Taivaan Isä! Jaksoin odottaa! henkäisi mummo raskaasti, mutta hänen kasvoillaan loisti aito, lämpöinen onnellisuus. Hän silitti hellästi Eeron poskea kuivilla käsillään ja antoi niiden pudota peiton päälle.
Lepää nyt mummo, pyysi Eero. Huomenna on kokonainen päivä, jutellaan silloin sydämen kyllyydestä.
Ei, Eero, hymyili mummo surumielisesti. Olen pyytänyt Jumalalta vain yhtä: saada nähdä sinut vielä kerran. Nyt, kun näin ja sain halata sinua, en tarvitse enää muuta. Lepään hetken ja sitten jutellaan lisää. Hän sulki silmänsä väsyneesti. Anna, käytkö ruokkimassa pojan, onhan pitkä matka takana.
Mummon tila oli heikko. Hän ymmärsi, ettei aikaa ollut paljoa. Eero oli hänelle ainoa läheinen ihminen ja hän Eerolle. Eeron vanhemmat olivat kadonneet elämästä, tuhlanneet viimeisetkin omaisuudet viinan viedessä sekä tavarat, huonekalut, että asunnon. Lopuksi menettivät itsensä. Mummo oli onnistunut pelastamaan ainokaisen lapsenlapsensa, kasvattanut koulussa, kannustanut hankkimaan ajokortin sekä henkilö- että kuorma-autolle ja saatellut armeijaan. Nyt Eero palasi, juuri niin kuin mummo oli rukoillut, vaikkakaan ei sellaisessa tilanteessa kuin olisi toivonut.
Kun Anna, mummon vanha naapuri ja ystävä, tarjoili Eerolle ruokaa keittiössä, mummo makasi silmät suljettuina miettien, mitä sanoisi, että se varmasti jäisi pojan mieleen. Muisti oli jo välillä harhainen. Hän silitti rakasta Sulo-kissaansa, joka ei ollut viimeisinä päivinä poistunut jättämättä mummoa silmistään, aavistaen poismenon. Vihdoin mummo kutsui:
Eero, tule käymään. Kun poika istuutui viereen, mummo jatkoi hiljaa: Olisin halunnut leikkiä sinun tulevien lastesi kanssa, mutta niin ei taida enää tapahtua. Sinusta tulee nyt yksinään pärjäävä mies. Se on raskasta. Kun kohtaat hyvän naisen, älä päästä häntä menemään valitse elämänmittainen kumppani, sillä helppoa ei elämä ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan. Vältä turhaa juhlimista ja ennen kaikkea varo viinaa se on kirous. Jos yksikin perheeseen lankeaa, ovat kaikki läheiset onnettomia. Teitä teitä riittää, Eero, mutta valitse oikea. Mummo vaikeni, hengitti raskaasti, ehkä muisteli Eeron vanhempia. Sitten hän jatkoi: Asunto on nyt sinun nimissäsi onpa sinulla paikka johon tuoda nuori vaimosi. Hautajaisiin olen laittanut säästön, Anna tietää missä ne pidetään. Loput siirsin tilillesi, niillä pärjäät alkuun. Sulosta pidä huolta, ethän jätä sitä yksin. Tiedäthän veit sen pentuna kotiin… No, taisin kertoa kaiken. Mene sinä nyt lepäämään, minäkin käyn vielä hetkeksi silmät kiinni.
Aamulla mummo ei enää herännyt.
Eero sai työpaikan sähköverkkoyhtiön asentajana tuttujen suosituksella. Kuuden hengen porukka asensi valokuitua ja liitti uusia asiakkaita. Vaikka illalla askel painoi, palkka oli hyvä ja työn onnistuminen antoi tyydytystä.
Kotona odotti Sulo, harmaa kollikissa, jonka Eero oli löytänyt katuna kahdeksan vuotta aiemmin. Sulolle tuli suuri ikävä mummon kuoltua, se ei halunnut syödä ja istui päivät pitkät mummon lempinojatuolissa, tuijottaen ovea, kuin odottaen emännän palaavan. Mutta ovi ei enää auennut.
Eero yritti piristää Suloa, jutteli sille illat pitkät, piteli sylissä ja kertoi päivästä. Tarjosi herkkuja. Kuukauden kuluttua Sulo kuitenkin osoitti pieniä elonmerkkejä.
Juuri sinä päivänä Eero sai ensimmäisen palkan. Kaverit vaativat tarjottavia horjumaton perinne, jonka rikkominen olisi ollut moukkamaista. Eero kutsui heidät kahvilaan, tarjosi ja myös itse otti muutaman. Kotimatka venyi, ja kotiin hän palasi hyvissä höyryissä. Kynnyksellä hänet kohtasi Sulo. Jostain syystä Eero ei halunnut katsoa kissaa silmiin nuo suuret, vihreät, ymmärtäväiset silmät. Eero väisti katsetta, mutta Sulo haki sinnikkäästi hänen silmänsä. Lopulta, ymmärrettyään isäntänsä olotilan, kissa naukaisi raskain sydämin ja livahti sohvan alle.
Sulo-kulta, puolusteli Eero, en voinut kieltäytyä ystäviltä. Hehän sen paikan minulle järjestivät. Ja ystäviä ovat. Jostain syystä tuntui, kuin hän selittäisi asioitaan mummolle eikä kissalle.
Seuraavana päivänä Sulo tuli taas ovelle ja huomattuaan isännän olevan kunnossa, kiehnäsi jaloissa ja kehräsi kovaan ääneen. Kissalla oli hyvä ruoka, se seurasi isäntää iltaisin huoneesta toiseen ja nukahti myöhemmin luottavaisesti hänen viereensä.
Sinä ymmärrät… kuiskasi Eero silittäen Suloa. Mutta älä huoli, minä olen jo aikuinen, osaan pitää huolta itsestäni. Vain yksi asia tekee aikuisesta vastuuttoman viina. Sitä minä pelkään, onhan suvussa jo kokemusta Sitä paitsi, taidan joutua vaihtamaan työpaikkaa siellä juodaan vähän liikaakin ja aina löytyy syy: lämmitellä, väsy pois, juhlapäivät, joskus vaikka vain perjantain kunniaksi. Olen jo saanut kummia katseita, kun en osallistu. Pitää keksiä muuta minä haaveilin lapsena ammattirekasta, mutta ajokortti ei riitä siihen, kuka sen vastuuttoman nuoren ratin taakse päästäisi?
Perjantaina Eero istui taas kahvilapöydässä kaveriporukalla. Muut ottivat oluita ja iloittelivat viikonlopun alkua. Eero joi vain vichyä ja katseli hiljan haikeana liian innokkaita tovereitaan.
Heidän pöytäänsä tarjoili nuori, iloinen tyttö. Poikaporukka kehotti häntä vähän väliä istahtamaan seuraan, kunnes porukan johtaja nappasi tarjoilijaa kädestä ja veti lähemmäs. Tyttö pelästyi ja yritti rimpuilla irti, muttei voinut. Kaveri oli voimakas, eikä juopuneena hillinnyt voimiaan.
Päästä hänet! sanoi Eero, nousten tuolilta. Pöydän ympärillä hiljeni, olihan pomolle harvinaista sanoa vastaan. Hämillään tämä löysäsi otettaan ja tyttö pääsi irti jäi seisomaan muutaman askeleen päähän, huolta silmissään Eerolle.
Tilanne olisi voinut pahentua, ellei kahvilan isäntä olisi puuttunut asiaan iso mies, kokin valkoinen takki hihoista rullattuna ylös. Kundit lähtivät viileästi Eeroa mulkoillen ulos.
Odotapa hetki, pysäytti isäntä Eeron. Annan toisten jäähtyä, ehkäpä järki tulee takaisin. Hän nyökkäsi ystävällisesti. Miksi ihmeessä sinä heidän kanssa pyörit? Et kuitenkaan juo, mielelläni auttaisin sinua eteenpäin.
Me ollaan samaa porukkaa… Eero kohautti olkia. Tehdään töitä ja vietetään aikaa.
Älä nyt. murahti mies, esittäytyen Martiksi. Ei tuo ole mitään elämää. Tyttäreni Ella, käy keittämässä meille teetä sellaista kuin vain sinä osaat. Nyt onkin hiljaista keittiössä.
Tyttäresi? kysyi Eero.
Niin, auttaa minua töiden jälkeen. He joivat lämpöistä teetä posliinikupista saman pöydän äärellä. Sinä tarvitset kyllä uuden työn, nuo kaverit syövät sinut, tai mikä pahempaa: totutat itsesi pulloon. Osaamista?
Ajokortti jo ennen inttiä ja inttiautoilijana vuosi. Lapsena haaveilin kaukorekan kuljettajan hommasta, mutta taitaapa olla vaikeaa päästä.
Heti tuskin pääset, myönsi Martti. Tunnen kyllä liikennöitsijöitä, tunnettuja rekkakuskeja. Voisit tulla ensin meille: ajat pakettiautoa, välillä pidempiäkin matkoja siitä se ura urkenee. Sitten laitat kortin kuntoon ja saat isomman ajokin.
Sovitaan! Eero hymyili. Martista tuli heti hyvä vaikutelma iso, rauhallinen ja sydämellinen mies, Ellan isä arvostettava asia. Martti huomasi Eeron silmäilevän tytärtään ja sanoi:
Saattaisit Ellan kotiin, kun ilta on pitkällä. Hymyili, kun nuoren parin posket punehtuivat ilosta.
***
Viisi vuotta myöhemmin Eero ohjasi suurta rekkaa talvisella tiellä.
Kaupunkiin, jossa vaimo Ella, tytär Maija ja perheen vanha rakas Sulo-kissa odottivat, oli enää kolmekymmentä kilometriä. Tienposkessa hytisi joku ohut takki päällään.
“No, tuossahan jäätyy,” mietti Eero ja pysäytti rekan miehen kohdalle.
Onko Pasi? tunnisti hän, kun mies kipusi kyytiin.
Entinen pomo katsoi Eeroa harmailla, humalaisilla silmillään:
Aijaa, se olet sinä… hän vaikeni, Pomo olin kerran, mutta entinen elämä jäi. Porukka hajosi, puolet enää jäljellä. Yksi paleltui, toinen hukkui, molemmat juopottelun seurauksena. Kolmas myrkyttyi lasinpesunesteestä. Loput tekevät pieniä töitä. Hän kaivoi pullon taskustaan ja naukkasi. Kyllä me tästä selvitään!
Eero jätti hänet kaupungin keskustaan ja katsoi kaihoten perään. Hymyili surumielisesti muistaen miehen kerskailut.
Kun Eero lähestyi kotia, hän vilkaisi ikkunoihin. Keittiössä paloi valo Ella valvoi, odotti miestään. Ehkä Anna oli käymässä, juttelemassa ja leikkimässä Maijan kanssa. Mutta ei, Maija nukkui omassa huoneessaan, jonka seinällä oli mummon valokuva. Tyttö kertoi sille arkensa huolia, iloja, lastentarhan uutisia. Vaikkei mummo vastannut, tytär tiesi, että silmät ovat lämpimät ja ymmärtäväiset. Siinä istui myös Sulo, katsellen yön pimeälle pihalle. Kun se näki, että Eero tuli kotiin, se venytti varttaan, nosti häntänsä ja katosi eteiseen vastaan.
En ole yksin, mummo, Eero kuiskasi hymyillen kotinsa ikkunoille. Kaikki ovat kotona, kaikki yhdessä ja sinäkin. Tämä on minun tieni.
Elämä osoitti Eerolle sen, että oikeat valinnat, ystävällisyys ja perhe merkitsevät enemmän kuin mikään aineellinen. Elämä ei ole koskaan helppoa, mutta oikealla tiellä, yhdessä oman väen kanssa, kulkien siinä on voimaa ja iloa.
